SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: Työttömyyskassat täydentämään työvoimapalveluita

6.6.2024 13:20:47 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Työttömyyskassat voivat jatkossa tarjota työttömille työnvälitystä ja neuvontapalveluita. Nämä palvelut olisivat kassoille vapaaehtoisia lisätehtäviä, joihin on nyt myönnetty järjestämisoikeus. Uudistus täydentää nykyistä työllisyyspalveluvalikoimaa. Asiaa koskeva lakiesitys hyväksyttiin tänään työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Tämä on muutos, jota työttömyyskassat ovat itse toivoneet. Uudistus edistää työllistymistä, kun julkiset TE-palvelut ja kassat yhdessä työskentelevät työttömän työllistymiseksi. Samalla se avaa yhden työnhaun informointiväylän jo töissä oleville, jotka miettivät työpaikan vaihdosta, kertoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly (sd).

– Työttömillä säilyy oikeus julkisesti rahoitettuihin työvoimapalveluihin ja tällä ei korvata miltään osin julkisia työvoimapalveluita, tämä täydentää niitä. TE-palveluiden siirtyessä kunnille vuoden 2025 alusta on tärkeää, että murrosvaiheessa on tarjolla lisäpalveluita eri reittejä pitkin, sanoo Lyly.

Kassat päättävät itse kuinka laajat palvelut ne tarjoavat jäsenilleen tämän uudistuksen myötä. Useat kassat ovat ilmaisseet halukkuutensa asiaan. Nämä ovat jäsenille vapaehtoisia palveluja ja niistä kieltäytyminen ei vaikuta työttömyysetuuden maksatukseen.

– Mielenkiintoista on nähdä, mitä uusia työllistymistä edistäviä palveluja kassat jatkossa kehittävät, toteaa Lyly.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Talousvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitys on suuri pettymys29.4.2026 13:10:22 EEST | Tiedote

Haparointi ilmastopolitiikan linjassa ei ole suomalaisen yhteiskunnan, eikä suomalaisten, vahvasti ilmastotavoitteisiin sitoutuneiden yritysten etu. Poukkoileva tai epäjohdonmukainen politiikka lisää investointiriskiä, viivästyttää niitä, nostaa rahoituskustannuksia ja heikentää Suomen houkuttelevuutta suhteessa muihin EU-maihin, toteavat SDP:n kansanedustajat vastalauseessaan koskien hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitystä

SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Marttila: Miksi Helsingin ja Uudenmaan asukkaiden sote-palveluista leikataan eniten?29.4.2026 08:20:53 EEST | Tiedote

Hallitus esittää hyvinvointialueiden rahoitusmalliin muutoksia, jotka kohdistavat kohtuuttomia rahoitusleikkauksia Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueelle ja Helsinkiin. Eilen (28.4.) eduskunnan lähetekeskustelussa olleessa lakiesityksessä hyvinvointialueiden rahoituslain muuttamiseksi esitetään yhteensä 390 miljoonan euron leikkauksia vuoden 2029 tasossa ja ne kohdistuvat erityisesti Helsinkiin ja Länsi-Uudellemaalle. Esityksessä Helsingiltä leikataan 93 miljoonaa euroa, Länsi-Uudeltamaalta 66 miljoonaa.

SDP:n Pia Viitanen: Perussuomalaiset lupasivat suojella pienituloisia - nyt sama puolue heikentää heidän asemaansa työelämässä28.4.2026 09:50:08 EEST | Tiedote

Perussuomalaiset lupasivat ennen vaaleja, ettei pienituloisilta leikata ja että työntekijöiden oikeuksia puolustetaan. Nyt hallituksen linjaukset kertovat toista: sama puolue on mukana päätöksissä, jotka heikentävät työntekijöiden asemaa ja lisäävät epävarmuutta työelämässä SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen ihmettelee.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye