Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Työmatkalaisille taas turpaan – hallitus perumassa hankkeen verkkoyhteyksien parantamiseksi junissa
4.6.2024 14:23:40 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeriö on ilmoittanut VR:lle ja operaattoreille peruuttavansa hankkeen, jolla on tarkoitus parantaa verkkoyhteyksiä junissa. Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmä pitää päätöstä käsittämättömänä.

Vuoden 2022 toisessa lisätalousarviossa kohdennettiin käyttämättä jäänyttä laajakaistarahoitusta 4,7 miljoonaa euroa ministeri Timo Harakan (sd) toimesta junakuuluvuuden parantamiseen kaikkein vaikeimmilla alueilla. VR on jo uusinut verkkotoistimia junissa ja parhaillaan Suomessa selvitetään uutta teknologiaa, jolla laserkaiverruksella voidaan parantaa matkapuhelinverkon signaalin läpäisyä junien ikkunoista. Työtä on tehty yhdessä LVM:n, Traficomin, teleoperaattorien, VR:n ja muiden toimijoiden kanssa. LVM on perustellut perumistaan vedoten mm. tarvittavien mittaustulosten saamisen hitauteen, vaikka mittaustuloksia on toimitettu jo mm. pääradan osalta.
– Hankkeessa kysymys on tukiasemista alueilla, jossa verkkoa ei yksinkertaisesti ole, eikä sitä ole kaupallisesti mahdollista rakentaa. Ilman verkkoa VR:n laiteinvestoinneista ei ole apua. Myönnetyn määrärahan käyttöä on valmisteltu työryhmässä pääradan Helsinki–Tampere-osuudelle, jossa matkustajamäärät ovat suurimmat ja yhteysvälillä matkustaa paljon työmatkaliikennettä, kertoo kansanedustaja Pinja Perholehto.
Junaliikenteen verkkoyhteydet ovat jo pitkään olleet ongelmana junamatkustajille, sillä työmatkaliikenteen ohella vapaa-ajan matkustajat ovat tottuneet käyttämään mm. verkon suoratoistopalveluita matkoillaan.
– Verkon käyttötapamme muuttuu jatkuvasti. Siinä missä pistorasia laitteiden lataamista varten oli edistysaskel kulkuneuvoissa parikymmentä vuotta sitten, olemme nyt tottuneet toimimaan verkossa jatkuvasti. Tehokas työskentely verkossa nykypäivänä vaatii vakaita yhteyksiä mm. pilvipalveluihin ja etäkokouksiin osallistumista varten, sanoo kansanedustaja Marko Asell.
Hankkeen rahoituksella on saatu eri toimijat viranomaisista verkko-operaattoreihin saman pöydän etsimään ongelmaan ratkaisuja, mm. verkko-operaattoreita edustava FiCom ry on aiemmin korostanut hankkeen tärkeyttä ja kiistattomia hyötyjä.
– Ihmettelen kovasti liikenne- ja viestintäministerin kantaa asiaan. Toimivilla verkkoyhteyksillä yhä useampi voisi käyttää matkan työntekoon tai opiskeluun. Turhan panttina junassa päivittäin vietetty aika on pois perhe-elämältä ja jäykistää turhaan työn perässä liikkumista. Nämä olisivat nopeita keinoja ongelmaan, kun raideliikennettä sujuvoittavat suurhankkeet ovat vielä pitkään kesken, pohtii kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen.
Junaliikennettä rasittavat myös hallituksen aiemmat päätökset matkalippujen alv-korotuksesta sekä seutuliikenteen lippujen rajaamisesta työmatkavähennyksen ulkopuolelle alarajaa nostamalla.
– Taustalla taitavat olla hallituksen säästöpaineet ja karsastus joukkoliikennettä kohtaan, vaikka Orpon hallitusohjelma korostaakin raideliikenteen kilpailukykyä ja houkuttelevuuden lisäämistä parantamalla junien tietoliikenneyhteyksien nopeutta ja toimintavarmuutta. Pääministeri ehti julistaa ministeriöiden säästölistojen valmistelun salaiseksi syksyyn asti, monestakohan muusta jo käynnissä olevasta hankkeesta hallitus säästöjä etsii, päättää kansanedustaja Seppo Eskelinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiAnna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiMarko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiPinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Viitala: Pelkät kirjaukset eivät suojele yhtäkään työntekijää15.10.2026 14:47:25 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Juha Viitalan mukaan viime aikoina julkisuuteen nousseet uudet työperäisen hyväksikäytön tapaukset osoittavat, etteivät hallituksen toimet ole olleet riittäviä. Viitala vaatii hallitukselta toimia hyväksikäytön torjumiseksi ja muistuttaa samalla viranomaisvalvontaan kohdistetuista leikkauksista. Hyväksikäytön vastaista työtä ei voida tehostaa heikentämällä valvonnan edellytyksiä.
Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov arvostelee eduskunnan yhteisten pelisääntöjen murentamista15.10.2026 14:32:49 EEST | Tiedote
Eduskunnan 2. varapuhemies Tarja Filatov (sd.) arvostelee hallituspuolueiden toimintaa eduskunnan valiokuntien työnjaossa. Filatovin mukaan hallituspuolueet ovat tänä syksynä äänestäneet sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia lakiesityksiä muihin valiokuntiin vastoin vakiintunutta ja yhdessä sovittua työnjakoa ja virkavalmistelua. Eilen puhemiesneuvoston enemmistö päätti jälleen toimia näin. Filatov pitää menettelyä mielivaltaisena ja eduskunnan yhteisiä pelisääntöjä murentavana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme