Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi
Burger Lovers -yhteisön ja Pepsin järjestämässä äänestyksessä vuoden 2024 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi äänestettiin Ysitien varrella sijaitseva Grill Room Hankasalmi. Grill Room sai kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetusta yli 20 000 äänestä. Toiseksi äänestettiin viime vuoden ykkönen The Van Kotkasta ja kolmanneksi Bursalad Hyvinkäältä.

Ysitien varrella, puoli tuntia Jyväskylästä Kuopion suuntaan nököttänyt pieni punainen mökki kiinnitti omasta street food -ravintolasta haaveilleen Joni Laitilan mielenkiinnon. Aiemmin myös fine dining -ravintoloissa työskennellyt kokki päätyikin isänsä avustuksella remontoimaan mökin ravintolaksi, jonka ensimmäiset burgerit tarjoiltiin äitienpäivänä 2022. Sana erinomaisista hampurilaisista erikoisessa ympäristössä levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Viikoksi varatut raaka-aineet myytiin pian päivässä, ja kasvavan asiakasmäärän myötä Jonin sekä hänen isänsä Jukka Laitilan rinnalle tulivat tiimiin mukaan sisarukset Sanni, Emma ja Santeri Laitila, Jonin puoliso Milla Tervanen ja Jukan puoliso Olka. Kahdessa vuodessa Grill Room Hankasalmi on saavuttanut smash-burgereillaan maineen Suomen parhaana hampurilaisravintolana.
”Kiitos kaikille äänestäneille ja teille, jotka olette käyneet meillä syömässä ja siitä muille myös kertoneet. On suuri kunnia tulla valituksi Suomen parhaaksi burgeriravintolaksi näin kovan joukon keskuudesta. Suomen burgeriyhteisöllä on ollut meille muutenkin valtava merkitys, sillä tietoisuus mökistämme on kulkenut someyhteisössä suusta suuhun. Olemme äärimmäisen kiitollisia siitä lämmöstä, jolla meidät ja burgerimme on otettu burgerikansan keskuudessa vastaan”, kiittelee Grill Roomin perustaja, 29-vuotias Joni Laitila hämmentyneenä.
Pienen burgerimökin ravintoloitsijalle huomio ja suosio tulivat yllätyksenä. Alun perin itsensä ja isänsä työllistäjäksi suunniteltu ravintola työllistää tänä kesänä jo 22 työntekijää. Laajennuttu on myös tapahtumiin, jossa Grill Room palvelee liikkuvalla grilliyksiköllä.
”Kiitos kuuluu ydinperheen lisäksi myös timanttiselle tiimille, jolla olemme painaneet pitkää päivää keittiössä sekä kehittäneet uusia reseptejä ja toimintaamme. Jo viimevuotinen äänestysmenestys näkyy arjessa, sillä suosio työllistää. Emme edes ehdi tämän vuoden festivaaleille Helsinkiin, sillä vankkurimme on aikaa sitten tilattu keikalle Iisalmeen ja loput porukasta huolehtii asiakkaista Hankasalmella.”
Ruokayhteisö rakentaa ravintolakulttuuria
Joni Laitila on kiinnittänyt huomiota Suomen burgeritason nopeaan nousuun ja ruokaharrastajien intohimoon yhtä ruokalajia kohtaan.
”En ole minkään muun ruokalajin harrastajissa kokenut vastaavanlaista intohimoa. Burger Loversit matkustavat pitkin poikin Suomea hyvän annoksen perässä ja lomareissut suunnitellaan burgerikartan kanssa. Meillekin on tultu Lapista ja pääkaupunkiseudulta ihan vain syömään ja kokeilemaan burgeriamme”, kiittelee Laitila.
Grill Room Hankasalmen menestys ei ole sattumaa. Myös tähtiravintolataustan omaava Laitila on rakentanut burgerinsa huolella:
”Meille on kunnia-asia pitää huolta paitsi asiakkaista, myös raaka-aineista. Liha ja vihannekset tulevat läheltä ja kaikki komponentit mietitään tarkkaan ilman turhaa kikkailua. Sämpylää hiottiin pitkään ja se ei ole ainoastaan hyvä, vaan juuri meidän hampurilaiseen sopiva. Isä on puoletaan rakentanut itse kasvattamistaan chileistä kastikkeen, joka ei polta, vaan antaa muille mauille buustia.”
Tasaista laatua ja uusia haastajia
Kaikki kolmen äänestyskärjessä olevaa ravintolaa ovat saaneet alkunsa omistajiensa suuresta intohimosta ja pienestä kioskista. TOP10:ssä on monta tuttua nimeä, mikä on osoitus ravintoloiden osaamisesta ja tasaisesta laadusta sekä burgereiden kestävästä suosiosta. Tänä vuonna tuloksissa listattiin erikseen myös yrittäjävetoisten ja burgeriketjujen omat TOP10:t.
”Onnittelut kaikille ääniä saaneille ravintoloille ja uusille TOP50-listalle nousseille. Valtava kiitos Burger Lovers -yhteisölle ja kaikille äänensä antaneelle. On ilo nähdä jälleen kerran, että ensiluokkaisen laadukkaita ja taidokkaita burgereita löytyy jokaisesta niemestä ja notkelmasta. On hyvä tiedostaa, ettei yhteisömme jäseniltä jää huomaamatta pieninkään katukioski, jossa myydään suurella sydämellä valmistettuja, herkullisia burgereita. Tämä sympaattinen punainen mökki keskellä kauneinta järvi-Suomea on siitä konkreettinen esimerkki”, sanoo Burger Lovers -yhteisön perustajiin kuuluva ja Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksestä vastaava Antti Suikkari.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksen TOP10 ja kaikkien äänien prosenttiosuus
- Grill Room Hankasalmi (9.56 %)
- The Van, Kotka (6.54 %)
- Bursalad, Hyvinkää (5.73 %)
- Boneless, useita ravintoloita pääkaupunkiseudulla (5.20 %)
- JJ's, Salo (4.26 %)
- Box Café Grill, Sipoo (3.79 %)
- We Got Burgers, Seinäjoki (3.66 %)
- Friends & Brgrs, useita paikkakuntia (3.35 %)
- Burgers & Wine, Helsinki (2.72 %)
- Burger5, Kuopio (2.53 %)
Suomen paras yrittäjävetoinen burgeriravintola TOP10
- Grill Room Hankasalmi
- The Van
- Bursalad
- JJ’S
- Box Café Grill
- We Got Burgers
- Burger & Wine
- Burger5
- Hamptown Burger
- Mikki’s Grill
Suomen paras burgeriketju TOP10
- Boneless
- Friends & Brgrs
- Social Burgerjoint
- Naughty BRGR
- Bastard Burgers
- Morton’s
- Barot’s
- Pancho Villa
- Burger Company
- KotKot
Burger Lovers festival 2024
Huomenna keskiviikkona 12.6. alkaa viides Burger Lovers Festival, joka muuttaa Helsingin Rautatientorin Suomen suurimmaksi burgeriravintolaksi. Tapahtuman keittiöistä vastaa kymmenen korkealaatuista suomalaista burgeriravintolaa, festivaalin ulkomaanvieras VLND Tallinnasta ja Burger Lovers -yhteisöstä valittujen harrastajien oma burgeripiste.
Tarjolle tulee useita erityylisiä ja eri tekniikoilla valmistettuja hampurilaisia. Perinteisten burgerien lisäksi listoilta tulee löytymään myös hitaasti savustamalla kypsytettyjä grilliherkkuja sekä vegaanisia ja kasvisvaihtoehtoja.
Kesän 2024 Burger Lovers -festivaalin ravintoloita ovat 2 Kundia Burges & Fries (Rauma), Burger5 (Kuopio), Burger Company (Helsinki, Turku), BurSalad (Hyvinkää), Happy Days Street Food (Espoo), JJ’s BBQ (Salo), The Bro’s Burgertruck (Helsinki), We Got Burgers (Seinäjoki), Pretty Boy Wingery (ketju), Social Burgerjoint (ketju), VLND Burgers (Tallinna) ja Burger Lovers Finlandin omat mestarit.
Burger Lovers -festivaali pähkinänkuoressa
Burger Lovers -festivaali järjestetään Helsingin Rautatientorilla 12.–15. kesäkuuta 2024 päivittäin lounaasta myöhäiseen illalliseen. Festivaaliin osallistuvat ravintolat tarjoilevat annoksia myyntipisteiltään ja koko festivaalialue toimii anniskelualueena. Festivaalialueelle on vapaa pääsy.
Medialle tutustumislounas 12.6. kello 11.30 tai burgeripassi
Median edustajille järjestetään lehdistölounas ja burgerimestareiden haastattelutilaisuus keskiviikkona 12.6. kello 11.30.
Medialle on tänä vuonna tarjolla myös rajattu määrä lehdistön burgeripasseja, jolla voi myyntipisteistä lunastaa testiburgerin. Median edustajien akkreditointipyynnöt lehdistölounaalle tai burgeripassiin tulee lähettää viimeistään tänään tiistaina 11.6. samuel.sorainen@wolfcom.fi. Lähetetty akkreditointipyyntö ei takaa burgeripassia tai lehdistölounasta. Hyväksytyille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Suikkari, Burger Lovers Finland, +358 50 347 5015, antti@burgerlovers.fi
Joni Laitila, Grill Room Hankasalmi, +358 40 9643031, joni@grillroom.fi
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat







Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Pomar juhlistaa 65-vuotista taivaltaan − uutuusjalkineissa ysärin helmiä21.10.2025 14:33:30 EEST | Tiedote
Perinteikäs suomalainen jalkinetalo Pomar juhlistaa tänä syksynä 65-vuotista taivaltaan palauttamalla mallistoonsa korkean kenkäklassikkonsa Jarnon. Siitä inspiroitunut matalampi Ruoste tuo ysäriestetiikan nykypäivään. Pomarin muotoilupalkitusta huopamallistosta löytyy talvikauteen tyylikkäitä, lämmittäviä ja myös vedenpitäviä nilkkureita ja saappaita.
Suomalaisten tähtikokkien ravintolavinkit Tallinnaan9.10.2025 13:35:38 EEST | Tiedote
Viro on suomalaisten suosituin ulkomainen ruokamatkailukohde, eikä ihme, sillä maan ravintolatarjonta on kokoonsa nähden ainutlaatuisen rikas. Viron ravintolakulttuuri kehittyy jatkuvasti ja maassa on jo Suomeakin enemmän Michelin-oppaasta löytyviä suosituksia. Helpottaaksemme suomalaismatkailijoiden ravintolavalintoja, kysyimme Virossa asuvilta ravintola-alan ammattilaisilta suosituksia ja vinkkejä syksyiselle makumatkalle Tallinnaan. Omat ravintolavinkkinsä antoivat keittiömestarit Kim Mikkola, Kim Päivästö, Karoliina Jaakkola ja Tõnis Siigur sekä ravintolapäällikkö Ella Korpi.
Tärpit elämykselliseen syyslomaan Virossa24.9.2025 13:14:56 EEST | Tiedote
Viro kutsuu jälleen syyslomalaisia nauttimaan syksyisen värikkäästä luonnosta, jännittävistä aktiviteeteista sekä löylyn ja uima-altaiden lämmöstä kaupungin vilinään tai vaihtoehtoisesti talviunille valmistautuvan maaseudun hiljaisuuteen. Jokaiselle löytyy varmasti jotain uutta ja yllättävää nähtävää ja koettavaa.
Helsinki Citycopter kasvaa: toinen liikesuihkukone ja Aerocom Aviation24.9.2025 09:15:17 EEST | Tiedote
Viisi vuotta täyttänyt yksityisomisteinen suomalainen lentoyhtiö Helsinki Citycopter kasvaa. Yhtiö ottaa käyttöön toisen liikesuihkukoneen sekä virallisen yhtiönimensä Aerocom Aviation Oy. Lentokaluston lisäyksellä vastataan yksityis- ja tilauslentojen kysynnän kasvuun sekä tarjotaan yritys- ja yksityisasiakkaille entistä joustavammat palvelut. Korkealaatuisiin yksityislentoihin erikoistunut yhtiö vahvistaa samalla Suomen houkuttelevuutta helposti saavutettavana matkailukohteena. Helsinki Citycopter -brändi jatkaa normaalisti helikopterien tilauslentoihin erikoistuen.
Usva by Terhen Spa juhlii ensimmäistä vuottaan – hyvinvointia ja saunaperinteitä Helsingin ytimessä18.9.2025 13:08:34 EEST | Tiedote
Vuosi sitten avautuneen NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin hyvinvointikeskus Usva by Terhen Spa ammentaa inspiraationsa suomalaisesta sauna- ja hoitoperinteestä. Kyseessä ei ole tavallinen hotellin saunaosasto tai day spa, vaan elämyksellinen kokonaisuus, joka kutsuu syventymään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin maailmaan. Saunan ja hoitolan lisäksi se käsittää myös täysin varustellun, 300 neliömetrin kuntosalin venyttelyalueineen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme