Oulun yliopiston rehtorin tehtävä 1.1.2025 alkavalle viisivuotiskaudelle avattu haettavaksi
3.6.2024 11:22:22 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston hakee rehtoria 1.1.2025 alkavalle viisivuotiskaudelle johtamaan monitieteisen yliopiston toimintaa. Rehtori vastaa yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta sekä strategian toimeenpanosta ja kehittämisestä.

Yliopistolaissa ja Oulun yliopiston johtosäännössä edellytettyjen tehtävien lisäksi rehtorin keskeisiä tehtäviä ja tavoitteita tulevalla toimikaudella ovat
- tutkimuksen ja koulutuksen korkean kansainvälisen tason sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen
- Oulun yliopiston rahoituksen ja talouden tasapainon varmistaminen pitkällä aikavälillä
- yliopistoyhteisön yhteistyön ja hyvän hallinnon edistäminen
- henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin edistäminen ja
- pohjoisen Suomen elinvoimaisuuden ja alueellisen kehityksen edistäminen.
Rehtoriksi valittavalta edellytetään tohtorin tutkintoa, rehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittavaa kykyä ja ammattitaitoa sekä käytännössä osoitettua hyvää johtamistaitoa. Tehtävässä vaaditaan erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa sekä riittävää ruotsin kielen taitoa. Muu kielitaito on eduksi. Onnistuakseen tehtävässä hakijoilta odotetaan mm.
- kokemusta suurten asiantuntijaorganisaatioiden tuloksellista ja osallistavasta johtamisesta
- vahvaa talousosaamista sekä yliopiston hallinnon ja rahoituksen tuntemusta
- vahvaa tutkimuksen ja koulutuksen osaamista ja verkostoja sekä visioita tulevaisuuteen
- monipuolista yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kokemusta ja verkostoja
- erinomaisia vuorovaikutus-, viestintä- ja esiintymistaitoja ja
- tehtävän kannalta oleellista kansainvälistä kokemusta.
Tehtävään voi hakea 26.7.2024 saakka Oulun yliopiston rekrytointijärjestelmässä. Valintamenettelyyn kuuluu haastatteluiden ja henkilöarvioinnin lisäksi elokuun loppupuolella kärkiehdokkaille järjestettävä tilaisuus yhdessä yliopistoyhteisön kanssa. Oulun yliopiston hallitus valitsee rehtorin 1.1.2025 alkavalle viisivuotiskaudelle arviolta syys–lokakuussa 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarmo OkkonenHenkilöstöjohtajaOulun yliopisto
Puh:02 944 84 150jarmo.okkonen@oulu.fiJohanna WesterlundViestintäasiantuntija
Puh:02 944 84 082johanna.westerlund@oulu.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn4.11.2026 05:50:00 EET | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme