Palvelun aatelia -kilpailulla etsitään timanttisia palvelualan toimijoita
4.6.2024 10:36:21 EEST | Etelä-Savon kauppakamari | Tiedote
Palvelun aatelia -kilpailussa etsitään Etelä-Savosta palvelun aatelia. Kilpailulla halutaan nostaa esiin korkeatasoista ja laajaa Etelä-Savon palvelutarjontaa sekä alan tunnettuutta ja kiinnostavuutta rekrytoinnin kannalta. Samalla tehdään maakuntaa tunnetuksi ulospäin hyvän palvelun maakuntana. Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa 2024 ja tullaan järjestämään jatkossa vuosittain. Tavoitteena on nostaa esille loistavia palvelutoimijoita, eli palvelun aatelia.

Kaupan- ja palvelualanvaliokunnan puheenjohtaja Saara Liukkonen toteaa, että ”suurin osa alueemme yrityksistä toimii palvelusektorilla, mikä korostaa palvelualojen merkitystä etenkin alueen taloudelle ja työllisyydelle. Palveluala tarvitsee enemmän arvostusta ja tällä kilpailulla haluamme tarjota yhden mahdollisuuden nostaa esiin palvelualan timantteja.”
Ehdotuksia voi jättää kuka tahansa
Kuka tahansa voi ehdottaa palvelun tarjoajaa mukaan kilpailuun, myös eri toimijat itse voivat ehdottaa itseään kisaan mukaan. Ehdottaa voi yritystä tai organisaatiota, ei henkilöä. Ehdotuksia Palvelun aatelia -kilpailuun voi jättää 15.6.-15.9.2024 välisenä aikana eskauppakamari.fi -sivustolla.
Voittajan valinta
Ehdotusajan jälkeen Etelä-Savon kauppakamarin Kaupan- ja palvelualanvaliokunta valitsee ehdotetuista yrityksistä finalistit, joiden toimintaa arvioidaan muun muassa mysteerishoppauksella. Ehdotuksissa annettujen perusteluiden ja mysteerishoppauksien avulla valiokunta valitsee ehdokkaista voittajan, joka kruunataan Palvelun aateliksi.
Yhteistyössä on voimaa
Etelä-Savon kauppakamarin kanssa yhteistyössä kilpailua mahdollistamassa: Etelä-Savon maakuntaliitto, Hirvensalmen kunta, Juvan kunta, MEKS Kaakko, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, MPY, Mäntyharjun kunta, OP Suur-Savo, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, SaaraLiu, Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara LiukkonenPuheenjohtajaKaupan- ja palvelualanvaliokunta
Puh:0405020583saaraliu@saaraliu.fiTiina YlönenKehityspäällikköEtelä-Savon kauppakamari
Puh:0447321180tiina.ylonen@kauppakamari.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari
Palvelun aatelia -kilpailulla etsitään jälleen Etelä-Savon parasta palvelua!1.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Palvelun aatelia 2026-kilpailun ehdotusaika alkoi 1.5. ja jatkuu 15.7. asti. Kolmatta kertaa järjestettävässä kilpailussa etsitään erinomaisia ja mieleenpainuvan hyviä palveluntarjoajia – todellista palvelun aatelia. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja monipuolista palvelutarjontaa.
Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla – mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Palvelun aatelia 2025 –kilpailun voittaja on Sale Hurissalo24.1.2026 18:30:00 EET | Tiedote
Sale Hurissalo on valittu Palvelun aatelia 2025 –kilpailun voittajaksi. Kauppaa kuvailtiin ehdotuksissa aidosti koko kylän sydämeksi: paikaksi, jossa asiakas kohdataan tilanteesta rippumatta lämpimästi ja kiireettömästi, jossa asiakkaatkin tervehtivät toisiaan ja hymy tarttuu jo ovella. Palvelu on ratkaisukeskeistä ja joustavaa, asiakkaiden tarpeita kuunnellaan, ja heitä kannustetaan myös vaikuttamaan valikoimaan. Kaupasta löytää lisäksi myös monenlaisia muita palveluita, kuten lippupalvelun, Alkon noutopisteen ja S-pankin asiointipisteen. Yritys toimi myös aktiivisesti kyläyhteisön kokoajana järjestämällä erilaisia tapahtumia, kuten lavatansseja, kesäisiä karaokeiltoja ja Sale konsertteja, joita ovat tähdittäneet muun muassa Tapani Kansa ja Arja Koriseva. Tämä toimija osoittaa, että asiakaslähtöisyys, välittäminen ja yhteisöllisyys eivät ole vain kauniita sanoja, vaan tekoja, jotka tekevät arjesta parempaa.
Palvelun aatelia 2025 –kilpailun finalistit on valittu10.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kauppakamarin kaupan- ja palvelualan valiokunnan luotsaaman palvelukilpailun finalistit on valittu 175 ehdotuksen joukosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme