Kokoomuksen Aalto-Setälä: Ilmastonmuutos on liian vakava asia identiteettipolitiikan vasaraksi
6.6.2024 13:28:12 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälän mielestä on erinomaista, että eduskunta keskusteli keskiviikkona välikysymyksen ansiosta kiivaasti ympäristö- ja ilmastopolitiikasta. Aalto-Setälän mukaan vielä parempi kuitenkin olisi, jos puhuttaisiin itse asiasta ja ratkaisuista sen sijaan, että keskustelutila käytetään vastakkainasetteluun.

Aalto-Setälän mukaan hallitus tekee vaikuttavaa ympäristöpolitiikkaa monella eri rintamalla.
”Ympäristö- ja ilmastopolitiikka on tälle hallitukselle muun muassa hyvin kunnianhimoista elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaa. Hallitus mahdollistaa puhtaan siirtymän investointeja ja innovaatioita paitsi täällä Suomessa myös maissa, jotka eivät ole lähellekään niin pitkällä kuin me”, Aalto-Setälä toteaa.
”Suomessa energia on niin puhdasta, että kaikki pistorasiat voisi maalata vihreiksi. Fossiilisen polton vähentäminen on tärkein ilmastopolitiikan tavoitteemme, ja vaikutamme teknologialla ja politiikalla päästöihin aiempaa vahvemmin myös EU:ssa”, Aalto-Setälä jatkaa.
Aalto-Setälä toteaa, että myös hallituksen luontopolitiikka on kunnianhimoista.
”Esimerkiksi Saaristomeri-ohjelma, jota yllätyksekseni jouduin puolustamaan illan täysistunnossa useita kertoja. Teemme Saaristomerestä ja sen valuma-alueista kiertotalouden esimerkkikohteen, jotta maatalouden ravinteet eivät valuisi enää merta rehevöittämään eikä rahtialusten jätteitä laskettaisi enää mereen. Rahtialusten jätevesien laskun kieltävä laki tulee liikenne- ja viestintäministeriöstä ulos syksyllä. Saaristomeri-ohjelmalle ja vesiensuojelun tehostamisohjelmalle on varattu 30 miljoonaa euroa”, Aalto-Setälä kertoo.
”Luontoarvoista pidetään kiinni myös maalla. Hallitus suojelee historiallisen suuren määrän vanhoja, luonnonvaraisia metsiä valtion mailla, mutta ei sosialisoi yksityisten metsänomistajien omaisuutta. Vapaaehtoisuuteen perustuvaan Metso-ohjelmaan käytetään tänä vuonna 23 miljoonaa euroa ja Helmi-ohjelmaan 23,3 miljoonaa euroa”, Aalto-Setälä jatkaa.
Aalto-Setälä huomauttaa myös ilmastotavoitteiden haasteesta.
”Hiljattain saamamme ennakkotiedon mukaan maankäyttösektori palasi nettonieluksi viime vuonna. Tähän vaikuttivat noin yhdeksällä prosentilla edellisvuodesta pienentyneet hakkuumäärät. Tällä tiellä meidän on pystyttävä jatkamaan. On kuitenkin niin, että pidemmällä aikavälillä on entistä vaikeampaa pysyä hiilinielutavoitteissa, kun Suomen metsien hiilinielu on pienentynyt jo 14 vuotta. Uskon, että Suomi on vuonna 2030 nettonielu, mutta ei tarpeeksi suuri meille asetettuun tavoitteeseen nähden. Toimenpiteitä tarvitaan siis lisää”, Aalto-Setälä toteaa.
”On myös myönnettävä, että hallitus tasapainoilee monien intressien välillä. Ympäristön lisäksi huomioon on otettava muutkin Suomen kannalta tärkeät realiteetit ja tehtävä päätökset myös sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Yksinkertaisia ratkaisuja ei ole, muutenhan meitä välikysymyskeskustelussa kritisoineet entiset vihreät ympäristöministerit olisivat hiilinieluongelman jo ratkaisseet”, Aalto-Setälä huomauttaa.
”Puhtaan siirtymän edistämiseksi ja vanhojen valtion metsien ja Saaristomeren suojelemiseksi tämä hallitus tekee edeltäjiään enemmän”, Aalto-Setälä päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Kokoomuksen Heinonen: Työn verotus kevenee ja verotulot kasvavat – tätä Suomi tarvitsee3.11.2026 14:34:57 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen iloitsee verotulojen kasvusta samaan aikaan, kun hallitus keventää työn verotusta. Tammi–syyskuussa Verohallinto keräsi veroja lähes 66 miljardia euroa eli yli 2,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua oli 3,7 prosenttia.
Kokoomuksen Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista3.11.2026 14:27:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP verolinjaa eduskunnan välikysymyskeskustelussa arjen kustannuksista. Kauman mukaan opposition esittämät veronkiristykset uhkaisivat osua myös tavallisiin palkansaajiin, joiden toimeentulosta SDP kertoo olevansa huolissaan.
Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote
Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.
Kokoomuksen lääkärikansanedustajat tukevat ministeri Ikosen vaatimusta: Hoitajien kohtaamaan väkivaltaan puututtava jokaisella hyvinvointialueella3.11.2026 08:28:43 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen antavat vahvan tukensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen vaatimukselle puuttua hoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansanedustajien mukaan ministerin viesti on otettava vakavasti jokaisella hyvinvointialueella. Hoitajien turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vapaaehtoista, vaan työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme