Kumppanikysely 2023: Mitä kumppanit ajattelevat asiakasyhteistyöstä Kelan kanssa?
6.6.2024 08:49:17 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Kela on tärkeä kumppani, jonka pitäisi ymmärtää paremmin yhteistyökumppanin työtä sekä sujuvoittaa asiakkaan tietojen liikkuvuutta. Muun muassa nämä asiat nousivat esiin loppuvuonna 2023 tehdyn kumppanikyselyn vastauksissa. Kyselyn tulokset on nyt julkaistu kela.fissä.

Toteutimme marraskuussa 2023 kyselyn yhteistyökumppaneillemme. Kysyimme asiakasyhteistyössä tärkeiltä kumppaneiltamme esimerkiksi, miten hyvin Kela on onnistunut toteuttamaan kumppanin työssä tärkeitä palveluita ja mitä Kelan pitäisi kehittää, jotta yhteiset asiakkaat saisivat tarvitsemansa palvelut ja etuudet sujuvammin.
Saimme kyselyyn lähes 1 100 vastausta. Eniten vastauksia saimme hyvinvointialueiden aikuissosiaalityöstä (297), oppilaitoksista (89), kunnan työllisyyspalveluista (71) ja hyvinvointialueiden erikoissairaanhoidosta (70).
Vastaajista valtaosa pitää Kelaa tärkeänä kumppanina asiakasyhteistyössä. Valtaosa puhuu Kelasta myönteisesti ja luottaa Kelasta saatavaan tietoon. Kehitettävääkin on, esimerkiksi yhteistyökumppanin työn ymmärtämisessä, etuustyön sujuvuudessa ja nopeudessa sekä asiakastietojen vaihdossa.
Kela hyödyntää kyselyn tuloksia erilaisissa selvityksissä, kokeiluissa, projekteissa ja hankkeissa, kuten valmistautumisessa työllisyyspalvelujen ja kotoutumisen uudistuksiin. Kyselystä saadut tiedot ovat äärimmäisen tärkeitä, kun suunnittelemme palvelujen kehittämistä.
Kyselyn tuloksista on nyt julkaistu artikkeli kela.fissä. Tutustu Kelan kumppanikyselyn 2023 tuloksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiLinkit
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Allt färre personer med främmande språk som modersmål får utkomststöd eller arbetslöshetsförmåner2.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet personer med främmande språk som modersmål har ökat, och deras andel av Finlands befolkning har blivit större. Under de senaste knappa tio åren har andelen personer med främmande språk som modersmål som får arbetslöshetsförmåner och utkomststöd minskat. Andelen mottagare med främmande språk som modersmål varierar märkbart mellan olika FPA-förmåner.
Aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea tai työttömyysturvaa2.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vieraskielisen väestön määrä ja vieraskielisten osuus Suomen väestöstä ovat kasvaneet. Viimeisten vajaan 10 vuoden aikana työttömyysturvaa ja toimeentulotukea saaneiden osuus vieraskielisestä väestöstä on vähentynyt. Vieraskielisten osuus eri Kelan etuuksien maksuista vaihtelee huomattavasti.
Fewer foreign-language recipients of social assistance and unemployment benefits than before2.9.2026 06:00:00 EEST | Press release
The size of the foreign-language population and its percentage of the total Finnish population have increased. In the past decade or so, the percentage of foreign-language recipients of unemployment benefits and social assistance has decreased. A considerable degree of variation exists in the percentages of foreign-language recipients across different Kela benefits.
Kelan tietojärjestelmähäiriö on päättynyt1.9.2026 10:07:05 EEST | Tiedote
Kelan tietojärjestelmissä 1.9.2026 havaittu häiriö on päättynyt. Palvelut ovat jälleen käytettävissä normaalisti, ja asiakkaita voidaan palvella normaalisti.
Kelan tietojärjestelmissä on häiriö - rajoittaa asiakaspalvelua ja sähköisiä palveluja1.9.2026 09:54:14 EEST | Tiedote
Kelan tietojärjestelmissä on häiriö, joka rajoittaa asiakkaiden palvelua puhelinpalvelussa ja palvelupisteillä ja aiheuttaa käyttökatkoja useissa sähköisissä palveluissa. Asiakkaita voidaan tällä hetkellä palvella vain yleisellä tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme