Ekaluokkalaiset siunataan koulutielle Espoossa
Lintuvaaralainen Livia Ristimäki, 7, saa siunauksen koulutaipaleelle Leppävaaran kirkossa. Espoon kirkoissa ja kappeleissa järjestetään elokuussa kymmenkunta kirkkohetkeä ensimmäisen luokan aloittaville ja heidän läheisilleen.

– Ehkä mä herään keskiyöllä, kun en saa nukuttua. Mua jännittää, kun pääsen tapaamaan mun kaverit uudestaan. Ehkä pesen hampaita kymmenen sekkaa, ja kun on eka kouluaamu, niin sitten isän ja äidin pitää viedä mut sinne, vaikka mä haluaisin mennä ite. Sen hiekkatien, kai mä sen saan mennä ite? Livia Ristimäki pohtii.
Opettajana työskentelevä äiti Niina Ristimäki nyökkäilee ja kertoo tyttärensä odottaneen koulun alkua jo pitkään. Uuteen elämänvaiheeseen tytär on valmistautunut innolla leikkimällä koulua, myös koulutarvikkeet ja työpöytä parvisängyn alle on hankittu.
Ensimmäistä kouluaamua edeltävänä iltana perhe osallistuu kotikirkossa järjestettävään ekaluokkalaisten siunaamiskirkkoon.
– Minusta tämä on ihana perinne. Olen itse pieneltä paikkakunnalta ja muistan sen jännittävän hetken, kun olimme kaikki kokoontuneet kirkkoon ennen koulun alkua ja katselimme ympärillemme, ketkä kaverit aloittavat samoilla luokilla, Niina Ristimäki kertoo.
Seurakunta luo turvaa koulunsa aloittaville lapsille ja vanhemmille
Niina Ristimäestä on kiinnostavaa päästä kurkistamaan esikoisen kautta uudestaan peruskoulumaailmaan. Kouluun siirtyminen on iso elämänmuutos koko perheelle.
– Onhan koulunaloitus liikuttava hetki varsinkin esikoisen suhteen. Hienoa, että seurakunta on tässäkin taitteessa mukana, siunaa ja toivottaa turvallista koulumatkaa.
– Tänä päivänä se on yhä tärkeämpää, että kirkko on luomassa henkistä turvaa niin lapsille kuin vanhemmille, sillä ympäröivä yhteiskunta on nykyään lapsille haastavampi, Niina Ristimäki sanoo.
Espoon seurakuntien järjestämät kirkkohetket on tarkoitettu kaikille ensimmäisen luokan aloittaville lapsille ja heidän läheisilleen. Jokainen siunattava lapsi saa tilaisuudessa seurakunnalta lahjaksi oman Lapsen Raamatun. Kirkkohetken lopuksi nautitaan jäätelöt tai muuta pikkuherkkua. Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kaikille seurakuntaan kuuluville lapsille postitetaan etukäteen kutsu.
Ekaluokkalaisten siunaamiskirkot Espoossa
Espoonlahden seurakunta
Ke 7.8. klo 18 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8. Kivaa tekemistä ja lopussa jätskibaari, hattaraa ja sipsejä. Lisätiedot: Maija Aapakari, 050 523 4121, maija.aapakari@evl.fi.
Espoon Tuomiokirkkoseurakunta
Ti 6.8. klo 18 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5.
Ke 7.8. klo 18 Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1.
Ke 7.8. klo 18 Kalajärven kappeli, Ruskaniitty 3.
Ke 7.8. klo 18 Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1.
Ti 20.8. klo 18 Laaksolahden kappeli, Ylänkötie 16.
Lisätiedot: Aila Pihlajavesi, 040 525 1216, aila.pihlajavesi@evl.fi.
Leppävaaran seurakunta
Ke 7.8. klo 18 Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2. Tilaisuuden jälkeen jätskitarjoilu. Lisätiedot: Kirsti Koskela, 050 529 4370, kirsti.koskela@evl.fi.
Olarin seurakunta
Ke 7.8. klo 18 Olarin kirkko, Rälssitilankuja 1. Tilaisuuden jälkeen jäätelötarjoilu. Lisätiedot: Mia Silvola, 050 576 4891, mia.silvola@evl.fi.
Tapiolan seurakunta
Ke 7.8. klo 17.30 Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6. Ekaluokkalaiset saavat pienen lahjan. Lisätiedot: Anu Ristimäki, 050 3223520, anu.ristimaki@evl.fi.
Esbo svenska församling
Ke 14.8. klo 18 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5. Ekaluokkalaiset saavat kirjan Aktivitetsbibel. Jooseppi Lohi, 040 573 8438, jooseppi.lohi@evl.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina HänninenKasvatuksen asiantuntijaEspoon seurakuntayhtymä / Esbo kyrkliga samfällighet
Puh:040 513 0837tiina.hanninen@evl.fiLaura Vähäsarjaviestinnän asiantuntijaEspoon seurakuntien viestintäpalvelut
Puh:040 733 9878laura.vahasarja@evl.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Esbo församlingar är samarbetspartner med Kalevaspelen 20257.7.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
De årligen återkommande finska mästerskapen i friidrott, Kalevaspelen arrangeras i Esbo, 1–3 augusti på stadion i Alberga. Senast FM-mästerskapen hölls i Esbo var 2009.
Espoon seurakunnat Kalevan kisojen 2025 yhteistyökumppanina7.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kalevan kisat on vuosittain järjestettävä yleisurheilun yleisen sarjan Suomen mestaruuskilpailu. Tänä vuonna kilpailu järjestetään 1.–3. elokuuta Espoossa Leppävaaran stadionilla. Edellisen kerran kilpailut järjestettiin Espoossa 2009.
Så här klarar du konfirmationsfesten med ära: sex tips för gudföräldrar samt mor- och farföräldrar17.6.2025 16:01:12 EEST | Pressmeddelande
Varje år deltar cirka en halv miljon finländare i konfirmationer och konfirmationsfester. Hur ska jag klä mig på festen? Vad ska faddern göra i kyrkan? Och vad ska man ge i gåva till tonåringen? Esboprästerna Johanna Hirsto och Laura Vähäsarja sammanställde tips inför den livliga konfirmationssommaren.
Yhteisvastuukeräys 2024 tuotti Espoossa 129 000 euroa nuorten hyväksi17.6.2025 10:01:20 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 Yhteisvastuukeräys keräsi varoja yksinäisten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi. Espoon seurakuntien suurimman potin, lähes 60 000 euroa, keräsi Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Insamlingen Gemensamt Ansvar 2024 inbringade 129 000 euro i Esbo till förmån för unga17.6.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Insamlingen Gemensamt Ansvar 2024 samlade in medel för att hjälpa ensamma unga som riskerar att marginaliseras. Den största summan i Esbos församlingar, nästan 60 000 euro, samlades in av Espoon tuomiokirkkoseurakunta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme