SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus ajaa seuraavaksi ahdinkoon sairaat
5.6.2024 09:23:27 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan hallitus väheksyy leikkaustensa vaikutuksia työntekijöiden arkeen. Jo tehdyt asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset vaikeuttavat ihmisten elämää. Työttömyysturvan pahimmat leikkaukset ovat vielä edessä. Hallitus ajaa seuraavaksi ahdinkoon myös sairaat: se muun muassa valmistelee ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta eli sairaussakkoa ja isoja leikkauksia sairauspäivärahaan.
– Hallitus näyttää ajattelevan, että pienempi sairauspäiväraha lyhentää sairastamista ja lisää näin työllisyyttä. Luultavaa on, että vain työnteko sairaana lisääntyy, Jarkko Eloranta sanoi puheessaan SAK:n edustajiston järjestäytymiskokouksessa.
– Hallitus ilmoitti kehysriihen jälkeen, että sairauspäivärahan leikkaus painottuu hyväpalkkaisiin. Tosiasiassa hallitus pääsee säästötavoitteeseen vain ulottamalla leikkaukset myös pieni- ja keskituloisiin.
Elorannan mukaan sairauspäivärahan leikkaaminen ja ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus liukuvat työehtosopimuspöytiin tulevilla tes-kierroksilla.
– Työnantaja haluaa imuroida sairaussakon säästöt itselleen ja vyöryttää sairauspäivärahan leikkausten kustannukset palkansaajille.
Eloranta syyttää Orpon-Purran hallitusta katteettomista puheista.
– Hallitusohjelmassa luvataan, että suomalaisten työmarkkinoiden mainetta parannetaan puuttumalla aktiivisesti ja ennakoiden työmarkkinoilla esiintyviin väärinkäytöksiin, valvontaa lisätään ja väärinkäytökset estetään. Lisäksi luvataan, että työntekijöiden hyväksikäytön estämiseksi kiristetään merkittävästi väärinkäytöksistä määrättäviä rangaistuksia ja tehostetaan valvontaa.
Elorannan mukaan hallitus ei kutenkaan laita tikkua ristiin valvonnan parantamiseksi, kiinnijäämisriskin kasvattamiseksi ja rangaistusten koventamiseksi.
– Se, että duunarit eivät saa palkkaansa tai heille maksetaan orjapalkkoja, ei juuri tunnu hallitusta huolettavan. Kunhan järjestäytymättömät työnantajat saavat paikallisen sopimisen oikeudet ilman velvollisuuksia. Tällä tavalla laitaoikeisto duunareita kohtelee ja arvostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki KonolajohtajaKasvu ja vaikuttaminen
Puh:0504061093jyrki.konola@sak.fiLinkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin1.9.2026 20:42:06 EEST | Tiedote
Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista. Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Ensi vuoden valtion budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.
Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi1.9.2026 14:17:43 EEST | Tiedote
Yle uutisoi maanantaina Kotkan akkumateriaalitehtaalla tapahtuneista epäillyistä kiinalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksista. SAK vaatii hallitusta tiukentamaan toimia työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Siihen olisi nyt mahdollisuus tänään alkaneessa budjettiriihessä.
Budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus keskittyä auttamaan ihmiset takaisin työelämään25.8.2026 14:48:35 EEST | Tiedote
Orpon hallitus kokoontuu viimeiseen budjettiriiheensä tilanteessa, jossa Suomea rasittavat ennätystyöttömyys ja ennätysvelka.
SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät4.8.2026 17:01:14 EEST | Tiedote
SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mukaan valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa olisi pitänyt keskittyä työttömyyden torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
SAK: Hallituksen esitysluonnos suojaa alustayrityksiä enemmän kuin alustatyöntekijöitä9.7.2026 10:37:16 EEST | Tiedote
SAK pitää hallituksen alustatyötä koskevaa esitysluonnosta vakavana pettymyksenä. Se ei nykyisessä muodossaan täytä Euroopan unionin alustatyödirektiivin alkuperäistä tarkoitusta eli alustatyöntekijöiden työehtojen ja työolojen parantamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme