Sompasaaressa 140-tonnisten elementtien nostotyöt onnistuneesti päätökseen – Kreaten urakoima Nihdin esirakentaminen valmistumassa puoli vuotta etuajassa
Kolme viikkoa kestäneet mittavat nostotytöt Helsingin Sompasaaressa on saatu päätökseen. Suurimmillaan yli 140 tonnia painaneet laiturielementit asennettiin mereen Nihdinlaiturin ja Satamamestarinlaiturin edustalle keskimäärin kolmen kappaleen päivävauhtia. Talven aikana vähähiilibetonista paikalla valettujen elementtien nostamiseen tarvittiin jättinosturi, jonka nostokyky oli yli 162 tonnia ja nostosäde yli 23 metriä. Kreaten urakoima Nihdin esirakentaminen -hanke etenee aikataulua nopeammin muun muassa onnistuneen työsuunnittelun ja paikan päällä käsiteltyjen maamassojen ansioista.

Helsingin Sompasaaren alueella ja Korkeasaaressa kävijät ovat saaneet ihastella entisen Nihdin satamalaitureiden alueella viimeiset kolme viikkoa jättinosturia, joka on väsymättä nostellut laiturielementtejä saaren kummallakin reunalla. Talven aikana urakka-alueelle valmiiksi rakennetut 6 metriä korkeat 44 laiturielementtiä nostettiin yksi kerrallaan mereen noin 4,2 metrin syvyyteen.
– Laiturielementtien paino vaihteli 40 tonnista yli 140 tonniin ja saimme ne mereen keskimäärin kolmen kappaleen päivävauhtia. Elementtien nosto oli itsessään nopea työvaihe. Enemmän aikaa kului nostojen valmisteluun sekä asennuksen viimeistelyyn, kertoo hankkeen työmaapäällikkö Jari Viitala Kreatelta.
Jokaisen laiturielementin asennus viimeisteltiin ja tarkastettiin sukellustyönä, minkä jälkeen elementit vielä kiinnitettiin toisiinsa hitsaamalla ne yläosasta kiinni.
Hyvä työsuunnittelu siivittää hanketta valmistumaan etuajassa
Laiturielementtien asennuksen jälkeen alkaa työmaalla elementtien ja Sompasaaren välisen vesialueen taustatäyttö, joka kestää noin puolitoista kuukautta. Kun täyttötyö on saatu valmiiksi, Kreate palaa uudelleen laiturielementtien kimppuun.
– Taustatäytön jälkeen teemme laiturielementteihin saumavalun, jolla estetään elementtien sivuttainen liikkuminen sekä meriveden ja hienoaineksen sekoittuminen. Valua kutsutaan myös sukkavaluksi, sillä se on 4 metriä korkea ja 10 senttimetriä leveä valu, Viitala selventää.
Kreaten urakan jälkeen laiturielementtejä jatketaan paikallavaluna ja lopputuloksena alueelle saadaan kauniit graniittikivellä verhoillut laiturit. Kreaten toteuttaman urakan myötä vanha satamalaitoksen alue on valmisteltu asuinaluerakentamiselle. Tällä hetkellä Kreaten työt etenevät niin hyvällä vauhdilla, että hankkeen arvioidaan valmistuvan noin puoli vuotta etuajassa.
– Olemme onnistuneet suunnittelemaan ja toteuttamaan työt tehokkaasti lomittain, mikä on edesauttanut hankkeen etenemistä. Teimme rakenteiden vanhojen laitureiden purkutöitä, alueen syvätiivistystä ja maamassojen käsittelyä samanaikaisesti. Lisäksi laiturielementtien valaminen talven aikana paikan päällä oli yksi merkittävistä onnistumisista, Viitala luettelee.
Maamassoista 75 prosenttia hyödynnetty hankkeella
Nihdin urakassa on ollut yli 40 000 kuutioita maanleikkausta, joista huikeat 75 prosenttia on hyödynnetty suoraan työmaalla.
– Päätimme hyödyntää urakka-alueella olevan tilan, kun sitä poikkeuksellisesti oli tarjolla. Laiturielementtien paikallavalun lisäksi olemme käsitelleet merkittävän osan maamassoista urakka-alueella ja vain saviset tai kynnysarvon ylittäneet maat on kuljetettu pois. Paikan päällä käsittely on minimoinut kuorma-autoliikenteen määrän alueella, ja samalla lisännyt hankkeen päästösäästöä entisestään, Viitala kertoo.
Urakan alussa työmaalle hankittiin moottorikäyttöinen välppäseula, jonka avulla on jalostettu massoja ja seulottu eri kivilaatuja. Näitä jalostettuja massoja on käytetty muun muassa meritäyttöihin, laiturielementtien pohjatäyttöihin ja muihin rakenteisiin. Nyt alkavissa laiturielementtien taustatäytöissä hyödynnetään myös kaikki hankkeella purkutöistä tullut betonijäte, joka on käsitelty betonimurskeeksi.
Tällä hetkellä hankkeen maanleikkauksista on jo tehty noin 90 prosenttia.
Merenalaisten rakenteiden purku haastoi
Vaikka äkkiseltään voisi kuvitella nostotöiden olleen urakan hankalin osuus, Viitalan mukaan jopa viiden metrin syvyydessä olleiden vanhojen laitureiden purkutyöt haastoivat rakentajia kuitenkin eniten.
– Satamamestarinlaiturin vanhojen 1960-luvulla rakennettujen meren alapuolisten rakenteiden purkutytöt olivat haastavimmat. Laiturissa oli betonilla ja kivillä täytettyjä isoja hirsiarkkurakenteita, joiden tehtävänä oli tukea laituria. Siellä oli myös osittain jännitettyjä pilareita, joita ei ollut suunnitelmista etukäteen nähtävissä. Isot ankkurikohdat kestivät hyvin vetoa ja olivat tiivistä tavaraa, mutta räjäyttämällä nekin saatiin pois.
– Vielä nostojen alkaessa löysimme Satamamestarinlaiturin rannasta noin 4,5 metrin syvyydestä yhden hirsiarkun, jonka jouduimme räjäyttämään sukellustyönä pois, Viitala jatkaa.
Nihdin esirakentamisen hanke toteutetaan vähäpäästöisenä työmaana osana Hiilineutraali Helsinki 2030 -ohjelmaa. Tilaajana on Helsingin kaupunki. Hankkeen urakka-aika on toukokuulle 2025, mutta Kreatelta vakuutetaan hankkeen olevan maalissa jo tämän vuoden puolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari ViitalaTyömaapäällikköKreate Oy
Puh:+358 400 263 713jari.viitala@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Materiaalipyynnöt
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta Kreate Group Oyj
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Suomen tiettävästi pisimmät paalut lyötiin Koiviston sillalla ennätykselliseen 92 metrin syvyyteen17.6.2025 12:32:17 EEST | Tiedote
Valtatiellä 11 Kokemäenjoen ylittävällä Koiviston sillalla on tehty paalutushistoriaa: Kreaten urakoima silta perustetaan poikkeuksellisen pitkillä teräsputkipaaluilla, joista syvimmät on lyöty 92 metrin syvyyteen – kyseessä on mahdollisesti pisin koskaan Suomessa lyöty paalupituus. Pituutta riittää myös sillan pääpalkeilla, joista pisimmät ovat jopa 47-metrisiä. Kaikki pääpalkit nostettiin viikonlopun kestäneessä operaatiossa onnistuneesti paikoilleen.
Kreate uusii Polsun sillan Säkylässä – tilauskantaan 5,3 miljoonaa euroa12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Puupaalujen päälle rakennettu Polsun silta Säkylässä on päässyt huonoon kuntoon ja osassa paaluja on todettu lahovaurioita. Siksi muun muassa raskaan kaluston liikkumista sillalla on rajoitettu. Nyt Kreate on allekirjoittanut sopimuksen uuden sillan rakentamisesta ja vanhan purkamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Noin 5,3 miljoonan urakkahinta kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Koskelan varikon purkutöissä kiertotalous keskiössä: materiaaleille uusi elämä6.6.2025 08:51:49 EEST | Tiedote
Miltä näyttää purkutyömaa, jossa vanhaa ei heitetä hukkaan, vaan lähes kaikki purettu materiaali käytetään uudelleen – jopa tiiliä putsataan käsin ja käytetään uudelleen. Helsingissä Koskelan varikon työmaalla vanhan varikkorakennuksen purkutyöt eivät ole vain vaihe isossa hankkeessa, vaan esimerkki siitä, miten vastuullisuus ja tehokkuus voivat kulkea käsi kädessä. Tällä hankkeella tekemistä ohjaa kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, tarkka aikataulutus ja kekseliäs purkumateriaalin uudelleenkäyttö.
Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin27.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana haastavaa asennusta sillan liikkeitä mitattiin herkeämättä. Vastaavia vinoköysisiltoja ei ole Suomessa rakennettu lähes 30 vuoteen.
Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen5.5.2025 13:30:20 EEST | Tiedote
Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä käynnistettävään toteutusvaiheeseen. Hankkeen alustava tavoitekustannus on noin 18 miljoonaa euroa, joka jakautuu osapuolten kesken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme