Vihreät - De Gröna

Kansanedustajat Jenni Pitko ja Tiina Elo esittävät metsästyslain muutosta – salametsästys johtaisi kannanhoidollisen metsästyksen keskeytykseen määräajaksi

6.6.2024 15:37:08 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreiden kansanedustajat, ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Tiina Elo esittävät salametsästyksen ehkäisyn ja suurpetokantojen suunnitelmallisen ylläpidon ratkaisuksi lakimuutosta, jonka mukaan salametsästys vaikuttaisi kannanhoidollisen metsästyksen mahdollisuuksiin alueilla, joilla salametsästystä on tapahtunut.

– Olemme viime vuosina nähneet, että salametsästys on Suomessa räikeä ongelma, josta vain jäävuoren huippu tulee esiin. Tarvitsemme uusia, tehokkaita työkaluja tämän rikollismuodon kitkemiseen ja ennaltaehkäisyyn, Jenni Pitko korostaa.

– Metsästäjäyhteisöllä on suuri merkitys salametsästyksen kitkemisessä. Salametsästys haittaa monella tavalla paitsi luonnonsuojelutyötä, myös laillista metsästystä. Valitettavasti metsästäjäyhteisöjen reaktiot salametsästykseen ovat hyvin kirjavia. Jotkut metsästysseurat suhtautuvat salametsästykseen todella tiukasti, toiset taas hyvin leväperäisesti. Tällä lakimuutoksella halutaan antaa sekä viranomaiselle että metsästäjäyhteisölle lisää vipuvoimaa estää salametsästystä ja kehittää metsästäjäyhteisön omaa puuttumista metsästysrikoksiin, Tiina Elo perustelee.

Lakialoitteessa metsästyslain 41 a pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntäminen voidaan lopettaa korkeintaan kolmeksi vuodeksi sellaisen riistanhoitoyhdistyksen alueella, jolla todistetusti on tapahtunut suteen, karhuun tai ilvekseen kohdistettua salametsästystä. Rajoitus koskisi sitä lajia, jonka salametsästystä alueella on todettu. Muutoksella ei olisi vaikutusta vahinko- ja vaaraperusteella myönnettäviin poikkeuslupiin.

– Suurpetokantojen kannanhoidollisten metsästyslupien taustalla täytyy aina olla paras mahdollinen kanta-arvio. Salametsästys muuttaa alueen kantaa hallitsemattomasti, jolloin tarvitaan toimia, joilla kantaan kohdistuvaa metsästyspainetta saadaan tasattua, Jenni Pitko linjaa.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: Pääministerin kutsuttava puheenjohtajat koolle, jos riskiarviot asehankinnoista ovat muuttuneet23.9.2026 15:42:10 EEST | Tiedote

Puolustusministeri Antti Häkkänen on perustellut eduskunnan täysistunnossa vierailuaan Israeliin sillä, että ilman sitä Suomen ilmapuolustushankinnat olisivat voineet vaarantua. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii pääministeri Petteri Orpoa kutsumaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle ja kertomaan heille luottamuksellisesti, onko hankintaan liittyvä riskiarvio muuttunut.

Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye