Stark Suomen työterveyden ja työturvallisuuden johtamiselle on myönnetty ISO 45001 -sertifikaatti
3.6.2024 08:50:00 EEST | Stark Suomi Oy | Tiedote
Stark Suomen työterveyden ja työturvallisuuden johtamiselle on myönnetty ISO 45001 -sertifikaatti. Sertifiointi kattaa koko toimintamme ja kaikki yksikkömme Suomessa.

”Starkissa haluamme panostaa turvalliseen työympäristöön ja työtapaturmien sekä tapaturmapoissaolojen vähentämiseen. Olemme toimineet pitkäjänteisesti työturvallisuuden parantamisen eteen jo vuosia. Sertifikaatti on vahva signaali tekemästämme tavoitteellisesta työstä sekä henkilökunnallemme että asiakkaillemme”, Stark Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemi summaa.
”Turvallisuus on paljolti ennakoivaa työtä, eli riskien ja jatkuvuuden arviointia ja hallintaa”, Päiväniemi jatkaa.
ISO-johtamisjärjestelmiin kuuluu olennaisena osana työntekijöiden kuuleminen ja osallistaminen, jolloin yhdessä toimien tehdään työtä jatkuvan parantamisen periaatteiden mukaisesti.
”Matkamme ISO 45001:n parissa jatkuu toiminnan kehittämisen parissa. Sertifikaatti kannustaa meitä etsimään jatkuvasti uusia tapoja tehdä asiat vieläkin paremmin. Samalla jatkamme arjessa tekemällä turvallisuushavaintoja joka päivä, sillä on tärkeää tunnistaa mahdollisia riskejä ja pyrkiä ennaltaehkäisemään niiden toteutumista, Stark Suomen henkilöstöjohtaja Riikka Tarkiainen kertoo.
”Erityisen ilahduttavaa on työtapaturmien määrän usean vuoden ajan jatkunut väheneminen. Se kertoo työturvallisuuskulttuurin omaksumisesta osaksi päivittäistä työtä ja on yksi osoitus vastuullisuudestamme. Jatkamme turvallisesti jatkuvan parantamisen matkaa eteenpäin”, Tarkiainen sanoo.
Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kysely rakennusalan työvoimatilanteesta: 44 prosenttia on havainnut muutoksen6.8.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakennusalan ammattilaisista 44 prosenttia on havainnut muutoksia työvoiman saatavuudessa. Ammattilaisten mielestä rakennusalan houkuttelevuus onkin lyhyellä aikavälillä heikko, mutta pitkällä aikavälillä nouseva. Asia selvisi, kun Stark Suomi kysyi rakennusalan ammattilaisilta heidän näkemyksiään alan tulevaisuudesta. Kyselyyn vastasi lähes 3 000 alan ammattilaista ja yrittäjää.
Stressaako remontti? Ammattilainen neuvoo, miten tuskaa voi helpottaa23.7.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Kyselytutkimus vahvistaa, että suomalaiset kokevat remontoinnin tai sen teettämisen stressaavaksi. Stark Suomen teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -tutkimuksessa 65 prosenttia vastaajista vastasi kyllä ”koetko remontoinnin tai remontin teettämisen stressaavaksi” -kysymykseen. Miehistä näin kokee 57 prosenttia ja naisista 73 prosenttia.
Kysely: Tässä on suomalaisten suurin remonttipelko7.7.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten pelko remonttibudjetin ylittymisestä itse remontoidessa on kasvanut viime vuodesta. Stark Suomen teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -tutkimuksessa tämän kertoi suurimmaksi pelokseen tänä vuonna 30 prosenttia vastaajista. Viime vuonna vastaava luku oli 21 prosenttia. Remonttipeloista huolimatta kyselyyn osallistuneista alle viidesosalla (19 %) on remontti joskus epäonnistunut.
Maksaisitko remontin pimeästi? Yli kolmasosa suomalaisista olisi siihen valmis25.6.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Yli kolmasosa (37 %) suomalaisista olisi valmis maksamaan remontin pimeästi siinä tapauksessa, että sen tekijä on tuttava. Asiaa selvitettiin Starkin teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -kyselytutkimuksessa. Kyselyyn vastanneista puolestaan 47 prosenttia sanoo, ettei koskaan maksaisi pimeästi remontista.
STARK ja Ramirent strategiseen yhteistyöhön15.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
STARKin ja Ramirentin solmima strateginen yhteistyö vastaa rakennusalan ammattilaisten tarpeisiin yhdistämällä kummankin vahvuudet. Asiakas hyötyy laajasta palveluverkostosta, konevuokrauksen asiantuntemuksesta ja monipuolisesta kalustosta. Koneiden ja laitteiden vuokraus on helppoa ja sujuvaa, mikä tehostaa työmaiden sujuvuutta. Hyvin palveleva vuokrauspalvelu vähentää asiakkaiden investointeja omaan konekantaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme