Yrittäjien puheenjohtaja Salminen: Suomalaiset antoivat äänensä vakaudelle
10.6.2024 08:20:34 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
– Suomalaiset antoivat äänensä Euroopan vakautta korostavalle politiikalle. Yllätyksiä olivat Li Anderssonin sensaatiomainen äänimäärä ja perussuomalaisten heikko kannatus. On syytä toivoa, että se ei heikennä Suomen hallituksen toimintakykyä, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen kommentoi EU-parlamenttivaalien tulosta.

– Vaalituloksen pohjalta Euroopan turvallisuus, vakaus ja kilpailukyky ovat teemoja, joihin tulevan EU-parlamentin tulee suomalaisten mielestä kiinnittää huomiota. Suomen tulos osoittaa, että esimerkiksi kestävyysteemoja ei ole unohdettu, mutta tavoitteita halutaan edistää kilpailu- ja investointikykyistä toimintaympäristöä rakentamalla.
– Euroopan tulevaisuuden ja yritysten kannalta on kriittistä, että tulevalla kaudella ymmärretään yrittäjyyden merkitys niin turvallisuuden, vakauden kuin hyvinvoinninkin rakentajina, jatkaa Salminen, joka on myös pk-yritysten eurooppalaisen kattojärjestön SMEunitedin puheenjohtaja.
Suomen Yrittäjien EU-toimiston päällikön Mira-Maria Danismanin mukaan Suomi sai pätevät edustajat Euroopan parlamenttiin. Kymmenellä on ministerikokemusta ja kuusi on toiminut oman puolueensa puheenjohtajana.
– Yksitoista valituista on kuitenkin uusia, ja heillä menee aikansa parlamentin toimintaan tutustuessa. On tärkeää, että he hakeutuvat heti alusta pitäen vastuutehtäviin ryhmissään ja koordinoivat osallistumistaan valiokuntiin niin, että suomalaisia olisi keskeisissä lakiasäätävissä valiokunnissa.
Danismanin mukaan ennusteet äärioikeiston noususta pitivät paikkaansa ainakin Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa. Tuloksilla on suoria vaikutuksia myös kansalliseen politiikkaan.
– On haastavaa, että kahden suuren EU-maan Saksan ja Ranskan poliittinen mandaatti horjuu. Se jättää valtatyhjiön EU:n kehittämiseen ja voi johtaa ajelehtivaan Eurooppaan, Danisman sanoo.
Äänestysaktiivisuuden nousua osassa jäsenmaita ei voi Danismanin mukaan suoraan tulkita EU-kiinnostuksen lisääntymisenä.
– Monissa jäsenmaissa, kuten Ranskassa, EU-vaalikamppailuja käytiin kansallisilla teemoilla. Presidentti Macronin puolue kärsi vaaleissa tuntuvan tappion äärioikeistolaiselle Rassemblemant Nationalille, ja Macron järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit. Tämä on uhkapeliä, sillä kun Rassemblemant National keräsi 31,5 prosenttia ja Macronin koalitio sai vain 15,2 prosenttia äänistä.
– Vaikka osassa jäsenmaita äärioikeisto teki hyvän tuloksen, Euroopan parlamentin viime kauden kolme suurinta koalitioryhmää (EPP, SD ja Renew Europe) näyttävät säilyttävän asemansa kolmena suurimpana ryhmänä. Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, kun Euroopan parlamentin ryhmät alkavat järjestäytyä, Danisman jatkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiMira-Maria Danismanasiantuntija Brysselissä
Puh:+32 497 394 802mira-maria.danisman@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Yrittäjien jaksaminen heikentynyt edelleen26.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien jaksaminen on heikentynyt hieman viime vuoden lopusta, Yrittäjägallup kertoo. Yhä harvempi yrittäjä kertoo, ettei jaksamisongelmia ole. "Yrittäjä jää usein yksin jaksamishaasteidensa kanssa, eikä apua haeta riittävän herkästi. Työterveyspalveluja käytetään yhä harvemmin, mikä herättää kysymyksen, vastaavatko palvelut ja ammattilaisten osaaminen pk-yrittäjien tarpeisiin ja yrittäjätyön erityispiirteisiin", sanoo elinkeinopolitiikan asiantuntija Katja Rajala Suomen Yrittäjistä.
Yrittäjät: Kuljetusala tarvitsee nopeasti helpotusta – ammattidiesel käyttöön aiemmin21.9.2026 12:07:35 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta toimia kuljetusalan kustannusten hillitsemiseksi. Ammattidieselin käyttöönottoa on aikaistettava, veronpalautuksen tasoa nostettava ja vastaavan suuruinen tuki valmisteltava myös pienemmälle kuljetuskalustolle. Polttoaineen hinnannousu iskee nyt alan yrittäjiin.
Yrittäjien Pentikäinen: Eläkejärjestelmää voi tehostaa tuntuvasti18.9.2026 06:45:11 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät julkisti vastikään tohtori Tarmo Valkosen selvityksen Suomen työeläkejärjestelmästä ja samalla ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi. Esitämme järjestelmän tehostamista. Olisi vastuutonta leikata eläkkeitä mutta jättää tehostamatta itse eläkejärjestelmää, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.
Pk-yritysbarometri: Pk-yritysten näkymät vahvistuvat – kannattavuus ja investoinnit ennallaan16.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat vahvistuneet selvästi viime kevääseen ja vuoden takaiseen verrattuna. Iranin sodasta huolimatta useamman vuosineljänneksen jatkunut talouskasvu ja kohtuullisena pysynyt inflaatio vahvistivat pk-yritysten odotuksia. Tilanne on edelleen haastava kaupan alalla sekä alle viisi henkilöä työllistävissä yrityksissä. Myös pk-yritysten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet.
Työeläkeselvitys: Eläkejärjestelmää voidaan tehostaa merkittävästi – Yrittäjät esittää rakenteellisia uudistuksia10.9.2026 03:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien teettämän selvityksen mukaan Suomen työeläkejärjestelmässä on merkittävä tehostamispotentiaali. – Selvitys kyseenalaistaa perustelut, joilla hajautettua työeläkejärjestelmää on puolustettu vuosikymmeniä. Suomalaista työeläkejärjestelmää voidaan tehostaa tuntuvasti yhdistämällä työeläketoimijoita. On vastuutonta leikata eläkkeitä tai nostaa eläkemaksuja, jos eläkejärjestelmä ei ole tehokas, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme