Vaasan panostukset henkilöstön hyvinvointiin tuottavat tulosta
Vaasan kaupungin vuoden 2023 henkilöstöraportti on julkaistu. Raportin mukaan panostukset henkilöstön hyvinvointiin ovat tuottaneet tulosta.
Vuonna 2023 panostettiin erityisesti henkilöstön hyvinvointiin ja esihenkilötyöhön. Henkilöstölle järjestettiin muun muassa työnohjausta, ja henkilöstöä huomioitiin 100 euron edulla Epassiin. Esihenkilöitä koulutettiin esimerkiksi valmentavan johtamisen esihenkilövalmennuksella sekä Esihenkilöpassi-koulutuksella.
Lisäksi jatkettiin vetovoimaisen työnantajakuvan suunnitelmallista kehittämistä muun muassa lisäämällä harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja, sekä linjaamalla opinnäytetöistä maksettavista palkkioista.
Sairauspoissaolot vähenivät selvästi vuodesta 2022. Myös työkyvyttömyyseläkkeiden kustannuksissa oli laskua edellisvuoteen verrattuna.
Työhyvinvointikyselyyn vastanneista 76 prosenttia suosittelisi Vaasan kaupunkia työnantajana. Luku on noussut hieman viime vuodesta. Kyselyn mukaan myös esihenkilötyö, työyhteisön yhteishenki ja omat voimavarat ovat hyvällä tasolla.
–Yhteenvetona voidaan todeta, että panostukset henkilöstön hyvinvointiin ovat tuottaneet tulosta. Henkilöstömme on osaavaa ja sitoutunutta ja tekee loistavaa työtä kaupungin strategisten tavoitteiden, asukkaiden hyvinvoinnin ja onnellisuuden edistämiseksi, sanoo henkilöstöjohtaja Tuulikki Kruhse-Poutanen.
Henkilöstöraportin tunnuslukuja
Henkilöstöraportin tavoitteena on antaa luottamushenkilöille, kaupungin johdolle, henkilöstölle sekä ulkoisille sidosryhmille kokonaiskuva kaupungin henkilöstöstä ja kuluneen vuoden keskeisistä henkilöstötyön painopisteistä.
Kaupungin henkilöstön määrä vuoden 2023 lopussa oli 3 224, joista vakinaisia oli 2 230 ja määräaikaisia 995. Henkilötyövuosia kertyi vuonna 2023 yhteensä 2 755.
Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli 48 vuotta ja henkilöstöstä enemmistö eli 75 prosenttia oli naisia. Esihenkilöitä oli yhteensä 168, joista 111 naisia.
Vuoden 2023 aikana oli avoinna 514 työpaikkaa ja 450 kesätyöpaikkaa.
Vakituisen henkilöstön lähtövaihtuvuus oli 130 henkilöä, ja eläkkeelle siirtyi vuoden aikana 48 henkilöä. Lähtökyselyyn vastanneiden mukaan urakehitys ja henkilökohtaiset syyt olivat suurimpia lähtemisen taustalla olevia syitä.
Kaupunginvaltuusto merkitsi henkilöstöraportin tiedoksi kokouksessaan 10.6.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuulikki Kruhse-PoutanenHenkilöstöjohtaja
Puh:+358 40 527 3766tuulikki.kruhse-pout@vaasa.fiLinkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Liftis vintertidtabeller träder i kraft 5.825.7.2024 13:44:14 EEST | Tiedote
Vintertidtabellerna för Vasas och Korsholms gemensamma kollektivtrafik träder i kraft måndag 5.8.2024 och lokalbussarna trafikerar enligt vintertidtabellerna till 1.6.2025.
Liftin talviaikataulut astuvat voimaan 5.8.25.7.2024 13:40:20 EEST | Tiedote
Vaasan ja Mustasaaren yhteisen joukkoliikenteen Liftin talviaikataulut astuvat voimaan maanantaina 5.8.2024 ja paikallisbussit liikennöivät talviaikataulujen mukaisesti 1.6.2025 saakka.
Reparation av Vasklot hamngata inleds 30.723.7.2024 10:36:56 EEST | Tiedote
Iståndsättningsarbeten på Vasklot hamngata görs från och med 30.7.2024.
Vaskiluodon satamakadun remontti käynnistyy 30.7.23.7.2024 10:34:35 EEST | Tiedote
Vaskiluodon satamakadulla tehdään kunnostustöitä 30.7.2024 alkaen.
Vasas badstränder uppfyllde kvalitetskraven19.7.2024 12:33:41 EEST | Tiedote
De senaste badvattenproverna har tagits 15.7.2024 från alla 13 allmänna badstränder, vilka är Abborrön, Sandö, Gustavsborg, Smulterö, Strömsö, Storviken, Kronvik, Paradisön, Vikinga, södra och norra stranden i Merikart, Campingområdet samt Säivänkangas i Laihela.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme