Uudenmaan ilmanlaatu pysyi edelleen hyvänä vuonna 2023
Ilmanlaatu pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla oli vuonna 2023 pääosin hyvää tai tyydyttävää. Eniten ilmanlaatuun vaikuttavat tieliikenne ja kotitalouksien puunpoltto. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan ilmanlaatu vuonna 2023 ja päästöt ilmaan vuonna 2022 käyvät ilmi Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisemasta Ilmanlaatu Uudellamaalla vuonna 2023 ‑raportista.

Vuonna 2023 pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan ilmanlaatua mitattiin jatkuvatoimisesti liikenneympäristössä Keravalla ja kaupunkitausta-asemalla Lohjalla. Mittausasemilla seurattiin typenoksidien ja hiukkasten pitoisuuksia. Typpidioksidin pitoisuuksia kartoitettiin lisäksi suuntaa antavilla passiivikeräimillä Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Lohjalla, Nurmijärvellä, Porvoossa, Tuusulassa ja Vihdissä. Puun pienpolton päästöjen vaikutuksia ilmanlaatuun mitattiin Raaseporissa Karjaalla.
Vuonna 2023 ilmanlaatu pääkaupunkiseudun ulkopuolisella Uudellamaalla oli pääosin hyvää tai tyydyttävää. Eniten ilmanlaatuun Uudellamaalla vaikuttavat tieliikenne ja kotitalouksien puunpoltto. Ilmanlaatu luokiteltiin Lohjan ja Keravan mittausasemilla valtaosan ajasta hyväksi tai tyydyttäväksi. Huonon tai erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli keväällä 2023 Keravalla 44 ja Lohjalla 21. Syynä huonon ilmanlaadun tunteihin oli katupöly. Kevään 2023 katupölykausi oli melko tyypillinen ja pahimmillaan huhtikuussa.
Liikenteen pakokaasuista peräisin olevan typpidioksidin vuosikeskiarvo oli Lohjalla hieman edellisvuotta matalampi. Keravalla typpidioksidin vuosipitoisuus oli selvästi aiempia Keravan mittausvuosia pienempi. Typpidioksidinpitoisuudet olivat Lohjalla ja Keravalla alle ilmanlaadun raja-arvojen ja kansallisten ohjearvojen, mutta WHO:n uudet tiukemmat ohjearvot kuitenkin ylittyivät paikoin. Pitkällä aikavälillä ilmansaasteiden pitoisuudet ovat Uudellamaalla yleisesti laskeneet.
Puun pienpolton päästöt voivat olla paikallisesti merkittävä ilmanlaatua heikentävä päästölähde pientaloalueilla. Puunpoltossa syntyy terveydelle haitallisia päästöjä: pienhiukkasia, nokea, häkää sekä orgaanisia yhdisteitä, kuten bentso(a)pyreeniä. Karjaalla tehdyissä mittauksissa bentso(a)pyreenin pitoisuus alitti selvästi sille asetetun tavoitearvon. Muihin Uudellamaalla tehtyihin mittauksiin verrattuna pitoisuudet olivat keskitasoa ja korkeimmillaan lämmityskaudella.
Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolista ilmanlaadun seurantaa hoidetaan alueen kuntien ja teollisuuden yhdessä rahoittamana yhteistarkkailuna. Ilmanlaadun seurantaa toteutetaan viisivuotisjaksoissa. Seurantaan kuuluvien ilmanlaatumittausten ja päästökartoitusten toteuttamisesta vastaa HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Lisätietoja Uudenmaan ilmanlaadusta vuonna 2023 ja kuntakohtaisia ilmanlaatutietoja löytyy Uudenmaan ELY-keskuksen julkaisemasta raportista: Ilmanlaatu Uudellamaalla vuonna 2023.
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan ELY-keskus, Vesa Suominen, vesa.suominen(at)ely-keskus.fi, 0400 363135
HSY, Outi Väkevä, outi.vakeva(at)hsy.fi, 045 6357698
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Rv 12 Tammerforsvägen-Kastarintie preliminärt stängd fram till 1.8.20259.7.2025 09:13:49 EEST | Pressmeddelande
Vägen vid beläggningsobjektet på landsväg 3173 Sairakkala-Viitaila är stängd för trafik för ett konstruktionsförbättringsarbete: beläggningsobjekt 1046 Lv 3173 Lahdenpohja. Vägen är preliminärt stängd mellan Rv12 Tammerforsvägen-Kastarintie fram till 1.8.2025. En omväg har ordnats via Lv 14067 Kastarintie.
Vt 12 Tampereentie-Kastarintie suljettu alustavasti 1.8.2025 asti8.7.2025 12:04:00 EEST | Tiedote
Maantien 3173 Sairakkala-Viitaila päällystyskohteella jouduttiin sulkemaan tie liikenteeltä rakenteenparantamistyön vuoksi: päällystyskohde 1046 Mt 3173 Lahdenpohja. Tie on suljettu välillä Vt12 Tampereentie-Kastarintie alustavasti 1.8.2025 asti. Kiertotie on järjestetty Mt 14067 Kastarintie kautta.
I Hangö sköts strandnaturen genom att förhindra igenväxning7.7.2025 09:31:00 EEST | Pressmeddelande
På Hangö stads ägda stränder vårdas strandnaturen sommaren och hösten 2025. Särskilt bekämpas den invasiva arten vresros. Restaureringsarbetena är en del av livsmiljöprogrammet Helmi.
Hangossa hoidetaan rantaluontoa ehkäisemällä umpeenkasvua7.7.2025 09:31:00 EEST | Tiedote
Hangon kaupungin omistamilla rannoilla hoidetaan kesällä ja syksyllä 2025 rantaluontoa. Erityisesti poistetaan kurtturuusua, joka on haitallinen vieraslaji. Kunnostukset ovat osa Helmi-elinympäristöohjelmaa.
Åkerövervakningen inleds i Nyland2.7.2025 14:44:24 EEST | Pressmeddelande
Åkerövervakningen i Nyland inleds den 1 juli 2025. Gården underrättas alltid på förhand om övervakningen och tillsammans med jordbrukaren som ansökt om stöd kommer man överens om en lämplig tidpunkt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme