Kreate Group Oyj

Kreaten Ruotsin liiketoiminta kasvaa suunnitellusti: Kreate Sverige voitti yli viidellä miljoonalla eurolla vuosisopimusurakoita

Jaa

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut neljä sopimusta Bohusbanan tunnelien lisäkorjauksista Trafikverketin kanssa. Sopimusten yhteenlaskettu arvo on noin 58 miljoonaa Ruotsin kruunua eli yli 5 miljoonaa euroa. Kreaten liiketoiminta Ruotsissa etenee strategian mukaisesti kohti asetettuja tavoitteita.

Kreate on voittanut Ruotsissa yhteisarvoltaan yli viiden miljoonan euron vuosisopimusurakoita, joissa korjataan muun muassa kuvassa näkyvän kaltaisia sortumasuojarakenteita. Kuvassa Kreate Sverige AB:n toimitusjohtaja Veli Taatila ja tekninen johtaja Maria Taatila kuvattuna ennen Lahagenin sortumasuojarakenteen remontin käynnistymistä.
Kreate on voittanut Ruotsissa yhteisarvoltaan yli viiden miljoonan euron vuosisopimusurakoita, joissa korjataan muun muassa kuvassa näkyvän kaltaisia sortumasuojarakenteita. Kuvassa Kreate Sverige AB:n toimitusjohtaja Veli Taatila ja tekninen johtaja Maria Taatila kuvattuna ennen Lahagenin sortumasuojarakenteen remontin käynnistymistä. Kreate Oy

Kreate Sverige AB ja Ruotsin liikennevirasto Trafikverket ovat sopineet Bohusbanan tunnelien remontissa paljastuneiden lisäkorjausten tekemisestä. Neljän sopimuksen yhteenlaskettu arvo on noin 58 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Lisätöissä korvataan 120 vuotta vanhoja paikallavalettuja suuaukko- ja tukirakenteita uusilla rakenteilla. Urakkaan sisältyy esilujitusta kalliopulteilla, tukirakenteiden purkua, ruiskubetonointia ja kalliopultitusta, salaojamattoja, injektointeja ja uusia paikallavalettuja rakenteita. Suurin kohde on Lahagenin tunnelin sortumasuojausrakenteen pilarien uusiminen: 10 paikallavalettua pilaria tuetaan väliaikaisesti, puretaan ja korvataan uusilla, suuremmilla pilareilla.

– Trafikverket kilpailutti havaitut uudet remonttitarpeet vuosisopimuksessa, mikä mahdollistaa nopean aloituksen ja saumattoman yhteistyön. Tämä antaa meille taas kerran mahdollisuuden näyttää, että toteutamme vaativat kokonaisuudet aikataulussa, korkealla laadulla ja turvallisesti, toteaa Kreate Sverige AB:n toimitusjohtaja Veli Taatila.

Työt alkavat kesäkuussa Bohusbanan urakan valmistuttua ja jatkuvat marraskuun 2024 loppuun.

Tavoitteet etenevät Ruotsissa suunnitellusti

Kreaten Ruotsin toimintojen liikevaihto kaksinkertaistui vuonna 2023 verrattuna syyskuuhun 2022, jolloin Kreate laajentui yrityskaupalla Ruotsiin. Vuodelle 2024 Kreate hakee Ruotsissa 24 prosentin kasvua tavoitteenaan 320 miljoonan kruunun eli reilun 28 miljoonan euron liikevaihto.

– Ruotsin-liiketoimintamme on kehittynyt kuluvana vuonna suunnitellusti ja olemme voittaneet useita tärkeitä urakoita. Kallio- ja betonirakentamisen segmentissä on riittänyt hyvin tarjottavaa, ja nyt solmittu sopimus on hyvä osoitus organisaatiomme vahvistumisesta Ruotsissa. Odotamme vaativan infrarakentamisen markkinan kehittyvän suotuisasti Ruotsissa myös loppuvuonna, sanoo Kreate Groupin toimitusjohtaja Timo Vikström.

Kreaten tavoitteena on kasvattaa Ruotsin liiketoiminnasta toinen maantieteellinen tukijalka konsernille. Strategiakaudella 2024–2027 tavoitteena on saavuttaa 650 miljoonan kruunun liikevaihto kasvamalla aliurakoitsijasta pääurakoitsijan rooliin sekä laajentumalla niin maantieteellisesti kuin uusiin rakentamisen lajeihin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Suomen pisin silta palkittiin tietomallinnuksen edelläkävijänä13.6.2024 11:03:02 EEST | Tiedote

Täydellä teholla rakentuva Kruunuvuorensilta on voittanut Tekla BIM Awards Suomi 2024 -kilpailun, jossa arvioidaan laaja-alaisesti projektin tietomallintamiseen ja sen hyödyntämiseen liittyvää kokonaisuutta. Alusta asti sillan suunnittelun ja toteutuksen keskiössä olleen tietomallinnuksen avulla on varmistettu hankkeen tarkkuus, tehokkuus ja läpinäkyvyys kaikille osapuolille. Kruunuvuorensilta on infrarakentamisen saralla hieno esimerkki tietomallinnuksen huippuosaamisesta ja innovaatioista.

Kreatella poikkeuksellisen iso putkiurakka – Keskon logistiikkakeskuksen sähkö ja hulevedet kulkevat lähes 70 kilometrin putkistossa11.6.2024 10:36:57 EEST | Tiedote

Suomen suurimpiin rakennushankkeisiin kuuluvalla Keskon logistiikkakeskuksen työmaalla myös putkityöt ovat omaa luokkaansa niin laajuudeltaan kuin kestoltaan. Kreate urakoi 1,5 vuoden aikana lähes 70 kilometriä kaapelinsuoja-, vesi- ja viemäriputkia. Lisäksi asennettiin yli 20 pumppaamoa ja yli 800 kaivoa, joilla varmistetaan Onnelaksi nimetyn Hyvinkään logistiikkakeskuksen hule- ja jätevesien kokonaisvaltainen hallinta.

Sompasaaressa 140-tonnisten elementtien nostotyöt onnistuneesti päätökseen – Kreaten urakoima Nihdin esirakentaminen valmistumassa puoli vuotta etuajassa7.6.2024 13:10:23 EEST | Tiedote

Kolme viikkoa kestäneet mittavat nostotytöt Helsingin Sompasaaressa on saatu päätökseen. Suurimmillaan yli 140 tonnia painaneet laiturielementit asennettiin mereen Nihdinlaiturin ja Satamamestarinlaiturin edustalle keskimäärin kolmen kappaleen päivävauhtia. Talven aikana vähähiilibetonista paikalla valettujen elementtien nostamiseen tarvittiin jättinosturi, jonka nostokyky oli yli 162 tonnia ja nostosäde yli 23 metriä. Kreaten urakoima Nihdin esirakentaminen -hanke etenee aikataulua nopeammin muun muassa onnistuneen työsuunnittelun ja paikan päällä käsiteltyjen maamassojen ansioista.

Kreate voitti merkittävän Tampereen henkilöratapiha -hankkeen kilpailutuksen – kehitysvaihe käynnistyy kesäkuussa6.6.2024 13:36:37 EEST | Tiedote

Kreate alkaa suunnitella Tampereen henkilöratapiha -hankkeen rakentamista yhdessä Väyläviraston, Tampereen kaupungin, VR-Yhtymä Oyj:n sekä Fintraffic Raide Oy:n kanssa. Allianssiosapuolten torstaina 6.6.2024 allekirjoittama sopimus käynnistää Suomen vilkkaimpiin kuuluvan asemanseudun kehitysvaiheen. Tavoitteena on parantaa Tampereen keskustassa sijaitsevan henkilöratapihan toimivuutta sekä matkustajille että junaliikenteelle. Merkittävän hankkeen kokonaiskustannusarvio on 202 miljoonaa euroa.

Kreate Sverigelle merkittävä tunnelin sisustusurakka – yhtiön asema vaativien kallio- ja betonirakenteiden toteuttajana Ruotsissa vahvistuu12.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut norjalaisen AF Anläggning AB:n kanssa reilun 6 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, johon kuuluu Tukholman ohitustien Lovön urakan kahden ramppitunnelin sisäverhousrakenteiden toteuttaminen. Lisäksi sopimukseen sisältyy noin 7 miljoonan euron optio kahden muun ramppitunnelin rakentamisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye