Pohjois-Savon ELY-keskus

Mt 577 parantaminen Nilsiäntien liittymässä käynnistyy, Nilsiä, Kuopio

Jaa

Kiertoliittymän rakentaminen käynnistyy Nilsiän keskustan läheisyydessä kesäkuussa. Urakan yhteydessä parannetaan kevyenliikenteen turvallisuutta urakka-alueen kohdalla.

Hankkeen tavoitteena on kevyen liikenteen turvallisuuden parantaminen ja risteysalueen liikenneturvallisuuden lisääminen. Työt saadaan valmiiksi vuoden 2024 loppuun mennessä. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 1,4 miljoonaa euroa.

Rakentamistyöt aloitetaan hyötypuun poistolla kesäkuussa. Kiertoliittymän rakentaminen valmistuu marraskuun loppuun 2024 mennessä.

Liikenteelle aiheutuu haittaa Mt 577 ja Mt 569 eli Varpaisjärventien, Tiirinlahdentien, Juankoskentien ja Nilsiäntien risteyksessä alennetuista ajonopeuksista ja työmaaliikenteestä johtuen. Työaikaiset nopeusrajoitukset työmaan alueella ovat pääsääntöisesti 50 km/h, mutta tarpeen mukaan käytetään myös nopeusrajoitusta 30 km/h.

ELY-keskus toivoo kaikilta tiellä liikkujilta varovaisuutta. Erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden toivotaan kiinnittävän huomiota muuttuviin liikennejärjestelyihin sekä työmaaliikenteeseen.

Työn rakennuttajana toimii ELY-keskus ja urakoitsijana Oteran Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö
Marko Korhonen
p. 0295 026 203
ELY-keskus

Työmaapäällikkö
Arsi Tukio
p. 050 4771 279
Oteran Oy

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye