Fingrid Oyj

Fingrid-lehti 2/2024: Puhdas sähkö on kilpailuvaltti

Jaa

Vuoden toinen Fingridin asiakaslehti on ilmestynyt. Tämän numeron kantavana teemana on Suomen mahdollisuudet menestyä energiamurroksessa. 

Fingrid-lehden 2/2024 pääkirjoituksessa Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka kirjoittaa sähköjärjestelmän verkoista vihreän siirtymän selkärankana. Hänen mukaansa EU-tasolla verkkojen merkitys on jo havaittu ja niiden kehittämistä mietitään.

”Suomessa on Euroopan kilpailukykyisin verkko. Myös meillä energiajärjestelmän selkärangan pitäisi olla erityisen huomion kohteena. Tummia pilviä tuovat lupamenettelyjen hitaus ja ennakoimattomuus sekä taloudellista liikkumavaraa kaventava valvontamalli. On pidettävä huolta siitä, että pystymme kehittämään sähköjärjestelmää ja sen vaatimia verkkoja voimallisesti jatkossakin”, hän kirjoittaa.

Etelä-Suomessa on tällä hetkellä valtava määrä sekä liityntäkyselyitä että investointeja muun muassa sähkökattiloihin, palvelinkeskuksiin ja sähkövarastoihin. Useat toimijat korvaavat nyt yhtä aikaa fossiilisia energiamuotoja sähköllä, mikä kasvattaa alueellista sähkönkulutusta. Samaan aikaan suurten kaupunkien lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksia eli CHP-voimaloita lakkautetaan ja aiempi tuotantoteho korvautuu sähkön kulutuksella.

”Monet asiat tapahtuvat yhtä aikaa, nopealla aikataululla ja valtavan suuressa mittakaavassa, mikä luo painetta kantaverkon kehittämiseen tiheästi asutuilla alueilla”, Fingridin asiakaspäällikkö Markus Talka sanoo lehdessä.

Fingrid-lehdessä 2/2024 myös muiden muassa:

  • Aurinkovoiman valoisa tulevaisuus. Haastattelussa Elina Kärkimaa/Ilmatar ja Jari Kottonen/Helen
  • Katsaus sähkömarkkinoiden ja tasehallinnan vilkkaaseen vuoteen.
  • Säätövoimaa pumppaamalla. Haastattelussa Petri Vihavainen/Kemijoki, Jani Pulli/PVO-Vesivoima sekä Pekka Saijonmaa/Suomen Voima.
  • Fingridin kantaverkkokeskuksen varallaolija tukena häiriötilanteissa.

Fingrid-lehden painettu versio julkaistaan asiakkaille sekä lehden tilanneille. Lehden voi lukea myös pdf-versiona Fingridin verkkosivuilla ja lisäksi artikkelit julkaistaan vaiheittain Fingridin verkkolehdessä osoitteessa www.fingridlehti.fi. Lehti julkaistaan myös englanniksi. 

Pdf-versio: Fingrid-lehti 2/2024 >

Lisätiedot:

Marjut Määttänen, Fingrid Oyj, viestintä
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Fingridin hallituksen KPMG:ltä tilaama selvitys johdon toiminnasta on valmistunut20.6.2024 10:47:50 EEST | Tiedote

Fingridin hallitus tilasi keväällä KPMG:ltä riippumattoman selvityksen yhtiön johdon toiminnasta liittyen sähköasemien valvontakameroiden laskutuksessa ilmenneisiin epäselvyyksien tutkintaan. Selvitys tehtiin tiedoksi tulleen väärinkäytösilmoituksen perusteella. Fingridin hallitus totesi riippumattoman selvityksen perusteella, että yhtiön johdon toiminta on ollut kameravalvonta-asian selvittämisessä riittävää ja asianmukaista. Yhtiössä oli jo ennen KPMG:n selvitystä tutkittu eri ulkopuolisten neuvonantajien avulla palvelutoimittaja Noatek Oy:n laskutusta tyyppivikaisten kameroiden korjaus- ja vaihtokustannuksista. Selvitykset osoittivat epäselvyyksiä laskutuksissa, minkä perusteella Fingrid irtisanoi palvelusopimuksen ja esitti reklamaatiovaatimuksen sopimuskumppanilleen. Osapuolet ovat neuvotelleet sopimuksesta asian ratkaisemiseksi. Lisätietoja: Fingridin hallituksen puheenjohtaja Hannu Linna, puh. 050 552 7120

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye