Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja Pepsi etsivät yleisöäänestyksellä taas Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Viime vuonna ääniä annettiin yli 22 000 ja voittajaksi julistettiin The Van Kotkasta. Äänestyksen pohjaksi on listattu yli sata massasta erottuvaa, herkullisia burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkaa tänään maanantaina 3. kesäkuuta ja äänestysaikaa on sunnuntaihin 9.6.
Suomen paras hampurilaisravintola julkistetaan Burger Lovers Festivalin aattona 11.6.

Suomen suurimmaksi yhden ruokalajin harrastajaryhmäksi kasvaneen Burger Lovers Finland -yhteisön yli 46 000 jäsentä ovat intohimoisia hampurilaisten arvostajia ja asiantuntijoita. Ryhmässä jaetaan aktiivisesti paitsi tietoa, innostuksen aiheita ja reseptiikkaa, myös burgereihin liittyviä näkemyksiä, mielipiteitä ja viiltäviäkin analyysejä. Burger Lovers Finland ylläpitää aitojen asiakaskokemusten perusteella Suomen parhaiden burgereita tarjoavien ravintoloiden listaa. Listalle pääsyä voi pitää ylpeyden aiheena ja jo se osoittaa, että ravintola suhtautuu burgeriin riittävällä vakavuudella. Kerran vuodessa järjestettävä äänestys kertoo, mikä on Suomen rakastetuin hampurilaisravintola juuri tällä hetkellä.
”Yhteisössämme on jäseniä kautta maan ja he ovat ilmiantaneet yli sata hyviä hampurilaisia valmistavaa ravintolaa ympäri Suomea. Nämä on nostettu myös helppokäyttöiselle Suomen burgerikartalle, mikä auttaa esimerkiksi kesälomamatkojen taukopaikkasuunnittelussa. Yhteisömme jäsenmäärän tasainen kasvu ja aiempien äänestysten äänivyöry osoittavat, että burgerikuume ei ole laskemassa. Suomessa osataan tehdä ja arvostaa gourmet-tason hampurilaisia”, kertoo Burger Lovers Finland -yhteisön perustajiin kuuluva Antti Suikkari, joka on myös yksi Burgerifestivaalin järjestäjistä.
Menestys luo kiirettä
Suomen parhaat hampurilaisravintolat ovat aikaisempina vuosina löytyneet Salosta ja Kotkasta. Paitsi Suomen paras -tittelin voittajat, myös muut listalle nostetut hampurilaisravintolat ovat saaneet osakseen positiivista huomiota.
”Suomen parhaan hampurilaisravintolan titteli on entisestään lisännyt vipinää Kotkan torin vanille ja kivijalkaravintolaamme. Olemme todella kiitollisia ja iloisia, että burgeriyhteisön jäseniä on näkynyt Kotkassa useasti ja monet ovat ajaneet kauempaakin testaamaan burgereitamme. Burger Lovers -äänestyksen voitolla oli aitoa merkitystä ravintolallemme ja kunnian kääntöpuolena on se, että emme ehdi torilta edes festivaaleille mukaan”, kertoo vuoden 2023 voittajan The Vanin keittiömestari-yrittäjä Juuso Olli ja toivoo vilkasta äänestystä myös tänä vuonna.
Suomen parasta hampurilaisravintolaa voi äänestää osoitteessa www.burgerlovers.fi. Listalle yltäneiden ravintoloiden lisäksi voi äänestää myös omaa suosikkia listan ulkopuolelta.
Suomen paras hampurilaisravintola 2024 paljastetaan festivaaliaattona 11.6.
Vuoden 2024 paras hampurilaisravintola ja Suomen hampurilaisravintoloiden TOP50 -lista julkistetaan tiistaina 11.6. Keskiviikkona 12.6. alkaa viides Burger Lovers Festival, joka muuttaa Helsingin Rautatientorin Suomen suurimmaksi burgeriravintolaksi. Tapahtuman keittiöistä vastaa kymmenen korkealaatuista suomalaista burgeriravintolaa, festivaalin ulkomaanvieras VLND Tallinnasta ja Burger Lovers -yhteisöstä valittujen harrastajien oma burgeripiste.
Tarjolle tulee useita erityylisiä ja eri tekniikoilla valmistettuja hampurilaisia. Perinteisten burgerien lisäksi listoilta tulee löytymään myös hitaasti savustamalla kypsytettyjä grilliherkkuja sekä vegaanisia ja kasvisvaihtoehtoja.
Kesän 2024 Burger Lovers -festivaalin ravintoloita ovat 2 Kundia Burges & Fries (Rauma), Burger5 (Kuopio), Burger Company (Helsinki, Turku), BurSalad (Hyvinkää), Happy Days Street Food (Espoo), JJ’s BBQ (Salo), The Bro’s Burgertruck (Helsinki), We Got Burgers (Seinäjoki), Pretty Boy Wingery (ketju), Social Burgerjoint (ketju), VLND Burgers (Tallinna) ja Burger Lovers Finlandin omat mestarit.
Yksi ääni per osallistuja -periaatteella tapahtuva äänestys alkaa 3.6. ja äänestysaika loppuu sunnuntaina 9.6.
Burger Lovers -festivaali pähkinänkuoressa
Burger Lovers -festivaali järjestetään Helsingin Rautatietorilla 12.–15. kesäkuuta 2024 päivittäin lounaasta myöhäiseen illalliseen. Festivaaliin osallistuvat ravintolat tarjoilevat annoksia myyntipisteiltään ja koko festivaalialue toimii anniskelualueena. Festivaalialueelle on vapaa pääsy.
Medialle tutustumislounas 12.6. kello 11.30 tai burgeripassi
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksen tulokset julkistetaan tiedotteella tiistaina 11.6.
Median edustajille järjestetään lehdistölounas ja burgerimestareiden haastattelutilaisuus keskiviikkona 12.6. kello 11.30.
Medialle on tänä vuonna tarjolla rajattu määrä lehdistön burgeripasseja, jolla voi myyntipisteistä lunastaa testiburgerin. Median edustajien akkreditointipyynnöt lehdistölounaalle tai burgeripassiin tulee lähettää 11.6. mennessä samuel.sorainen@wolfcom.fi. Lähetetty akkreditointipyyntö ei takaa burgeripassia tai lehdistölounasta. Hyväksytyille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Suikkari, Burger Lovers Finland, +358 50 347 5015, antti@burgerlovers.fi
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat



Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme