Lapset juoksevat lapsille: upea 132.351€ keräystulos Team Rynkeby Koulujuoksussa
KOULUJUOKSUN päätapahtuma juostiin Suomessa 3. toukokuuta! Pohjoismaiden suurimmassa hyväntekeväisyysjuoksussa koululaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
”On hienoa, että niin monet koulut ovat mukana Koulujuoksu-tapahtumassa” sanoo Team Rynkeby –säätiön toimitusjohtaja Solvejg Lauridsen.

Jokainen juostu kierros ja kilometri on arvokas lahjoitus
Tapahtuma järjestetään perinteisesti vapun jälkeisenä perjantaina, ja se järjestettiin Suomessa nyt kahdeksatta kertaa. Mukana oli yli 220 korkeakoulua, koulua ja päiväkotia ja yhteensä yli 43 000 reipasta juoksijaa, jotka juoksevat syöpään sairastuneiden lasten hyväksi, tukien heidän mahdollisuuksiaan saada maailman parasta hoitoa. Nyt koulujuoksuun osallistui jo toista kertaa myös lääketieteen opiskelijoita Helsingistä ja eri alojen opiskelijoita myös muista kaupungeista. Lasten, nuorten ja opiskelijoiden juoksemia hyväntekeväisyyskilometrejä vastaavat lahjoitukset kohdistetaan Aamu Säätiön kautta lasten syöpähoitojen tutkimukseen ja hoitojen kehitykseen.
Team Rynkeby hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkueen järjestämän KOULUJUOKSU-tapahtuman suojelija, eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa tiivistää: ’Koulujuoksu-tapahtuma on hieno tapa yhdistää liikkumisen ja auttamisen ilo.” Ensi vuoden ilmoittautuminen on jo avattu osoitteessa www.team-rynkeby.fi/koulujuoksu.
Team Rynkeby on kansainvälinen hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue
Hyväntekeväisyyspyöräilyn juuret ovat Tanskassa, jossa Rynkeby Foodsin työntekijä päätti vuonna 2002 parantaa elintapojaan ja pyöräillä Pariisiin. Projekti on vuosien kuluessa laajentunut yhdeksään maahan: nyt mukana on yhteensä 65 joukkuetta kahdeksasta maasta: Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Suomesta, Färsaarilta, Islannista, Saksasta ja Sveitsistä. Lisäksi mukana on kansainvälinen joukkue, joka polkee Alppien yli Pariisiin. Suomen joukkueet tulevat Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Tampereelta, Turusta, Oulusta, Pohjanmaalta sekä Järvi-Suomesta. Toiminnan tarkoituksena on kerätä rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi.
Joukkueiden toimintakausi alkaa vuosittain syyskuussa ja huipentuu Pariisiin pyöräilyyn yleensä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tänä vuonna matkaan lähdetään viikkoa aikaisemmin 28.6. olympialaisten takia. Kauden aikana jäsenet sitoutuvat varainhankintaan, yhdessä tekemiseen ja fyysiseen harjoitteluun. Vuosi vuodelta kasvaneet keräyssummat ovat ratkaisevan tärkeitä monille vakavasti sairaita lapsia auttaville järjestöille. Pyöräilijät maksavat kaikki kustannuksensa itse ja projektin hallinnollisista kuluista vastaavat Eckes-Granini (Rynkeby-, God Morgon- ja hohes C-brändiensä kautta) ja avun kohteena olevat organisaatiot. Suomessa lahjoitetaan 70 % kerätyistä varoista Aamu Säätiölle lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehittämiseen ja 30 % Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten, nuorten ja heidän perheiden psykososiaaliseen tukemiseen.
Lisätietoja:
Lea Koivisto, lmck@team-rynkeby.com, 040 551 8159
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali
Vuoden 2024 Naantalin Master -matkailutunnustus jaettiin kahdelle taholle; Kulttuuritalo yhdistys ry:lle ja kaupungin kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpäälle30.1.2025 17:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 matkailutunnustukset luovutettiin Naantalin Matkailugaalassa Naantalin teatterilla torstaina 30.1.2025.
Tervetuloa Naantalin Master 2024 julkistamisjuhlaan27.1.2025 13:41:53 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Naantalin Master -matkailutunnustuksen
Saariston rengasteiden kausi pitenee jälleen vuonna 2025 – erinomainen aika kokeilla saariston taikaa14.1.2025 15:31:14 EET | Tiedote
Saariston Rengastie ja Pieni Rengastie ilahduttavat jälleen matkailijoita pidentämällä aukiolokauttaan. Reitit ovat kauttaaltaan kierrettävissä tänä vuonna 9. 5.-14.9. tarjoten mahdollisuuden nauttia saariston upeasta luonnosta ja kulttuurista niin kesän vilkkaimpina hetkinä kuin alkusyksyn rauhallisina viikkoina. Tämä toinen perättäinen kausipidennys vastaa kasvavaan kysyntään ja tukee saariston yrityksiä, jotka kehittävät uusia elämyksiä matkailijoiden iloksi. Sadonkorjuukauden värikäs ja ainutlaatuinen saaristoluonto on elämys, joka jää mieleen. Matka 2025 -messuilla Rengasteiden kunnat ovat Suomen Saaristo -osastolla 6p48 esittelemässä palvelujaan. Nyt saaristoon menijöillä on hyvä tilaisuus saada kaikki tarvittava tieto yhden osaston taktiikalla. Kuntien esittelyt tässä tiedotteessa alempana. Osastolla voi myös osoittaa kiinnostuksensa ja hakea Saaristomatkailun kehittäjät -asiakasyhteisö verkostoon, joka kokoaa yhteen saaristomatkailusta kiinnostuneet kuluttajat, matkailualan amm
Naantali nousi Euroopan salaiseksi matkailuhelmeksi29.10.2024 10:51:00 EET | Tiedote
European Best Destination -sivusto on laatinut listan eurooppalaisista kohteista, joita se pitää maanosan todellisina salattuina helminä. Listalla olevien 18 kohteen joukosta löytyy sijalta 5 Naantali.
Team Rynkeby -säätiö saavutti Euroopan tasolla historiallisen 100 miljoonan euron kokonaiskeräyssumman vakavasti sairaiden lasten hyväksi5.10.2024 23:00:00 EEST | Tiedote
Vuodesta 2002 toiminut Team Rynkeby -säätiö, Euroopan suurin hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkue kerää varoja vakavasti sairaille lapsille. Tällä kaudella varainkeruussa saavutettiin historiallinen virstanpylväs, kun kaikkien maiden joukkueiden yhteisesti keräämän summan avulla saavutettiin 100 miljoonaa euron kokonaiskeräyssumma. Team Rynkeby Suomen kauden 2023–2024 keräystulos oli 775 329 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme