SDP:n Eloranta: Oppilaiden käsityötaitojen rapautuminen vaatii toimia
5.6.2024 15:06:07 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen käsityön opetuksen aseman vahvistamisesta. Eloranta on huolestunut lasten ja nuorten käsityötaitojen tasosta sekä käsityön opetuksen eriarvoisuudesta kuntien välillä. Elorannan mielestä käsityön opetusta tulee lisätä ja painottaa nykyistä enemmän ylemmille vuosiluokille.

– Käsityön opetus on tällä hetkellä sirpaloitunutta ja oppilaan kannalta tärkeää oppimisen jatkumoa ei pääse syntymään. Oppilaiden osaaminen jää usein hyvin heikoksi. Käsityön opettajien mukaan kuvaavaa on, että nykyään seitsemännellä luokalla oleva oppilas ei aina osaa leikata saksilla kunnolla tai pidellä niitä oikein kädessä. Myös erilaisten mittavälineiden käyttötaito on puutteellista. Mittamuutokset, yhteenlaskut ja vähennykset päässälaskuina eivät tahdo onnistua. Tällaiset taidot ovat kuitenkin tärkeitä kansalaistaitoja, jotka jokaisen nuoren tulisi oppia peruskoulussa, Eloranta sanoo,
Eloranta korostaa käsityön tunneilla opittavien taitojen moninaisuutta ja merkitystä. Käsityön oppiaine kehittää kädentaitojen lisäksi myös muun muassa erittäin tärkeitä ongelmanratkaisu-, hahmottamis- ja keskittymistaitoja sekä ekososiaalisia taitoja. Elorannan mukaan nämä ovat erittäin tärkeitä tulevaisuustaitoja, mutta nykyinen tuntijako ei mahdollista opetussuunnitelman mukaisten tavoitteiden oppimista. Eloranta näkee keskeisenä ongelmana myös opetuksen eriarvoisuuden kuntien välillä.
– Meillä on myös merkittävä ongelma käsityön opetuksen yhdenvertaisuudessa. Lapset ja nuoret ovat tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa käsityön opetuksen osalta riippuen siitä, missä kunnassa asuvat. Nykyinen tuntijakoasetus painottaa taito- ja taideaineiden osalta paikallista päätöksentekoa. Taitojen karttumisen kannalta on eriarvoistavaa, kun mahdollisuus oppia käsityötaitoja riippuu kunnan halukkuudesta järjestää opetusta. Joissain kouluissa 4.–6.-luokilla yksi käsityönopettaja näkee ryhmänsä vain kahdeksan kertaa koko lukuvuodessa. Pitkäjänteinen taitojen rakentaminen on näillä resursseilla mahdotonta, Eloranta toteaa.
– Tuntijakoa tulisi muuttaa siten, että painopiste siirtyisi ylemmille vuosiluokille ja lisäksi käsityön tuntimäärää tulisi lisätä vähintään kahdella vuosiviikkotunnilla. Alkuopetuksessa käsityö on askartelumaista, materiaaleihin tutustumista. Vasta myöhemmillä luokilla motoriset taidot ovat kehittyneet käsityötaitojen oppimiseksi ja työturvallisuusmääräyksien vuoksi mahdollisuus käyttää erilaisia koneita ja laitteita alkaa vasta yläkoulussa. Siksi painopistettä tulisi siirtää ylemmille vuosiluokille. Nykyinen tuntijako ja tuntimäärä ei mahdollista oppilaille tarvittavien tärkeiden kansalaistaitojen oppimista, Eloranta toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme