Maailman verenluovuttajien päivänä 14.6. kiitetään vapaaehtoisia arvokkaasta työstä
Tämän viikon perjantaina 14.6. vietetään kansainvälistä Maailman verenluovuttajien päivää. Vuosittain kymmenet tuhannet potilaat saavat tarvitsemansa avun vapaaehtoisten luovuttamasta verestä. Yksi heistä on vantaalainen opiskelija Elli Malinen, joka sairastaa hemolyyttistä anemiaa ja saa sairautensa hoitoon säännöllisesti verivalmisteita.

Verensiirto on usein hengen pelastava hoito, eikä sitä voi korvata lääkkeillä. Luovutetusta verestä tehtyjä verivalmisteita käytetään monien eri sairauksien hoitoon. Vuosittain kymmenet tuhannet potilaat saavat tarvitsemansa avun vapaaehtoisten luovuttamasta verestä. Yksi heistä on vantaalainen opiskelija Elli Malinen.
-Sairastan geenivirheen aiheuttamaa hemolyyttistä anemiaa eli punasoluni hajoavat tavallista nopeammin. Tällä hetkellä sairauteeni ei ole toimivaa hoitoa, ja saan punasoluja helpottamaan vointiani yhdestä kahteen kertaa kuussa, Elli kertoo.
-Punasolutankkaukset auttavat minua jaksamaan fyysisesti paremmin. Jaksan esimerkiksi paremmin nähdä kavereita, pystyn asumaan itsenäisesti ja tehdä itselleni merkitykselliseltä tuntuvia asioita.
Vertaistukena nuorille potilaille
Opiskelujen ohella Elli Malinen toimii kokemusasiantuntijana ja vertaistukena nuorille potilaille, sekä pyrkii lisäämään tietoisuutta nuorena sairastamisesta muun muassa omalla Sairastellen Instagram-tilillään.
-Kun jaksan ja pystyn oireilta tekemään muutakin kuin nukkumaan, voin myös henkisesti paremmin. Sairauteni vuoksi voimavarani ovat rajalliset: joudun käymään paljon sairaalassa ja esimerkiksi opiskelen hidastetusti. Ilman verenluovuttajien apua tuskin jaksaisin opiskella ollenkaan, Malinen toteaa.
-Haluaisin kiittää kaikkia, jotka luovuttavat verta. Vaikka olenkin tarvinnut punasoluja viime vuodet säännöllisesti, jokainen saatu punasolupussi on ollut merkityksellinen ja auttanut aina eteenpäin, Elli Malinen tiivistää.
Verenluovuttajien päivää juhlitaan erikoistarjoiluin – alkoholiton Pisara-olut taas tarjolla
Maailman verenluovuttajien päivänä suosittu, alkoholiton Pisara-luovutusolut palaa kaikkiin verenluovutuspisteisiin. Gluteenitonta ja alkoholitonta olutta tarjotaan kaikille verenluovuttajille ja sitä on jaossa kesän aikana rajoitettu erä. Perjantaina 14.6. kaikissa Veripalvelun toimipisteissä on lisäksi kakku- tai muuta erikoistarjoilua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiLinkit
Maailman verenluovuttajien päivä
Maailman verenluovuttajien päivää vietetään eri maissa aina 14. kesäkuuta ja sen taustalla on Maailman terveysjärjestö WHO. Kyseinen päivä 14.6. oli ABO-veriryhmäjärjestelmän kehittäjän, itävaltalaisen Karl Landsteinerin syntymäpäivä. Hän sai keksinnöstään lääketieteen Nobel-palkinnon vuonna 1930.
Kansainvälisen teemapäivän tarkoituksena on muistuttaa verenluovutuksen merkityksestä kaikkialla maailmassa. Suomessa verensiirrot ovat nykyisin potilaiden hoidon arkipäivää ja verivalmisteita saa vuosittain arviolta 40 000 potilasta. Monissa kehittyvissä maissa näin ei ole, eikä myöskään verenluovutus ole niin toimivaa ja laajaa kuin Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Ulkomaanmatka voi estää verenluovutuksen tilapäisesti30.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Verenluovutus on tärkeää ympäri vuoden, mutta kesälomamatka voi aiheuttaa tilapäisen luovutusesteen. Länsi-Niilin viruksen epidemiakausi on Euroopassa 1.7.–30.11, ja se aiheuttaa 28 vuorokauden luovutusesteen.
Superpesiksen ja Veripalvelun "Anna unelmien elää" -kampanja kannustaa liittymään Kantasolurekisteriin12.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Superpesis ja Veripalvelu käynnistävät yhteisen "Anna unelmien elää" -kampanjan, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta Kantasolurekisteristä ja kannustaa 18–35-vuotiaita liittymään mukaan.
Kiitos, verenluovuttajat – Maailman verenluovuttajien päivää juhlitaan 14.6. Helsingissä11.6.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Kansainvälistä Maailman verenluovuttajien päivää vietetään vuosittain 14. kesäkuuta. Päivän tarkoituksena on kiittää vapaaehtoisia verenluovuttajia, lisätä tietoisuutta verivalmisteiden tarpeesta maailmanlaajuisesti sekä kannustaa uusia luovuttajia mukaan.
Verenluovuttaja voi auttaa potilaita uudella tavalla: Veripalvelu aloittaa seerumisilmätippojen valmistuksen2.6.2025 12:00:41 EEST | Tiedote
Veripalvelussa aloitetaan seerumisilmätippojen valmistus vaikeiden silmän pintasairauksien hoitoon. Silmätipat valmistetaan luovutetusta verestä talteen otetusta seerumista.
Kesän alku haastaa verenluovutuksessa: verenluovuttajien tarve on jatkuva21.5.2025 12:10:08 EEST | Tiedote
Touko-kesäkuun vaihde on haastava ajankohta saada riittävästi verenluovuttajia luovutuspisteille. Samalle viikolle toukokuun lopussa osuvat helatorstai ja koulujen päätösviikonloppu, joten monilla on kalenterissaan juhlakiireitä. Helatorstaina 29.5. luovutuspisteet ovat kiinni, ja verenluovutuspäiviä on viikossa viiden sijasta vain neljä. Jokainen verenluovutus on korvaamattoman tärkeä apu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme