Stark Suomen työterveyden ja työturvallisuuden johtamiselle on myönnetty ISO 45001 -sertifikaatti

Jaa

Stark Suomen työterveyden ja työturvallisuuden johtamiselle on myönnetty ISO 45001 -sertifikaatti. Sertifiointi kattaa koko toimintamme ja kaikki yksikkömme Suomessa.

”Starkissa haluamme panostaa turvalliseen työympäristöön ja työtapaturmien sekä tapaturmapoissaolojen vähentämiseen. Olemme toimineet pitkäjänteisesti työturvallisuuden parantamisen eteen jo vuosia. Sertifikaatti on vahva signaali tekemästämme tavoitteellisesta työstä sekä henkilökunnallemme että asiakkaillemme”, Stark Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemi summaa.

”Turvallisuus on paljolti ennakoivaa työtä, eli riskien ja jatkuvuuden arviointia ja hallintaa”, Päiväniemi jatkaa.

ISO-johtamisjärjestelmiin kuuluu olennaisena osana työntekijöiden kuuleminen ja osallistaminen, jolloin yhdessä toimien tehdään työtä jatkuvan parantamisen periaatteiden mukaisesti.

”Matkamme ISO 45001:n parissa jatkuu toiminnan kehittämisen parissa. Sertifikaatti kannustaa meitä etsimään jatkuvasti uusia tapoja tehdä asiat vieläkin paremmin. Samalla jatkamme arjessa tekemällä turvallisuushavaintoja joka päivä, sillä on tärkeää tunnistaa mahdollisia riskejä ja pyrkiä ennaltaehkäisemään niiden toteutumista, Stark Suomen henkilöstöjohtaja Riikka Tarkiainen kertoo.

”Erityisen ilahduttavaa on työtapaturmien määrän usean vuoden ajan jatkunut väheneminen. Se kertoo työturvallisuuskulttuurin omaksumisesta osaksi päivittäistä työtä ja on yksi osoitus vastuullisuudestamme. Jatkamme turvallisesti jatkuvan parantamisen matkaa eteenpäin”, Tarkiainen sanoo.

Tietoja julkaisijasta

STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä 
starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.

Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/ 

Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

Kysely: Rakennusalan ammattilaisilla selvä näkemys alan lähitulevaisuudesta - tällaisia terveisiä päättäjille lähetetään14.2.2025 08:35:00 EET | Tiedote

Rakennusalan ammattilaiset näkevät alan tulevaisuuden olevan kehittymässä parempaan päin, vaikka nykytilanne on vielä heikko, kertoo Stark Suomen yritysasiakkailleen teettämä kysely. Kyselyyn vastasi yhteensä 574 rakennusalan ammattilaista ja yrittäjää, joista 49 % ilmoitti, että rakennus- ja remontointihankkeiden määrä on edelleen vähentynyt viimeisten kuuden kuukauden aikana. Tästä huolimatta alan ammattilaiset uskovat selkeästi, että tilanne on vuoden päästä parempi.

1.1.2025 Suomessa tuli voimaan lakimuutos, joka tulee näkymään rakennustarvikeliikkeiden hyllyillä1.1.2025 08:20:00 EET | Tiedote

Vuoden 2025 alussa voimaan astunut uusi rakennuslaki tulee lisäämään selvästi vähäpäästöisten rakennusmateriaalien menekkiä, uskoo Stark Suomen vastuullisuusjohtaja Anne Koskinen. Uudessa rakentamislaissa rakennusalan yrityksiltä tullaan vaatimaan ilmastoselvityksen tekoa vuodesta 2026 alkaen ja rakennusten hiilipäästöille tullaan asettamaan raja-arvot. Tämä tarkoittaa, että rakennusalan yrityksillä on enää vuosi aikaa valmistautua ja Koskinen uskoo muutoksen alkavan näkyä entistä enemmän tänä vuonna yritysten käyttämissä materiaaleissa.

Kysely: Suomalaiset haaveilevat juuri niistä remonteista, joiden tekemistä he lykkäävät – asiantuntija varoittaa vitkutteluun liittyvistä riskeistä3.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Suomalaisten suurimmat remonttihaaveet kohdistuvat keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Asia selviää Starkin teettämästä laajasta Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -kyselytutkimuksesta. Samaan aikaan nämä kaksi ovat myös kohteita, joiden remontointia useimmiten lykätään, vaikka ne jo vaatisivat toimenpiteitä. Kyselyn mukaan noin joka viides kylpyhuoneremonttia lykkäävä asuu kiinteistössä, johon iän puolesta remontti on mahdollisesti ajankohtainen.

Kysely: Vain noin neljäsosa suomalaisista tietää asunnostaan tärkeän asian – asiantuntija neuvoo, miten voi pienentää asumisen hiilijalanjälkeä11.11.2024 09:50:00 EET | Tiedote

Suomalaisten tietämys asumisensa hiilijalanjäljestä ei ole kovin korkealla. Starkin teettämään Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -tutkimukseen osallistuneista ainoastaan neljäsosa oli vähintään melko samaa mieltä ”tiedän oman asumiseni hiilijalanjäljen” -väitteen kanssa. Starkin asiantuntija neuvoo nyt, miten kodin hiilijalanjälkeä voi lähteä pienentämään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye