Leväseuranta käynnistyy Kaakkois-Suomessa
Valtakunnallinen leväseuranta on käynnistynyt. Kaakkois-Suomen rannikolla tai ulompana avomerialueella ei sinilevää ole kesäkuun alussa havaittu. Sisävesillä pintavesien aikaisen lämpenemisen seurauksena sinilevän määrä näyttää jo yksittäisissä järvissä olevan nousussa. Männyn siitepölyä on paikoitellen ollut veden pinnalla runsaasti.

Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten ELY-keskusten yhteinen levähavainnointi käynnistyi kesäkuun alussa ja jatkuu elokuulle. Kaakkois-Suomessa on vakiohavaintopisteitä 17, minkä lisäksi Rotarit havainnoivat kuudella havaintopisteeltä.
Pintavedet lämmenneet poikkeuksellisesti – levätilanne toistaiseksi rauhallinen
Pintaveden lämpötilat Kaakkois-Suomen järvillä ovat kohonneet hellejakson seurauksena poikkeuksellisesti 22–24 asteeseen. Pienillä ja matalilla järvillä pintavesi rannan tuntumassa oli alkuviikolla jopa 27 asteista. Kaakkois-Suomen rannikollakin pintaveden lämpötila oli alkuviikolla kattavasti 20–22 astetta, mutta tuulten aiheuttaman sekoittumisen seurauksena veden pintalämpötila on sisä- ja ulkosaaristossa laskenut muutamilla asteilla.
Kaakkois-Suomen rannikon havaintopaikoilla ei vielä ole havaittu sinilevien runsastumista eikä yksittäisiä havaintoja lukuun ottamatta myöskään Kaakkois-Suomen sisävesillä ole todettu sinilevää vedessä. Vakiohavaintopaikoista ainoastaan Lappeenrannan Haapajärvellä oli kesäkuun alussa vähäisiä määriä levää pintaveteen sekoittuneena. Tämän lisäksi ELY-keskuksen tilaaman rajavesien näytteenottokierroksen yhteydessä todettiin Lappeenrannan Nuijamaanjärvessä alkuviikolla vähäinen määrä sinilevää vedessä. Männyn siitepölyä voi olla paikoitellen runsaasti veden pinnalla.
Levätilanteen ennustaminen sisävesille haasteellista
Ennusteiden laatiminen sisävesille on paikallisten olojen ja järvityyppien moninaisuuden takia hankalaa. Tyypillisesti ensimmäiset havainnot sinilevistä on tehty juhannusviikolla. Paikalliset ravinneolot ja kesän sää kuitenkin vaikuttavat paljon tilanteen kehittymiseen. Tyyni ja lämmin sää edesauttaa sinilevälauttojen syntymistä.
Sinileväriskiennuste merialueelle julkaistaan ensi viikolla
Laajojen sinileväkukintojen riski Suomen merialueella on aiempien kesien tapaan edelleen olemassa, sillä Itämeren ravinnetilanne on pysynyt sinilevien esiintymistä suosivana. Suomen ympäristökeskus (Syke) julkaisee sinileväkukintojen riskiennusteen merialueille maanantaina 10.6.2024.
Levätilannetta voi seurata myös satelliittikuvista
Sykessä seurataan satelliittiteknologian avulla ympäristön tilaa. Satelliittihavaintojen avulla kartoitetaan Itämeren pintaleväkukintoja sekä Itämeren ja Suomen suurimpien järvien pintalämpötilaa, sameutta, a-klorofyllipitoisuutta, näkösyvyyttä ja humuspitoisuutta. Sieltä voi käydä katsomassa myös levätilanteen, jos pilvet eivät rajoita satelliittihavainnointia.
Linkki: Karttaselain - Tarkka (syke.fi)
Lähetä omat levähavaintosi Järviwikiin
Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.
Kaakkois-Suomen viranomaiset ja koulutetut vapaaehtoiset seuraavat levätilannetta viikoittain vähintään 17 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Kaakkois-Suomen ELY-keskus tiedottaa levätilanteesta tarpeen mukaan.
Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteitä emme valitettavasti voi ottaa vastaan.
Seuraava tiedote Kaakkois-Suomen sinilevätilanteesta julkaistaan ennen juhannusta.
Yhteyshenkilöt
Jouni Törrönen, hydrobiologi
jouni.torronen(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 296
Krista Rantamo, vesienhoidon asiantuntija
krista.rantamo(at)ely-keskus.fi, p. 0295 029 153
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
Liikenne katkaistaan Telkjärven sillan kohdalla Lappeenrannassa – kiertotie käyttöön vuodeksi 15. 9. alkaen8.9.2025 10:40:11 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus uusii Telkjärven sillan Lappeenrannassa. Mt 14819 (Hiivaniementie) katkaistaan liikenteeltä Telkjärven sillan kohdalta maanantaina 15.9.2025 ja avataan liikenteelle viimeistään 30.9.2026.
Liikenne Husulan tunnelissa Haminassa ohjataan tilapäisesti kiertotielle tunnelin pesutöiden ja määräaikaistarkastuksen vuoksi 11. – 12.9 ja 16. – 17.9.20251.9.2025 11:52:48 EEST | Tiedote
Valtatiellä 7/E18 Haminan ohikulkutiellä sijaitseva Husulan tunneli suljetaan tilapäisesti tunnelijärjestelmän huoltotöiden ja määräaikaistarkastuksen takia ja liikenne ohjataan tunnelin varareitille.
Kaakkois-Suomessa oli heinäkuun lopussa 17476 työtöntä työnhakijaa26.8.2025 08:23:27 EEST | Tiedote
Työttömien määrä oli heinäkuussa 1355 henkilöä (+8 %) suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Lomautettujen määrä nousi alueella 14 prosenttia vuodentakaisesta ja 32 prosenttia kesäkuusta. Nuorisotyöttömiä oli 11 prosenttia enemmän ja pitkäaikaistyöttömiä 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien avoimien työpaikkojen määrä väheni muissa kaakon seutukunnissa, paitsi Kotka-Haminan seudulla.
Tienpäällystystyöt jatkuvat Kaakkois-Suomessa syyskuussa25.8.2025 13:43:14 EEST | Tiedote
Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa asfaltoidaan useita teitä vielä syksyn mittaan, joten tienpitäjä toivoo malttia työmaan ohittamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme