Kokoomuksen Kauma: Pakkoavioliitot eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan
11.6.2024 15:28:20 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma iloitsee hallituksen esityksestä, joka viimein selkeästi kriminalisoi pakkoavioliitot. Kauma teki asiasta lakialoitteen jo vuonna 2019.

”Lainsäädäntömme ei tähän mennessä ole ollut riittävän tiukka, joten on jo korkea aika, että pakkoavioliitot kriminalisoidaan lukuisten muiden EU-maiden tapaan”, Kauma aloittaa.
Pakkoavioliitolla tarkoitetaan liittoa, johon vähintään toinen osapuolista ei ole antanut vapaata ja täyttä suostumustaan. Suomi on saanut lukuisia huomautuksia kriminalisoinnin puutteesta useilta eri kansalaisjärjestöiltä.
”Tyypillinen tilanne on, että maahanmuuttajataustainen nuori nainen tai tyttö naitetaan ulkomailla asuvan miehen kanssa. Taustalla saattaa olla esimerkiksi oleskeluluvan saaminen. Tilanteeseen liittyy usein uhkaa ja painostusta, ja pakkoavioliitot voidaankin nähdä yhtenä kunniaväkivallan muotona”, Kauma jatkaa
Maahanmuuttoviraston alainen Ihmiskaupan auttamisjärjestelmä on vuoden 2023 aikana auttanut 259 henkilöä pakkoavioliittoihin liittyen. Auttamisjärjestelmän vuoden 2023 asiakkaista 20 prosenttia oli pakkoavioliittojen uhreja.
”Kyse voi olla myös ihmiskaupasta, ja Orpon hallituksen esityksen myötä syyttäjä voi myös itsenäisesti päättää nostaa asiassa syytteen pakkoavioliitosta yhtenä ihmiskaupan muotona, siis ilman pakkoavioliiton uhri olisi asiassa aloitteellinen. Ihmiskaupasta rangaistus on minimissään neljä kuukautta ja maksimi kuusi vuotta”, Kauma jatkaa.
”Naisia alistaville käytännöille ei tule antaa Suomessa minkäänlaista hyväksyntää. Haavoittuvassa asemassa olevalle pakkoavioliiton uhrille syyteprosessiin lähteminen voi olla hyvin vaikeaa. Siksi tämä laki onkin nyt tärkeä askel oikeaan suuntaan”, Kauma päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaumaEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kopra: SDP haluaa talouskasvua, mutta vastustaa sen edellytysten luomista23.5.2026 15:12:36 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman puhui puoluekokouksen avauspuheen, jossa hän korosti talouskasvun merkitystä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaajana. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra huomauttaa, että SDP on jatkuvasti vastustanut kaikkia hallituksen kasvutoimia, tuomatta mitään omia esityksiä keskusteluun.
Kokoomuksen Valkonen SDP:n velkajarrukiistasta: ”Suomelle todella tuhoisaa, jos suuri puolue irtoaa yhteisestä sovusta”23.5.2026 10:35:23 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Valkonen on huolissaan SDP:n puoluekokouksen alla kärjistyneestä talouspoliittisesta linjariidasta. Valkosen mukaan vastuullisten puolueiden pitäisi nyt vahvistaa luottamusta Suomen talouteen, ei rakentaa perusteita velkaantumisen jatkamiselle. Hän vaatii SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania puhaltamaan pelin poikki.
Kokoomusedustajat vaativat lisää läpinäkyvyyttä järjestöjen rahoitukseen: veronmaksajalla on oikeus tietää, mihin rahat käytetään23.5.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on hyväksynyt VTV:n vuosikertomuksen käsittelyn yhteydessä kirjauksia, joilla lisätään järjestörahoituksen avoimuutta, vähennetään hallinnollista taakkaa ja ohjataan avustuksia nykyistä vahvemmin varsinaiseen auttamistyöhön.
Kokoomuksen Vikman: Koululaisten lomista päätettävä lasten ja oppimisen ehdoilla22.5.2026 14:20:54 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan kaikki mahdolliset muutokset koululaisten loma-aikoihin on arvioitava lasten ja nuorten etu sekä oppiminen edellä, ei muiden intressien pohjalta.
Kokoomuksen Laiho: Hyviä uutisia sotesta – erikoissairaanhoidon jonot puolittuneet alkuvuonna22.5.2026 13:33:10 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho iloitsee erikoissairaanhoidon jonojen merkittävästä lyhentymisestä. Hoitoonpääsy ja yhdenvertaisuus sote-palveluissa ovat parantuneet koko maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme