Avoin seminaari arjen esinesuhteista – Tunnesiteet tavaroihin tekevät luopumisesta vaikeaa
6.6.2024 11:30:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston nelivuotisessa SENSOMEMO-akatemiahankkeessa on tutkittu kodin esineisiin liittyviä muistoja, aistikokemuksia ja tunteita. Dosentti Eerika Koskinen-Koiviston johtama hanke järjestää 10.6. avoimen päätösseminaarin Arjen affektiiviset esineet.

Seminaarin pääpuhujana on dosentti Veera Kinnunen Oulun yliopistosta. Hänen esitelmänsä käsittelee tavarapaljoutta sekä esineistä luopumisen neuvotteluja. Kinnunen on tarkastellut etnografisesti arjen hankalia materiaalisia suhteita, kuten elämää jätteiden, rojun tai mikrobien kanssa.
Seminaarissa esitellään SENSOMEMO-hankkeen keskeiset tutkimusaineistot ja -tulokset. Hankkeessa on tuotettu haastatteluaineisto, joka on kerätty online-haastatteluina sekä tapaamisissa haastateltavien kotona.
Hanke on myös tuottanut Elämäni esineet -keruukyselyn yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston kanssa. Siinä pyydettiin kertomaan arjen esineistä ja niihin liittyvistä kokemuksista, käsityksistä ja merkityksistä. Keruu tuotti noin sata omaelämäkerrallista kirjoitusta ja valokuvaa. Keruuaineiston pohjalta julkaistaan kesäkuussa avoin artikkeli ”Omaelämäkerrallinen materiaalisuus ja kodin merkitykselliset esineet” Elore-verkkolehdessä.
SENSOMEMO-hankkeessa on osoitettu, että suomalaisten esinesuhteet ovat monimutkaisia. Esineiden avulla rakennetaan kotia ja kodikkuutta ja säilytetään perheen ja suvun historiaa. Esineitä on usein liikaa, mutta niistä luopuminen on vaikeaa. Useat aineistojen vastaajat peräänkuuluttivat keskustelua esineisiin liittyvistä käytännöistä, tunteista ja vastuista.
– Moniin kodin ja arjen esineisiin latautuu eletyn elämän muistoja, sosiaalisia suhteita ja velvollisuuksia. Tärkeidenkin esineiden karsiminen on usein välttämätöntä. Niiden hävittämiseen, kierrättämiseen, järjestämiseen ja valikointiin liittyy huomattavan paljon työtä sekä kulutuskriittistä eettistä pohdintaa, Koskinen-Koivisto kertoo.
Avoimet luennot 10.6. klo 10–12, Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäellä Historica H306. Tervetuloa!
Lisätietoja:
Dosentti, vastuullinen tutkija Eerika Koskinen-Koivisto eerika.koskinen-koivisto@jyu.fi, 0407243810
FT, tutkijatohtori Anna Kajander anna.k.kajander@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Miljoonarahoitus vaihdevuositutkimukseen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä2.4.2026 09:31:43 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,017 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukselle. Apulaisprofessori Eija Laakkosen hanke tutkii vaihdevuosien keskeistä mutta vielä puutteellisesti ymmärrettyä ilmiötä: estrogeenin vähenemisen vaikutuksia naisten sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen, hermoston ja rasvakudoksen toimintaan, kehonkoostumukseen ja elämänlaatuun.
Muuttolintujen kevät innoittaa luonnonystäviä 8.4. – mukana tapahtumassa myös Pirkka-Pekka Petelius2.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kansalaistieteen Lähde: Muuttolintujen kevät -tapahtuma ke 8.4.2026 klo 12–19.30, Jyväskylän yliopiston päärakennus, juhlasali ja kirjasto Lähde
Jyväskylän Normaalikoulun alakoulu täyttää 160 vuotta – juhlavuosi huipentuu syksyllä31.3.2026 13:22:22 EEST | Tiedote
Suomen vanhin harjoittelukoulu, Jyväskylän normaalikoulun alakoulu, viettää tänä vuonna 160-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuotta vietetään pitkin vuotta oppilaiden projekteilla ja tapahtumilla, ja juhla huipentuu 3. lokakuuta Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa ja hotelli Laajavuoressa järjestettävään pää- ja iltajuhlaan, joissa juhlistetaan samalla myös 110 vuotta täyttänyttä yläkoulua ja lukiota.
Jyväskylän yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus 2025: Tutkimuksessa ja koulutuksessa menestystä, korkeakoulukonsernin rakentaminen käyntiin30.3.2026 10:59:55 EEST | Tiedote
Vuosi 2025 oli tutkimuksen ja koulutuksen osalta menestyksekäs. Yliopiston julkaisujen kokonaismäärä pysyi vakiintuneella noin 3 500:n vuositasolla.
Olli Ohtonen lumiurheilun työelämäprofessoriksi vahvistamaan tieteen ja huippu-urheilun yhteistyötä30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Olli Ohtonen aloittaa 1.4.2026 Suomen ensimmäisenä lumiurheilun työelämäprofessorina Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikössä. Professuuri vahvistaa tieteen ja huippu-urheilun yhteistyötä ja perustuu yhteistyöhön Suomen Olympiakomitean kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme