SDP:n Johan Kvarnström: Ministeri Essayahin vastaus vesikysymykseen antaa toivoa, mutta herättää myös kysymyksiä
8.6.2024 09:37:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) on tyytyväinen siitä, että lainsäädäntötyö kuntien omistamien vesihuoltotoimintojen turvaamiseksi ja yksityistämisen estämiseksi etenee. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (KD) kirjoittaa vastauksessaan Kvarnströmin kirjalliseen kysymykseen, että asiaa käsitelleen työryhmän toimikausi päättyy kesäkuussa ja hallituksen esitys lähetetään lausuntokierrokselle. Kvarnströmin mukaan sisältö näyttää olevan askel oikeaan suuntaan, mutta hän pohtii, ovatko toimet riittäviä, ja lisää, että päättäjien on nyt oltava hyvin varovaisia.

Kvarnström kysyi kirjallisessa kysymyksessään näin: Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin sellaisen lainsäädännön valmistelemiseksi, jolla varmistetaan kunnan järjestämisvelvollisuuden piirin kuuluvien julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa?
Ministerin vastauksessa keskeistä on Kvarnströmin mukaan seuraava kappale:
” Tällä hetkellä se sääntelyratkaisu, jota työryhmässä työstetään, edellyttäisi kunnilta määräysvallan säilyttämistä kunnallisiin vesihuoltolaitoksiin ja vesihuolto-omaisuuden säilyttämistä kunnallisen laitoksen omistuksessa. Lain voimaantulon jälkeen ei saisi perustaa sellaisia vesihuoltolaitoksia, jotka eivät ole joko kunnan määräysvallassa taikka asiakasomisteisia vesihuolto-osuuskuntia. Lisäksi kunnille annettaisiin etuosto-oikeus niissä tilanteissa, kun nykyisin yksityisessä omistuksessa oleva vesihuoltolaitos myisi toimintojaan muulle kuin kunnalle.”
Kvarnström pitää ministerin vastauksessa mainittuja tulevia muutoksia tervetulleina, mutta huomauttaa, että suuria epävarmuustekijöitä on vielä jäljellä.
- Tärkeä kysymys liittyy jo yhtiöitettyihin ja kunnallisiin energiayhtiöihin sulautuneisiin vesipalveluihin. Estääkö laki joidenkin näiden yhtiöiden myynnin ja siten vesihuollon osittaisen yksityistämisen? Tämän ilmiön estäminen, ennen kuin se ehtii toteutua, oli yksi Vesi on meidän Vesi -nimellä tunnetun kansalaisaloitteen päätavoitteista ja mukana eduskunnan valiokunnan yksimielisessä lausunnossa, Kvarnström sanoo.
Hän huomauttaa, että kunnissa keskustellaan yhä enemmän yhtiöittämisistä.
- Olisi tärkeää pitää voimassa lainsäädäntö, jolla varmistetaan, että kuntien vesihuoltovelvollisuuden piirissä olevat julkisomisteiset vesihuoltotoiminnot pysyvät kuntien omistuksessa ja määräysvallassa. Tämän pitäisi merkitä sitä, että yksityisellä voitontavoittelulla ei pitäisi olla lainkaan tilaa yhteisiä juomavesiämme koskevissa kysymyksissä. Puhdasta juomavettä koskevat kysymykset ovat yhä tärkeämpiä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä ilmaston lämpenemisen myötä. Vesi on valtava tulevaisuuden kysymys, Kvarnström sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot
Puh:050 514 4080Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Hallitus vie alkoholilakia eteenpäin ilman EU-oikeudellista varmuutta – suuren valiokunnan enemmistö sulki asiantuntijat ulos12.6.2026 15:27:19 EEST | Tiedote
Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen esitystä alkoholilain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön tehdyt merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö lakiesityksen valmistelu Euroopan unionin avoimuusdirektiivin mukaiset notifiointivelvoitteet.
SDP:n Gebhard, Hamari ja Laine-Nousimaa: Hallituksen tuotava esitys pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi12.6.2026 12:05:14 EEST | Tiedote
Eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Petteri Orpo ja oikeusministeri Leena Meri antoivat ristiriitaisen kuvan hallituksen valmiudesta edistää pakottavan kontrollin kriminalisointia. Orpo vakuutti hallituksen tarttuvan kaikkiin keinoihin lähisuhdeväkivallan torjumiseksi, mutta Meri totesi, ettei uskalla luvata esityksen ehtivän eduskuntaan tällä hallituskaudella.
Ympäristövaliokunnan sd-edustajat: Hallitus hidastaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä12.6.2026 11:56:38 EEST | Tiedote
Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä pitää huolestuttavana hallituksen luonnonsuojelulakiin ajamaa muutosta, jolla lisättäisiin kestävyysraportointivelvollisten yritysten hallinnollista taakkaa. – Hallituksen tavoite edistää luonnonarvomarkkinoita on erittäin kannatettava, mutta EU:n vaatimaa tiukempi raportointivelvoite uhkaa jarruttaa markkinoiden käynnistymistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen rahoitusvajeen arvioidaan olevan jopa miljardi euroa vuodessa ja on selvää, että julkinen rahoitus ei yksin riitä vastaamaan tarpeeseen, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Saku Nikkanen: Valetilit, bottiarmeijat ja verkkohäirintä kuriin – esitän digilompakolle uutta tehtävää12.6.2026 11:15:35 EEST | Tiedote
Suomeen valmistellaan Digi- ja väestötietoviraston digitaalista identiteettilompakkoa, jonka on määrä valmistua vuoden 2026 loppuun mennessä. SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen on jättänyt toimenpidealoitteen digilompakon hyödyntämisestä myös sosiaalisen median ongelmien ratkaisemisessa, erityisesti valetilien, verkkohäirinnän ja disinformaation torjunnassa.
Kutsu medialle: Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa 12. – 13.8.202612.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunta ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan. Osa edustajista vierailee ennen kokouksen alkua Lahdessa ja osa Kotkassa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista poliittista tilannetta. Medialle avoimet osuudet keskiviikkona 12.8.: Klo 9:30: vierailu HaminaKotkan satamaan Klo 9:30: vierailu Iskun Lahden tehtaalle Klo 11:30-12:15 yleisötilaisuudet Kotkassa ja Lahdessa,paikat tarkentuvat Klo 13:30-14:30 lounastarjoilu, Kouvolan kaupungintalo Klo 14:30-15:30 kokouksen avaus ja lehdistötilaisuus, Kouvolan kaupungintalo Klo 16:00 yleisötilaisuus Manskin kävelykadulla Kouvolassa Klo 19:30 illallinen Medialle avoimet osuudet torstaina 13.8.: Klo 8:30-10:30 vierailu, Kaakkois-Suomen poliisi Klo 13:30-14:45 medialounas, Kouvolan kaupungintalo Ilmoittauduthan tilaisuuteen tämän linkin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme