Tutkimus: Neljännes isoista yrityksistä ei ole koskaan testannut kybertapahtumien torjuntasuunnitelmaansa
6.6.2024 09:34:09 EEST | Viestintätoimisto Manifesto Oy | Tiedote
Barracuda Networksin tutkimus osoittaa, että noin puolella yrityksistä, toimialasta ja koosta riippumatta, ei ole kattavaa suunnitelmaa kyberhyökkäyksen varalle. Samaan aikaan lähes neljännes (23 %) suuryrityksistä sanoo, etteivät ne ole koskaan testanneet tietoverkkotapahtumien torjuntasuunnitelmaansa.

Pilvipohjaisten tietoturvaratkaisuiden toimittaja Barracuda Networksin vastikään julkaisema kansainvälinen tutkimus osoittaa, että noin puolella yrityksistä ei ole kattavaa suunnitelmaa torjua onnistuneesti kyberhyökkäyksiä, ja noin neljännes tutkimukseen osallistuneista isoista yrityksistä ei ole testannut olemassa olevaa suunnitelmaansa kertaakaan.
Yksi syy tähän voi olla se, että kyberhyökkäyksen torjuntasuunnitelma koetaan monimutkaiseksi ja aikaa vieväksi prosessiksi. Oletus ei ole kuitenkaan totta. Nykyään häiriötilanteita koskevat suunnitelmat voidaan testata suhteellisen helposti esimerkiksi simuloitujen hyökkäysten avulla.
– Suunnitelman laatiminen on hyvä asia, mutta sen testaamatta jättäminen on riski, mikä voi tuudittaa yrityksen valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Se on erityisen valitettavaa nykyään, kun on täysin mahdollista testata säännöllisesti tietoturvaloukkausten torjuntasuunnitelma ilman, että se olisi suuri tai vaativa asia, Peter Graymon, Barracuda Networksin Pohjoismaiden johtaja, sanoo.
– Näemme omakohtaisesti, että yritykset, jotka valmistautuvat ja testaavat valmiutensa, ovat huomattavasti kestävämpiä verkkohyökkäyksen aiheuttamien vahinkojen välttämisessä tai rajoittamisessa.
Tutkimus osoitti myös, että luottamus tietoverkkotapahtumien käsittelyyn on suhteellisen vähäistä. Keskimäärin vain 43 prosenttia vastaajista sanoo luottavansa yrityksensä kykyyn hallita tietoverkkoriskejä, haavoittuvuuksia ja hyökkäyksiä.
Tutkimuksen mukaan tietoturvaan panostaminen ja sen huomioiminen vaihtelee toimialoittain. Kolmella prosentilla pankki- ja finanssialan yhtiöistä ei ole toimintasuunnitelmaa tietoturvarikoksen varalle, kun vastaava luku vähittäiskaupan alalla on kahdeksan ja teollisuuden toimialalla 15 prosenttia.
Raporttiin koottu tutkimus perustui 1917 IT-turvajohtajan haastatteluun. Vastaajat edustivat keskenään eri toimialoilla toimivia 100–5000 työntekijää työllistäviä yrityksiä Yhdysvalloista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Ranskasta, Saksasta ja Australiasta. Lue lisää Barracudan tutkimusraportista ”The CIO report” täältä.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Barracudalla pyrimme tekemään maailmasta turvallisemman paikan. Uskomme, että jokainen yritys ansaitsee pääsyn pilvipohjaisiin, yritystason tietoturvaratkaisuihin, jotka on helppo ostaa, ottaa käyttöön ja käyttää. Suojaamme sähköpostia, verkkoja, tietoja ja sovelluksia innovatiivisilla ratkaisuilla, jotka kasvavat ja mukautuvat asiakkaidemme matkan mukaan. Yli 200 000 organisaatiota ympäri maailmaa luottaa Barracudaan suojelemaan heitä – tavoilla, joita he eivät ehkä edes tiedä olevansa vaarassa – jotta he voivat keskittyä nostamaan liiketoimintansa uudelle tasolle. Lisätietoja on osoitteessa barracuda.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Kemissä on eniten maksuhäiriöisiä Lapissa – merkintä useammalla kuin joka kymmenennellä28.10.2026 10:24:49 EET | Tiedote
Lapissa maksuhäiriöisten osuus on hieman koko maan tasoa korkeampi, mutta kuntien väliset erot ovat suuria. Kemissä maksuhäiriömerkintä on 11,1 prosentilla tarkastelluista henkilöistä. Osuus on kunnittain Lapin korkein ja koko Suomen toiseksi korkein. Korkean maksuhäiriöriskin kuntia yhdistävät usein heikompi tulokehitys ja talouden suhdanteet, kuten työttömyys.
Tätä huonetta joka neljäs suomalainen haluaisi remontoida – yleisin syy kuluminen22.10.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
73 prosenttia suomalaisista kertoo, että vähintään yksi huone heidän kodissaan kaipaa kipeästi kunnostusta tai remonttia. Lähes joka neljäs suomalainen (23 %) kokee, että kylpyhuone kaipaa remonttia kaikkein kipeimmin. Tämä käy ilmi tuoreesta Sifo-tutkimuksesta, joka toteutettiin lattiavalmistaja Pergon toimeksiannosta.
Lemmikkien karvat riesana? ECOVACSin DEEBOT T90 Max Pro Omni on kehitetty imuroimaan ne tehokkaasti8.10.2026 11:03:11 EEST | Tiedote
Uusi keskihintainen ECOVACS DEEBOT T90 MAX PRO OMNI -siivousrobotti vaatii vain vähän manuaalista huolenpitoa ja se soveltuu erityisesti lemmikkitalouksiin.
Tutkimus: Kaksi kolmesta nuoresta aikuisesta työllistyi viime kesänä – mediaanipalkka oli 1 750 euroa22.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista nuorista aikuisista kaksi kolmesta (67 %) työllistyi kesän aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Bigbankin Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan nuorten mediaanipalkka oli 1 750 euroa ja kaksi viidestä (38 %) säästi vähintään puolet kesällä saadusta palkastaan. Nuoret aikuiset pitivät säästöjään yleisimmin käyttö- tai säästötilillä, mutta miehillä korostui myös rahastoihin ja osakkeisiin sijoittaminen.
TUTKIMUS: Suomalaiset kaipaavat pankkiasioinnilta turvallisuutta: pelkästään digikanavissa asioivien turvallisuuden kokemus muita heikompi21.9.2026 08:24:20 EEST | Tiedote
Liikkeenjohdon konsultointiyhtiö VALOR Partners selvitti suomalaisten suhdetta pääasialliseen pankkiinsa valtakunnallisella ”Suomalaiset ja raha” -kyselytutkimuksella. Tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on tyytyväinen pankkiinsa. Tutkimus paljasti myös muutoksen odotuksissa pankkeja kohtaan. Aiemman helppouden sijaan pankkiasioinnilta toivotaan nyt ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme