Jyväskylän Messut Oy / PaviljonkiJyväskylän Messut Oy / Paviljonki

Paviljongin tapahtumat toivat 40 miljoonan euron tulovirran Jyväskylään vuonna 2023 – kasvua edellisvuoteen lähes 20%

10.6.2024 09:47:47 EEST | Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki | Tiedote

Jaa

Messujen ja muiden tapahtumien taloudellinen vaikutus Jyväskylän alueella jatkaa kasvuaan. Tuore tutkimus osoittaa, että messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa järjestettävillä tapahtumilla on merkittävä vaikutus alueen talouteen ja kokonaistyöllisyyteen.

Tero Takalo-Eskola

Vuonna 2023 Paviljongissa järjestetyt messut ja tapahtumat toivat kokonaisuudessaan 40 miljoonan euron tulovirran Jyväskylään. Paviljongin toiminnasta muodostunut alueellinen kokonaistyöllisyysvaikutus oli 550 henkilötyövuotta. Kasvua edellisvuoteen on tapahtunut merkittävästi, sillä vastaavat luvut vuonna 2022 olivat 34 miljoonaan euroa ja 470 henkilötyövuotta. Luvut perustuvat Taloustutkimuksen tekemään tutkimukseen.

”Olemme iloisia voidessamme tarjota ainutlaatuisia tapahtumaelämyksiä, joilla on myös kiistattoman suuri merkitys Jyväskylän alueen talouteen ja työllisyyteen. Tapahtuma-alan tulevaisuus näyttää lupaavalta ja tuoreiden ennusteiden mukaan kasvu jatkuu myös kuluvana vuonna”, sanoo toimitusjohtaja Juha Rahko Jyväskylän Messuilta.

Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka, jossa vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain. Paviljongissa järjestetään vuosittain noin 1000 tapahtumaa, kuten messuja, kongresseja, näyttelyjä ja kokouksia, yritystapahtumia sekä konsertteja ja viihdetapahtumia.

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan messu- ja tapahtumakävijät sekä näytteilleasettajat käyttivät Paviljongin tapahtumiin osallistumisen lisäksi rahaa ravintoloihin, hotelliyöpymisiin, kahviloihin, matkustamiseen sekä alueen kauppoihin. Tutkimus ei huomioi messuilla tehtyjä kauppoja ja niiden vaikutusta elinkeinoelämälle.

Messujen tulo- ja työllisyysvaikutukset 2023 -tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n toimeksiannosta. Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on ammattimaisten messujärjestäjien yhteinen kattojärjestö Suomessa. Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan vastaava Jyväskylän Messut Oy on Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.

Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki

Arctic Performance kokoaa turvallisuuden, huoltovarmuuden ja puolustusteknologian asiantuntijat Jyväskylään27.10.2026 12:47:05 EET | Tiedote

Uusi valtakunnallinen Arctic Performance -tapahtuma kokoaa 11. marraskuuta 2026 Jyväskylän Paviljonkiin turvallisuuden, huoltovarmuuden, puolustuksen ja teknologian asiantuntijoita keskustelemaan Suomen toimintakyvystä muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Tapahtuman puhujina ovat muun muassa Turvallisuuskomitean yleissihteeri Annukka Ylivaara, Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Vesa Mäntylä sekä 3. Logistiikkarykmentin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Matti Pakarainen.

FinnMateria 2026 ohjelma nostaa esiin Euroopan raaka-aineomavaraisuuden, kiertotalouden ja kaivosalan sääntelyn16.9.2026 10:18:38 EEST | Tiedote

Euroopan kriittisten raaka-aineiden omavaraisuus, akkumineraalien kierrätys ja kaivosalan muuttuva sääntely ovat FinnMateria 2026 -messujen keskeisiä teemoja. Jyväskylän Paviljongissa 4.-5. marraskuuta järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen mineraali-, kaivos- ja kiertotalousalan yritykset, asiantuntijat ja päättäjät pohtimaan alan tulevaisuutta aikana, jolloin geopoliittiset muutokset, vihreä siirtymä ja vastuullisuusvaatimukset muokkaavat toimialaa vahvasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye