Kreate voitti merkittävän Tampereen henkilöratapiha -hankkeen kilpailutuksen – kehitysvaihe käynnistyy kesäkuussa
6.6.2024 13:36:37 EEST | Kreate Group Oyj | Tiedote
Kreate alkaa suunnitella Tampereen henkilöratapiha -hankkeen rakentamista yhdessä Väyläviraston, Tampereen kaupungin, VR-Yhtymä Oyj:n sekä Fintraffic Raide Oy:n kanssa. Allianssiosapuolten torstaina 6.6.2024 allekirjoittama sopimus käynnistää Suomen vilkkaimpiin kuuluvan asemanseudun kehitysvaiheen. Tavoitteena on parantaa Tampereen keskustassa sijaitsevan henkilöratapihan toimivuutta sekä matkustajille että junaliikenteelle. Merkittävän hankkeen kokonaiskustannusarvio on 202 miljoonaa euroa.

Tampereen henkilöratapihan kautta kulkee vuosittain yli 6,3 miljoonaa kaukojunamatkustajaa, mikä tekee siitä Suomen keskeisimmän junanvaihtopaikan. Tampereen henkilöratapiha -hankkeen myötä parannetaan muun muassa jatkuvia kapasiteettihaasteita ja luodaan vetovoimainen, esteetön asemanseutu. Kesäkuussa käynnistyvässä kehitysvaiheessa suunnitellaan rakennustyöt ja työmaanaikaiset liikennejärjestelyt turvallisiksi sekä minimoidaan häiriöt matkustajille, junaliikenteelle ja kaupungissa liikkuville.
Monipuolisesti eri rakentamisen lajeja sisältävän Tampereen henkilöratapiha -hankkeen kehitysvaiheeseen osallistuu Kreatelta silta-, rata- ja pohjarakentajia sekä suunnittelunohjauksen ja virtuaalisen rakentamisen asiantuntijoita.
– Teknisesti monitahoinen ja vaativa Tampereen henkilöratapiha -hanke soveltuu Kreaten osaamiseen kuin nenä päähän, etenkin kun tavoitteenamme on hakea tällä strategiakaudella kasvua rata- ja raitiotieliiketoiminnasta. Olen ylpeä henkilöstömme vahvasta osaamisesta ja iloinen siitä, että huolellinen panostuksemme tarjousvaiheessa siivitti meidät voittoon niin laadullisesti kuin taloudellisesti. Yhdessä sopimuskumppaneidemme kanssa lyömme viisaat kypärämme yhteen löytääksemme parhaat ratkaisut Suomen vilkkaimpiin kuuluvan asemanseudun kehittämiseksi, iloitsee Kreate-konsernin toimitusjohtaja Timo Vikström.
Mittavan hankkeen rakentaminen käynnistyy aikaisintaan alkuvuodesta 2025
Tampereen itä- ja länsipuolen yhdistävä rautatieaseman alue on kaupungin ytimessä ja hankkeeseen kuuluvia kohteita sijaitsee pääradan varrella eri kohdissa keskustaa. Juna-aseman laitureiden, raiteistojen ja katosten lisäksi hankkeeseen kuuluu Erkkilän ylikulkusillan sekä Viinikanojan ja Tampereen valtatien alikulkusiltojen uusiminen sekä Itsenäisyydenkadun alikulkusillan ja Asematunnelin yhtenäistäminen matkaterminaaliksi. Kesäkuussa käynnistyvässä kehitysvaiheessa määritetään tarkempi aikataulu hankkeen rakentamiselle sekä tavoitekustannus.
– Kehitysvaiheessa tehtävät ratkaisut vaikuttavat merkittävästi siihen, missä aikataulussa ja miten eri kohteet rakennamme. Kaikkiaan rakentaminen tulee kestämään 4–6 vuotta, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Mikko A. Heiskanen.
Väylävirasto tekee myöhemmin erillisen päätöksen hankkeen toteutusvaiheeseen siirtymisestä. Rakentamisen arvioidaan käynnistyvän keväällä 2025.
Tampereella on tekemisen meininkiä
Kreate ammattilaisineen on tuttu näky Tampereella, missä rohkeat päätökset ja panostukset kaupungin kehittämiseksi heijastuvat poikkeuksellisen myönteisenä ilmapiirinä myös rakentamista kohtaan.
– Kilpailutuksen voiton myötä palaamme Kreatelle ennestään tuttuun ympäristöön. Tampereen Kannen, vanhan Tavara-aseman siirtoprojektin ja muiden alueen hankkeiden toteuttajana tunnemme erityistä innostusta Tampereen henkilöratapihan kehittämistä kohtaan. Teemme parhaamme, jotta Tampereelle saadaan arvoisensa vetovoimainen asemanseutu, jonka rakentamista on myös mielenkiintoista seurata, vakuuttaa projektipäällikkö Ilkka Kaarakainen Kreatelta.
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 202 miljoonaa euroa, josta Väyläviraston osuus on 163 miljoonaa euroa. Hankkeeseen sisältyvät kaikkien tilaajien yhteiset osuudet, joita toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin, VR-Yhtymä Oyj:n ja Fintraffic Raide Oy:n kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka KaarakainenRakennuspäällikköKreate Oy
Puh:+358 40 524 7319ilkka.kaarakainen@kreate.fiMikko A. HeiskanenProjektipäällikköVäylävirasto
Puh:0295 34 3808mikko.heiskanen@vayla.fiTero TenhunenHankejohtajaTampereen kaupunki
Puh:050 540 2860tero.tenhunen@tampere.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Materiaalipyynnöt
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta Kreate Group Oyj
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hanke toteutusvaiheeseen – Kreaten tilauskanta vahvistuu noin 78 miljoonalla eurolla9.3.2026 13:30:00 EET | Tiedote
Kreate ja Väylävirasto ovat sopineet toteutusvaiheeseen siirtymisestä Mt 180 Kurkela–Kuusisto -hankkeella, minkä myötä yhden Varsinais-Suomen merkittävimmän infrainvestoinnin rakentaminen alkaa laajassa mittakaavassa. Kehitysvaiheessa tarkentuneet suunnitelmat ja ratkaisut tuovat tehokkuutta hankkeeseen, joka vahvistaa Kaarinan ja Turunmaan saariston tieyhteyksiä sekä tukee koko alueen kestävää kasvua. Kreate kirjaa lähes 78 miljoonan euron urakkasumman ensimmäisen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kelukosken voimalaitoksen patoturvallisuus vahvistuu – Kreate rakentaa uuden patoluukun vaativissa olosuhteissa6.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Kreate on solminut Kemijoki Oy:n kanssa sopimuksen uuden patoluukun rakentamisesta Sodankylässä sijaitsevaan Kelukosken voimalaitokseen. Hankkeen tavoitteena on parantaa voimalaitoksen patoturvallisuutta.
Kreate voitti 8,5 miljoonan euron urakan Äänekoskelta – uusi vesistösilta ja kiertoliittymä parantavat liikenneturvallisuutta vilkkaassa ympäristössä24.2.2026 10:02:54 EET | Tiedote
Kreate allekirjoitti kehitysvaiheen sopimuksen Väyläviraston kanssa Mt 642 Äänekosken sillan STk-urakasta, jossa rakennetaan uusi lähes 150 metriä pitkä vesistösilta vanhan sillan viereen sekä uudistetaan maantietä noin 800 metrin matkalla. Urakkaan kuuluu myös uuden kiertoliittymän rakentaminen ja nykyisen sillan purkaminen. Reilun 8,5 miljoonan euron hanke alkaa kehitysvaiheella ja rakentamaan päästään arviolta kesäkuussa 2026.
Kreaten voittama urakka vie maanalaisen suurhankkeen Tampereella kehitysvaiheeseen5.2.2026 13:31:37 EET | Tiedote
Kreate ja Tampereen kaupunki ovat allekirjoittaneet kehitysvaiheen sopimuksen Viinikankadun ja maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisen urakan toteuttamisesta. Urakka toimii lähtölaukauksena Tampereen keskustan pysäköinti- ja liikenneratkaisujen seuraavalle kehitysloikalle, jonka tavoitteena on kytkeä P-Hämpin laajennus etelä-itä-suunnan tuloliikenteeseen. Hankintamenettelyssä urakan arvoksi on arvioitu noin 24 miljoonaa euroa. Lopullinen kustannus täsmentyy kehitysvaiheessa valittavien ratkaisujen myötä ja toteutusvaiheeseen siirrytään erillisellä sopimuksella.
Kruunuvuorensilta voitti Vuoden Betonirakenne 2025 palkinnon – poikkeukselliset betoniratkaisut nostivat Suomen pisimmän sillan huippuosaamisen esiin29.1.2026 17:01:14 EET | Tiedote
Helsingin edustalle valmistuva Kruunuvuorensilta on palkittu Vuoden Betonirakenne 2025 -tunnustuksella. Suomen pisimmän ja korkeimman sillan työmaalla toteutetut betoniratkaisut ja ‑rakenteet ulottuvat vedenalaisista massiivivaluista aina 135 metriin kohoavan pylonin huipulle. Kansainvälisesti tietomallinnuksesta palkittu siltahanke nousee nyt myös betonirakentamisen huippuosaamisen näyttämöksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme