Uusi Näkymättömät-ohjelma syventyy yhteiskunnan ydinongelmiin – osallisuuden puuttuminen tulee kalliiksi
30.5.2024 16:27:14 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote
STEA-rahoitteinen Näkymättömät-ohjelma on käynnistynyt keväällä 2024. Kolmevuotisen ohjelman tarkoituksena on nostaa esiin yhteiskunnassa piiloon jääviä ilmiöitä ja ääniä.

Näkymättömät-ohjelman 15 hankkeen pioneerityö tekee näkyväksi yhteiskunnassa toistaiseksi näkymättömissä olevia teemoja eri puolilla Suomea. Ohjelma edistää osallisuutta muun muassa yksinäisyyden, sosiaalisen vetäytymisen, yksinhuoltajuuden ja eläköitymisen teemojen kautta. Tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ja sen myötä hyvinvointia yhteiskunnassa.
“Tämänhetkisessä päätöksenteossa puhuu raha ja talousnäkökulma. Osallisuuden puuttuminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle”, painottaa Näkymättömät-ohjelman johtaja Heidi Rosbäck Diakonissalaitokselta.
Säästöt osallisuuden edistämisessä tarkoittavat kalliimpaa hintalappua osattomuuden lieveilmiöiden ja syrjäytymisen kannalta. Osallisuuden puuttuminen arjessa on moninainen kysymys syrjäytymisestä itsetuhoisuuteen, yksinäisyyteen ja köyhyyteen.
“Me yhteiskuntana maksamme kovan hinnan, kun ihminen hakee kuulumisen ja merkityksellisyyden tunnetta katujengistä, radikalisoitumalla tai toimimalla yhteiskunnan kannalta ei-toivottujen arvojen pohjalta”, Heidi Rosbäck avaa.
Näkymättömät-ohjelma on erityisen ajankohtainen käynnissä olevien hyvinvointiyhteiskunnan murrosten vuoksi.
“Haastavissakin elämäntilanteissa voi kokea osallisuutta, joka taas lisää hyvinvointia. Kun yksi ihminen löytää yhteisön ja kiinnittyy siihen, voi hän helpommin tarjota kokemuksen myös seuraavalle sitä tarvitsevalle."
Ohjelma pyrkii ilmiöiden, ihmisyyden ja osallisuuden nähdyksi tulemiseen silloin, kun sille on tarvetta.
“On täysin ok olla omaehtoisesti näkymättömissä. Mutta jos jää näkymättömiin niin, että kokee yksinäisyyttä ja syrjäytyy, on erityisen tärkeä tulla itselle sopivan yhteisön silmin nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi”, Heidi Rosbäck kiteyttää.
Näkymättömät-ohjelma
- Näkymättömät-ohjelmaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Ohjelma kestää kolme vuotta (2024–2026). Ohjelmassa toimii 15 hanketta eri puolilla Suomea.
- Osallisuuden kokemuksen mittaamisessa hyödynnetään THL:n osallisuusindikaattoria.
- Osallisuudella tarkoitetaan yleisesti ihmisen kokemusta omasta arvokkuudestaan, merkityksellisistä ihmissuhteistaan ja vaikuttamismahdollisuuksistaan. Hankkeet kehittävät etsivää työtä, yksilöllistä tukea, verkkotyötä ja ryhmä-, vertais- ja vapaaehtoistoimintaa.
- Koordinointitiimissä työskentelee ohjelmajohtajan lisäksi asiantuntija ja viestinnän asiantuntija. Tiimiin palkataan myös tutkija. Hankkeen koordinoinnista vastaa Diakonissalaitos.
Lisätietoa:
- Näkymättömät-ohjelma | Diakonissalaitos (hdl.fi)
- seuraa Näkymättömät-ohjelmaa Instagramissa: @nakymattomat_ohjelma
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Rosbäck, ohjelmajohtaja, heidi.rosback@hdl.fi, 050 563 8610
Tuuli Shinyella, asiantuntija, tuuli.shinyella@hdl.fi, 050 411 9449
Siiri Pohjoinen, viestinnän asiantuntija, siiri.pohjoinen@hdl.fi, 050 438 4349
Kuvat

Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta
Diakonissalaitoksen säätiön yleishyödyllisen toiminnan avulla tuetaan kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Säätiön omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Lisäksi Diakonissalaitos on mukana koulutustoiminnassa. Yhdessä säätiökonsernin eri toimialat rakentavat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Diakonissalaitos on vastuullinen työpaikka 3 200 ammattilaiselle, jotka tekevät työtä sydän mukana. Kaiken toiminnan keskiössä on ihminen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Asunnottomien yö: Asunnottomuuden kasvu paljastaa Suomen ihmisarvovajeen15.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Asunnottomuuden kasvu osoittaa ristiriidan suomalaisessa yhteiskunnassa. Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo on suomalaisille tärkeä, mutta silti yhä useampi jää ilman omaa kotia. Asunnottomien yönä 17. lokakuuta Diakonissalaitos ja Rinnekodit vaativat ihmisarvon muuttamista puheista teoiksi.
Vielä ehdit mukaan: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä14.10.2026 09:37:18 EEST | Kutsu
Vastakkainasettelu ei vähene itsestään. Tarvitsemme lisää ymmärrystä. Tervetuloa Näkymättömät-ohjelman aamupäivätilaisuuteen tiistaina 27.10.2026 keskustelemaan rauhantyöstä, vastakkainasettelusta, stigmoista, median roolista ja yhteiskunnassa näkymättömiin jäävistä ilmiöistä.
MUISTUTUS // Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?12.10.2026 16:32:59 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Vuoden innovaatio antaa äänen heille, joita ei yleensä kuulla päätöksenteossa7.10.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen osallistava tulevaisuustyö on avannut yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavan ihmisille, joiden näkemykset jäävät usein päätöksenteon ulkopuolelle. Työ palkittiin keskiviikkona Sosiaalialan suunnannäyttäjä 2026 –kilpailussa Vuoden innovaatio -tunnustuksella.
Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?6.10.2026 17:20:22 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme