Suomeen muuttaneista työ- ja opiskeluperäisten muuttajien osuus on pääkaupunkiseudulla suuri
Noin puolet pääkaupunkiseudulla asuvista aikuisista maahanmuuttajista on tullut Suomeen töihin tai opiskelemaan, tai työ- tai opiskelusyistä Suomeen tulleen puolisona. Erilaiset muuttoperusteet heijastuvat muuttajien kotoutumiseen ja elinoloihin.

MoniSuomi 2022 -tutkimuksen kysely- ja haastatteluaineiston avulla on saatu ensimmäistä kertaa kattavasti tietoa siitä, mikä on pääkaupunkiseudun Suomeen muuttaneiden oma käsitys heidän tärkeimmästä Suomeen muuton syystään.
Noin neljäsosa pääkaupunkiseudun Suomeen muuttaneista on tullut oman työn takia, reilu kymmenesosa oman opiskelun takia ja vajaa kymmenesosa työntekijän tai opiskelijan puolisona. Pakolaistaustaisten osuus on perheenjäsenet mukaan lukien noin viidesosa. Muiden muuttosyiden taustalla on laaja kirjo elämäntilanteita, joukossa esimerkiksi suomalaistaustaisen kanssa avioituneita.
Muuttoperuste näkyy työllistymisessä ja muussa kotoutumisessa
Työperusteisesti tulleilla on MoniSuomi 2022 -tutkimuksen tietojen mukaan paras työmarkkinatilanne, ja tämä näkyy paitsi työllisyydessä myös työsuhteiden laadussa. Suomen tai ruotsin kielen taito on tärkeä työpaikan saamisen edellytys, mutta moni on tästä huolimatta työllistynyt osaamatta kumpaakaan kansalliskieltä.
Kaikissa maahanmuuttosyyryhmissä miesten työllisyystilanne on parempi kuin naisten. Ero sukupuolten välillä on suurin pakolaistaustaisten ryhmässä. Pakolaistaustaisilla on tutkimuksen mukaan muutenkin hieman muita ryhmiä useammin erilaisia haasteita elämässä.
Sosiaaliset suhteet ja kontaktit ovat tärkeitä, mutta monilta puuttuu niitä
Suuri osa työllistyneistä on saanut työpaikkansa sosiaalisten suhteiden ja verkostojen avulla tai suoralla yhteydellä työnantajan kanssa. Moni katsoo myös, että puuttuvat suhteet kantaväestöön ovat hankaloittaneet työllistymistä.
Suomeen muuttaneista pääkaupunkiseudulla asuvista moni kärsii ystävien puutteesta tai vähäisyydestä, ja yksinäisyyden kokemusta esiintyy paljon. Syrjinnän kokemukset ovat valitettavan yleisiä, ja niitä esiintyy julkisten paikkojen lisäksi myös työelämässä.
Tietoa Suomeen muuttaneiden käsityksistä ja kokemuksista tarvitaan
MoniSuomi 2022 -tutkimuksen tiedot perustuvat THL:n toteuttamaan ja Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun kaupunkien sekä työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamaan tiedonkeruuseen. Tutkimus kohdistui 20–74-vuotiaaseen ulkomailla syntyneeseen ulkomaalaistaustaiseen väestöön. Tutkittuja aihepiirejä olivat elinolot, elämäntilanteet sekä terveys, hyvinvointi ja palvelukokemukset. Tutkimuksen tiedot kerättiin syyskuun 2022 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana sähköisellä lomakkeella, paperilomakkeella ja puhelinhaastatteluin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erikoistutkija Pasi Saukkonen, Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkitieto, s-posti: pasi.saukkonen@hel.fi, puh. 040 334 4800
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingfors anser att propositionen om vårdfinansiering strider mot välfärdsområdenas mål3.3.2025 18:10:34 EET | Pressmeddelande
I dag, den 3 mars, gav Helsingfors stadsstyrelse Finansministeriet ett utlåtande om regeringens proposition med förslag till ändring av lagen om välfärdsområdenas finansiering. Enligt stadsstyrelsen strider propositionen mot de nationella mål för välfärdsområdena som för närvarande bereds och uppmuntrar inte till en ansvarsfull skötsel av ekonomin.
Helsinki pitää sote-rahoituksen lakiesitystä hyvinvointialueiden tavoitteiden vastaisena3.3.2025 18:10:34 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus antoi tänään 3. maaliskuuta lausunnon valtiovarainministeriölle hallituksen esityksestä koskien hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamista. Kaupunginhallituksen mukaan lakiesitys on valmistelussa olevien hyvinvointialueiden valtakunnallisten tavoitteiden vastainen eikä kannusta vastuulliseen taloudenpitoon.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle koulujen ja päiväkotien peruskorjauksia ja laajennuksia Malmille ja Töölöön3.3.2025 18:00:18 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 3. maaliskuuta kokouksessaan esittää valtuustolle Malmin peruskoulun ja päiväkotien laajennuksen ja peruskorjauksen hankesuunnitelman sekä Töölön ala-asteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä. Myös päiväkoti Kontulan uudisrakennuksen hankesuunnitelma etenee valtuustoon.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen Kasarmitorille26.2.2025 21:42:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 26. helmikuuta asemakaavan muutoksen Kaartinkaupunkiin Kasarmitorille ja Kampin sähkönsyöttöaseman peruskorjauksen hankesuunnitelman. Lisäksi valtuusto käsitteli aloitteita.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Forum Viriumin ajankohtaiskatsauksen24.2.2025 18:39:44 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 24. helmikuuta Forum Virium Helsinki Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme