Seed Village -ohjelmaan valitut yritykset: kymmenen innovaatiota hyvinvoinnin ja suorituskyvyn mittaamiseen
11.6.2024 09:23:45 EEST | Kasvu Open | Tiedote
Hyvinvoinnin ja suorituskyvyn mittaamiseen erikoistuneille yrityksille suunnattuun Seed Village -kiihdyttämöohjelmaan on valittu kymmenen yritystä.

Seed Village -ohjelman tavoitteena on tukea yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä ja kasvussa sekä auttaa kiihdyttämään yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI). Ohjelmassa yritykset saavat henkilökohtaista sparrausta ja verkostoitumismahdollisuuksia tavoitteiden toteutumisen tueksi.
Ohjelmaan valittujen yritysten ratkaisut kattavat monipuolisen kirjon hyvinvoinnin ja suorituskyvyn mittaamiseen liittyviä palveluja ja tuotteita. Ohjelmaan valitut yritykset ovat:
Ohjelman aikana yritykset saavat mahdollisuuden kehittää liiketoimintaansa ja luoda merkittäviä kontakteja alan asiantuntijoihin ja sijoittajiin.
– Seed Village tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön yrityksille kasvaa ja kehittyä, samalla kun he saavat tukea asiantuntijoilta ja pääsevät osaksi vahvaa verkostoa. Tänä vuonna mukaan valittujen yritysten innovaatioissa näkyy vahva potentiaali ja omistautuminen hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantamiseen, sanoo Seed Village -ohjelman projektipäällikkö Teo Tarri.
Seed Village -ohjelma alkaa 10.9.2024 ja päättyy 19.11.2024.
Seed Village -ohjelman toteuttavat Kasvu Open ja Jyväskylän elinkeinopalvelut yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa.
Lisätietoja ohjelmasta ja yrityksistä löytyy Kasvu Openin verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Teo Tarri
044 493 8567
teo.tarri@kasvuopen.fi
kasvuopen.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teo TarriSeed Village -ohjelmat
Puh:044 493 8567teo.tarri@kasvuopen.fiKuvat

Linkit
Kasvu Open yhdistää kasvuhaluiset yritykset ja kasvun sparraajat
Kasvu Open järjestää sparrausohjelmia yrityksille. Ohjelmissa sparraamme yritysten kasvua ja kehityskykyä – sekä hullunrohkeita unelmia. Sparraus on yrityksille maksutonta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Kasvu Open valittu Valmetin uuden Industrial NEXUS -veturiohjelman sparrausohjelman toteuttajaksi – tavoitteena vahvistaa startup- ja pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä15.9.2026 13:16:43 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valittu Valmetin tuoreen Industrial NEXUS -ohjelman sparrrausohjelman toteuttajakumppaniksi. Sparrausohjelman tavoitteena on vahvistaa veturiohjelmaan osallistuvien startup- ja pk-yritysten liiketoimintaosaamista, rahoitettavuutta sekä kansainvälistymismahdollisuuksia.
Seed Village: See the Selected Companies 202615.9.2026 10:55:16 EEST | Tiedote
Seed Village is an RDI-driven accelerator for companies who want to scale their business and develop their products. This year, Kasvu Open organizes two accelerators: Optimal Human Performance and Wellbeing and H2 Fuel the Momentum. The Seed Village juries selected 20 companies for the accelerators.
Kasvu Open Karnevaalin ohjelman keskiössä ovat rohkeat kasvutarinat12.8.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Kasvu Open Karnevaali tuo yhteen rohkeat yrittäjät, kokeneet sparraajat ja kasvun mahdollistajat 28.10.2026 Jyväskylään. Tapahtumassa tapaat Suomen kiinnostavimmat kasvuyritykset, seuraat Vuoden kasvuyritys -finaalia ja varaat asiantuntijasparrauksia. Tapahtuman keynote-puheenvuoron pitää Johannes “Hatsolo” Hattunen.
Kasvu Open tarttuu nuorten työllisyyskriisiin – uusi malli rakentaa opiskelijoille yhteyksiä kasvuyrityksiin12.8.2026 13:46:08 EEST | Tiedote
Nuorten työllistyminen ja opintoihin kuuluvien harjoittelupaikkojen puuttuminen on puhuttanut viime aikoina laajasti. Kasvu Open vastaa huutoon käynnistämällä pilottihankkeen Keski-Suomen liiton rahoituksella.
SUPERFINN 2026: FeelHobby is ready for global scale4.6.2026 16:20:03 EEST | Tiedote
FeelHobby, a comprehensive all-in-one digital fitness and wellbeing platform, has been named the most promising company in the SUPERFINNS program. This annual award recognizes businesses with a bold vision and global market potential.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme