Yrittäjät: Alv-alarajaa pitäisi nostaa enemmän

7.6.2024 13:41:25 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta esittää arvonlisäveron vähäisen toiminnan rajan nostamista 20 000 euroon. Suomen Yrittäjät pitää hyvänä alarajan nostamista, mutta sitä olisi pitänyt korottaa enemmän. – Tämä nosto on parempi kuin ei mitään, mutta silti valitettavasti riittämätön, Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki sanoo.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta toteaa perjantaina julkistetussa mietinnössään, että arvonlisäveron vähäisen toiminnan rajaa pitäisi nostaa 15 000 eurosta 20 000 euroon. 

Liikevaihdoltaan 15 000 ja 30 000 euron välissä olevien yritysten arvonlisäveron liukuva alarajahuojennus poistuu vuoden 2025 alussa EU-direktiivin vuoksi. Suomen Yrittäjät on esittänyt vähäisen toiminnan rajan nostamista 30 000 euroon kompensoimaan alarajahuojennuksen poistumisesta aiheutuvaa arvonlisäverotuksen kiristymistä.  

– Yrittäjät on pitkään vaatinut vähäisen toiminnan rajan nostoa, jotta aivan pienimpien yritysten verotus ei kiristyisi alarajahuojennuksen poistumisen myötä. On hyvä, että valtiovarainvaliokunta näkee tarpeen tukea taloudellista toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä. Esitys on oikeansuuntainen, mutta kuitenkin valitettavasti riittämätön, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki sanoo.  

Valiokuntakäsittelyssä oppositiopuolueet olisivat nostaneet alarajan 20 000 euron sijaan 30 000 euroon. 

Edelleen kasvun este 

Valiokunnan esitys merkitsisi toteutuessaan edelleen 20 000–30 000 euron liikevaihdon yritysten arvonlisäverotuksen kiristymistä.   

– Alarajahuojennuksen poistumisen ja auttamatta vajaaksi jäävän alarajan noston aiheuttama verotuksen kiristyminen voi muodostaa joillekin yrityksille kasvun esteen tai ainakin merkittävästi jarruttaa sitä, Yrittäjien veroasiantuntija Kurki jatkaa.  

–  Kun tulevia arvonlisäverotuksen muutoksia peilataan nykytilaan, voidaan muutosten nähdä heikentävän yksinyrittäjien ja pienimpien työvoimavaltaisten yritysten kannattavuutta sekä ainakin vähentävän kannusteita päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtymiseen.  

Lisätiedot: Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki, puh. 050 407 5885 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät ja EK: Hankintatietovaranto avaa markkinoita ja lisää luottamusta julkisiin ostoihin8.10.2026 16:45:27 EEST | Tiedote

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kansallisesta hankintatietovarannosta (HE 230/2026 vp). Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta uudistuksesta, joka tuo julkiset ostot yritysten ja veronmaksajien nähtäville. Näkyviin tulevat noin 38 miljardin euron vuotuiset ostot, joista noin 15 miljardia on kilpailuttamattomia.

Yrittäjät: Uuteen YEL-malliin jää merkittäviä ongelmia8.10.2026 14:19:24 EEST | Tiedote

Yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Hallituksen esityksen mukana yrittäjän ansiotulona käytettäisiin tulorekisteriin ilmoitettua ansiotuloa tai viimeksi vahvistetussa verotuksessa todettua ansiotuloa. ”Valinnanvapaus on oikea suunta. Esitykseen silti sisältyy monia jäykkyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Nämä uhkaavat uudistuksen tavoitteita ja tekevät siitä yrittäjille monimutkaisen”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjät vaatii nopeita toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuskriisiin2.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Dieselin hinta Suomessa kuuluu Euroopan korkeimpiin ja polttoöljyn hinnan nousu on ollut poikkeuksellisen suuri. Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuspaineiden helpottamiseksi. Yrittäjät peräänkuuluttaa ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista, veronpalautuksen tason nostamista sekä vastaavan tuen ulottamista myös pienempään kuljetuskalustoon ja koneyrityksiin. Lisäksi polttoainemarkkinoiden kilpailua on vahvistettava.

Yrittäjät: Hallitus esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin –”Merkittävä uudistus ja parannus”1.10.2026 14:22:39 EEST | Tiedote

Hallitus esittää eduskunnalle, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää tänään annettua esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Tämä on odotettu ja merkittävä uudistus ja parannus. Peruspankkipalvelut ovat nykypäivänä välttämättömiä kaikelle yritystoiminnalle, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye