Energiateollisuus ry

Sähköverkkopäivät: Sähköverkkojen kehittäminen on hiilinegatiivisuuden edellytys

Jaa

Suomi ei saavuta hiilineutraalisuustavoitteitaan ilman merkittäviä investointeja sähköverkkoihin. Energiateollisuuden arvion mukaan energiasiirtymän kasvuedellytysten luominen edellyttää sähkön jakelukapasiteetin yli kaksinkertaistamista nykyisestä tasosta.

Sähköverkkojen kehittäminen edellyttää miljardien investointeja tulevina vuosina. Tähän asti sähkönjakeluverkkoihin on investoitu noin 700-800 miljoonaa vuodessa, mutta hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttaminen ja puhtaan siirtymän avaamien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää investointien määrän kasvattamista nykyisestä.

Alun perin 2020 julkaistut ja tänä keväänä päivitetyt teollisuuden vähähiilisyystiekartat lähtevät siitä, että eri toimialojen päästöt saadaan lasku-uralle sähköistämällä prosesseja, koska sähkön päästöt ovat jo nyt vähäisiä. Kemianteollisuus, terästeollisuus ja liikenne voivat vähentää päästöjään lisäämällä sähkönkulutusta, jonka painopisteen siirtyminen haastaa verkkoyhtiöitä varmistamaan, että sähköä on tarjolla siellä, missä sähköä tarvitaan.

  • Sähkön kulutuksen kasvu tulevina vuosina edellyttää sekä maanlaajuisten siirto- ja jakeluyhteyksien vahvistamista, että pisteittäisen merkittävänkin kulutuksen kasvun huomioimista, toteaa Energiateollisuus ry:n johtava asiantuntija Ina Lehto. - Liikenteen sähköistyminen, kuten myös aurinkopaneelien yleistyminen edellyttää, että kotitalouksiin vieviä sähkönjakeluyhteyksiä vahvistetaan, kun taas terästeollisuuden siirtyminen vetypelkistykseen tai maakaasun korvaaminen vedyllä lannoitetuotannossa tuottaa aivan valtavan pistemäisen kysynnän, johon energia-alan on kyettävä vastaamaan, Lehto jatkaa.

Energiamurroksen myötä sähkön tuotannon ja kysynnän painopisteet ovat siirtyneet myös maantieteellisesti. Varsinkin länsirannikolle on rakennettu runsaasti tuulivoimaa, ja aurinkoenergian tuotanto on lähtenyt kasvuun eri puolilla maata. Sähkön tuotannon painopiste on siirtynyt kaupunkien ulkopuolelle, samaan aikaan kun kaupunkien sähkönkulutus kasvaa liikenteen ja lämmityksen kasvavan sähkön kysynnän takia. Kiinteistöissä sähköä tavalla tai toisella hyödyntävät lämmitysratkaisut ovat yleistyneet, samaan aikaan kun kaukolämmön tuotannossa on alettu hyödyntää sähkön hintavaihteluita ottamalla käyttöön sähkökattiloita.

Energiateollisuuden arvion mukaan tuulivoiman tuotannon pitäisi jopa kymmenkertaistua seuraavien viidentoista vuoden aikana, jos haluamme hyödyntää energiamurroksen avaamat investointinäkymät täysimääräisesti. Myös ydinvoimaa tarvittaisiin Olkiluoto kolmosen verran lisää. Tuotannon siirtyminen rannikoille ja mahdollisesti myös merialueille edellyttää, että tuotettu sähkö saadaan siirrettyä kuluttajille. Uusia siirtoyhteyksiä tarvitaan merkittävät määrät lisää.

  • Energiamurroksen tarjoamat mahdollisuudet ovat hyvin houkuttelevia, ja niitä ei todellakaan kannattaisi jättää hyödyntämättä, Ina Lehto toteaa. - Puhtaan siirtymän tarjoava talouden kasvunäkymä edellyttää, että infra on kunnossa. Sen kehittämistä pitää vauhdittaa nyt, Lehto jatkaa.


Sähköverkkopäivät on Energiateollisuus ry:n tilaisuus, joka kokoaa sähköverkkoalan ammattilaiset Helsinkiin 12.-13.6. 2024

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Energiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry

Tuulivoima hienoisessa myötätuulessa, aurinkovoiman edessä pilviä28.11.2025 15:43:51 EET | Tiedote

Hallitus linjasi tuuli- ja aurinkovoiman rakentamisehtoja koskevista säännöistä. Jos rakennettava tuulivoima ei sijoitu maakuntakaavassa sille osoitetulle alueelle, hallitus esittää vähimmäisetäisyydeksi asutukseen vähintään 1,25 kilometriä. Säännöstä voidaan poiketa, mikäli neljä viidesosaa asuinrakennuspaikkojen omistajista sen hyväksyy. Etäisyyssääntöä ei sovelleta jo tuulivoimakäyttöön rakennettuihin alueisiin. Kunnilla säilyy oikeus päättää tuulivoiman rakentamisesta alueelleen. On positiivista, että lausuntokierroksen palaute on huomioitu lain jatkovalmistelussa. Kuitenkin myös nyt linjattu etäisyyssääntö tulisi vaikeuttamaan olemassa olevien hankkeiden toteuttamista, toteaa Energiateollisuus ry;n asiantuntija Annina Alasaari. - Tuulivoiman etäisyys asutuksesta olisi perusteltua määrittää tapauskohtaisesti kuten muillakin energiahankkeilla. Hallitus esittää myös merkittävää heikennystä aurinkovoiman rakentamiseen. Linjauksen mukaan yli 50 hehtaarin kokoisen aurinkovoimalan toteut

Energiateollisuus ry odottaa ennakoitavaa energia- ja ilmastopolitiikkaa teollisten investointien kotiuttamiseksi6.11.2025 13:45:47 EET | Tiedote

Suomalainen sähkö on hyvin vähäpäästöistä ja kuluvan vuoden aikana se on ollut Euroopan halvinta, lukuun ottamatta Ruotsin ja Norjan harvaan asuttuja pohjoisia hinta-alueita. Hyvät olosuhteet ovat houkutelleet sekä energiaa tuottavia että sitä kuluttavia investointeja. Alkavia ja mahdollisia projekteja on lisäksi pitkä jono, mikäli investointiympäristö osoittautuu vakaaksi myös jatkossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye