JP Koskisen palkittu Tulisiipi-trilogia täydentyy Ukkoslintu-romaanilla – "Kuuran suvun tarinaa kirjottaessani kävin läpi myös omaa historiaani"
Ukkoslintu pureutuu yksilön kokemuksen kautta 1900-luvun alun maailmaa muuttaneisiin tapahtumiin. Se on mukaansa tempaava lukuromaani, joka täydentää amerikansuomalaisen Kuuran suvun tarinan.

Nuori Janne Kuura, alias James Frost, jättää kotikylänsä ja onnistuu pestautumaan reportteriksi The New York Timesiin. Samaan aikaan Euroopassa raivoaa suursota. Janne päättää hakeutua sotareportteriksi, sillä hän ymmärtää, että kyseessä on mannerlaattoja ravisuttava historiallinen muutos. Hän haluaa tuoda esiin totuuden sodasta rintamalinjojen molemmin puolin.
Työ sotareportterina vie Jannen Keski-Euroopasta Itä-Eurooppaan, missä Venäjän vallankumouksen laineet lyövät kiivaina. Vallankumouksen vanavedessä Kuuran suvun kotimaa Suomi itsenäistyy Venäjästä, ja pian sosialistinen ideologia alkaa löytää kaikupohjaa ympäri maailmaa, myös Amerikasta. Vallankumouksen liekki kytee myös rintamalta palanneen Jannen sydämessä, ja lopulta hän joutuu tekemään valinnan aatteen palon ja rakkauden välillä.
– Kun vuonna 2017 aloin suunnitella Kuuran suvun tarinaa, kävin läpi myös omaa historiaani. Yhdysvaltoihin lähti aikoinaan paljon suomalaisia, ja muuttoliike oli erityisen vilkasta Pohjois-Pohjanmaalta. Myös minun sukuani on lähtenyt sieltä Amerikkaan paremman tulevaisuuden toivossa, JP Koskinen sanoo.
– Onnen ja uuden elämän etsiminen on houkutellut ihmisiä aina. Kuuran sukutarinassa täydentyy sukupolvien ketju, ja trilogia peilaakin aikojen ja asenteiden muuttumista. Pohjimmiltaan ihminen ei kuitenkaan muutu, häntä ohjaa rakkaus, vallanhimo, seikkailunhalu ja vapauden kaipuu. Vain maisemat muuttuvat aina suurista tasangoista avaruuden äärettömyyteen saakka. Tätä kaarta kuvaa myös Tulisiipi-trilogia.
JP Koskinen on lukuisilla kirjallisuuspalkinnoilla huomioitu pitkän linjan kirjailija. Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan tuotanto sisältää kymmeniä romaaneja, tietokirjoja ja lastenkirjallisuutta. Tulisiipi (2019) voitti Savonia-palkinnon, Vuoden kirja -palkinnon ja oli ehdolla Finlandian saajaksi. Haukansilmä (2021) valittiin Savonia-palkintoehdokkaaksi.
Ukkoslintu julkaistaan fyysisenä painoksena 1.8.2024 ja ääni- ja e-kirjana 11.11.2024.
Äänikirjan lukee Toni Kamula.
Haastattelut ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Suosikkinäyttelijä Gillian Andersonin käänteentekevä teos paljastaa, mitä naiset ajattelevat kun heillä on vapaus kertoa fantasiansa täysin anonyymisti14.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Minulla on salaisuus, jota en ole koskaan kertonut kenellekään: jos minut näkee kävelemässä kadulla, istumassa metrossa tai kaupassa ruokaostoksilla, on hyvin todennäköistä, että rakentelen juuri päässäni yksityiskohtaista, kiimaista seksifantasiaa.
Liken vahva kirjasyksy kokoaa yhteen rock-legendojen salaisuudet, tietokirjallisuuden kirkkaat äänet ja kaunon sykähdyttävät tarinat29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Liken kesän ja syksyn 2025 kirjalistalta löytyy erinomaista kirjallisuutta ja upeita tähtinimiä, kuten Sara Al Husaini, Marko Annala, Tommi Liimatta, Meri Mort, Aki Ollikainen, Antti Reini, Children of Bodom, HIM, Eppu Normaali, Ozzy Osbourne, Karin Slaughter ja Mattias Edvardsson.
Ettekö te v*ttu tajua on toisenlainen bisneskirja yritysjohtajasta, jonka bisnesidoli on Minna Canth28.4.2025 14:39:38 EEST | Tiedote
Ettekö te v*ttu tajua on Jose Riikosen kynästä syntynyt ärhäkkä henkilökuva Finlaysonin Jukka Kurttilasta. Se on paremman maailman puolustuspuhe joka julistaa, että vastuun siirtämisen aika on ohi.
Joan Didionin Merkintöjä Johnille on järisyttävä arkistolöytö nykykirjallisuuden suunnannäyttäjältä, käännös luvassa syksyllä22.4.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Arvostetun ja ikoniseksi nousseen kirjailijan postuumi teos on mullistava löytö, joka täydentää aiemmin ilmestyneitä Maagisen ajattelun aika- ja Iltojen sinessä -teoksia. Tällä viikolla englanniksi ilmestyvä teos saadaan suomeksi syksyllä.
Children of Bodomin tarina kirjaksi – julkaistaan elokuussa15.4.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2019 metallimusiikin fanit järkyttyivät yllättävästä uutisesta: Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan. Vain vuotta myöhemmin uutiset olivat vielä traagisempia. Yhtyeen perustaja ja keulakuva Alexi Laiho oli kuollut. Timo Isoahon kirjoittamassa historiikissa Children of Bodomin jäsenet kertovat, kuinka kaikki sai alkunsa ja mikä johti yhtyeen tuhoon. Bändin maailmanlaajuisesta merkityksestä kertoo, että kirjaan on haastateltu myös kymmeniä genren kansainvälisiä suuruuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme