Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Hallitus kiirehtii lakkauttamaan vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen tuet
Liikenne- ja viestintävaliokunnan demariryhmä pitää hyvänä hallituksen esitystä jatkaa paketti- ja kuorma-autojen vaihtoehtoisen käyttövoiman hankintatukea sekä ajoneuvojen muuntotukea, mutta katsoo, että hallituksen tuen hakemiselle asettamat määräajat ovat tarkoituksettoman lyhyet.
– Hallitus esittää hankinta- ja muuntotuille niin lyhyitä hakuaikoja, ettei koko määrärahaa todennäköisesti ehditä myöntää tukina. Tätä emme hyväksy, sillä Marinin hallituksen näihin tukiin osoittamat määrärahat on käytettävä siten, kuten ne on tarkoitettu, huomauttaa valiokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).

Täyssähköautojen hankintatukiin ja kaasu- ja etanolikonversioiden tukiin myönnettiin vuonna 2022 kolmivuotinen siirtomääräraha, jota on edelleen käyttämättä. Nykyhallitus ei ole osoittanut näihin tukiin lisärahoitusta eikä se aikonut jatkaa kaasun tai etanolin muuntotukea lainkaan, mutta hankintatukien marraskuisen käsittelyn yhteydessä eduskunta velvoitti hallituksen tuomaan tästä jatkoesityksen.
– Vaikuttaa siltä, että hallitus on tuonut lakiesityksensä muuntotuesta vain muodon vuoksi, koska eduskunta tätä edellytti. Kuin piruillen hallitus on asettanut tuen hakuajaksi puoli vuotta, joka on aivan liian lyhyt. Eikö hallitus halua, että tukea ehdittäisiin hakea, pohtii kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen.
Hallitus esittää paketti- ja kuorma-autojen vaihtoehtoisen käyttövoiman hankintatuen viimeiseksi hakupäiväksi 31.12.2024 ja ajoneuvojen muuntotukien hakemisessa 15.12.2024, jonka jälkeen niitä ei voisi hakea enää lainkaan. Hakuajan pidentämisen lisäksi demarit nostaisivat muuntotuen määrää.
– Hankintatukien hakuaikaa olisi perusteltua pidentää kahdella vuodella vuoden 2026 loppuun ja muuntotuen vuodella vuoden 2025 loppuun saakka. Myös kustannukset ovat kohonneet, joten olisi tarkoituksenmukaista nostaa muuntotukea aiemmasta 200 eurosta 350 euroon. Todelliset kustannukset ovat 800–1000 euron luokkaa, kansanedustaja Marko Asell perustelee.
Muilta osin valiokuntaryhmä pitää lakiesitystä tarpeellisena. Sen avulla tukea voidaan myöntää myös maanteiden tavarakuljetuksiin tarkoitetun kaasukäyttöisen paketti- ja kuorma-auton hankintaan. Samalla tuen yrityskohtainen kokonaismäärä nostetaan 300 000 euroon kolmen vuoden aikana.
– On tärkeää, että pyrimme irrottautumaan fossiilisista polttoaineista teknologianeutraalilla tavalla. Tuet ovat osa reilua siirtymää ja niiden avulla tehdään liikenteen vihreästä murroksesta ihmisille ja yrityksille myös taloudellisesti mahdollista. Nyt pitäisi saada erityisesti raskaan kaluston käyttövoimamurros yrityksissä liikkeelle, kansanedustaja Pinja Perholehto arvioi.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan sosialidemokraatit jättivät tänään tiistaina 4.6. yhdessä keskustan, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajien kanssa yhteisen vastalauseen valiokunnan mietintöön, joka koskee hallituksen esitystä laiksi vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan määräaikaisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiAnna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiMarko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiPinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistöalalla pystyttävä paremmin selvittämään tosiasialliset edunsaajat – kyseessä on turvallisuuskysymys19.12.2025 12:05:07 EET | Tiedote
Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mukaan Suomen lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen tosiasiallista edunsaajaa kiinteistöalalla koskevissa kysymyksissä. Kymäläinen kirittää hallitusta puuttumaan tähän epäkohtaan turvallisuuden vahvistamiseksi sekä rikollisuuden torjumiseksi muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
SDP:n Eskelinen ja Kymäläinen: Hallitus vierittää liikennepolitiikan vaikeat ratkaisut seuraajalleen18.12.2025 14:08:49 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Suna Kymäläinen pitävät hyvänä, että kauan odotettu selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 (Liikenne 12) on viivyttelystä huolimatta viimein annettu eduskunnalle. – Valitettavaa on kuitenkin, että Liikenne 12 -työn työkaluja ja painoarvoa on jo ehditty tällä kaudella rapauttaa, eikä suunnitelmaan sisältyvä rahoitusohjelma tarjoa ratkaisuja pitkän aikavälin ongelmiin, edustajat toteavat.
SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpo ja valtionvarainministeri Purra ovat jättämässä koko Suomen taloushistorian synkimmän perinnön seuraajilleen18.12.2025 12:25:06 EET | Tiedote
-Viimeistään jo nyt voi varmuudella sanoa, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa talouspolitiikan tavoitteissaan ja julkinen velkaantuminen tulee heidän johdollaan paisumaan kuin pullataikina, sanoo kansansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Nuorisorikollisuus ja väkivalta kuriin, tämän on loputtava nyt18.12.2025 11:42:09 EET | Tiedote
– Alaikäisten tekemät rikokset eivät ole harmittomia. Ne ovat vakava uhka yhteiskunnan turvallisuudelle. Nyt on aika toimia päättäväisesti ja tehdä loppu väkivaltaisesta nuorisorikollisuudesta pääkaupunkiseudulla ja koko Suomessa, täräyttää kansanedustaja Saku Nikkanen (sd.).
SDP:n Kumpula-Natri: Onneksi Suomi on eurossa, eikä yksin17.12.2025 16:25:58 EET | Tiedote
— Valtiovarainministeri pyrkii jälleen harhauttamaan kansalaisten ja lehdistön huomion hallituksen karuista leikkauksista ja oman hallituksensa vastuista, toteaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (SD).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme