Salaisuuksien jäljillä -sarja: Kumpi voittaa – sijoittajasakaali vai työeläkevirtahepo?

Moni sijoittaja väittää saavansa helpostikin työeläkevakuuttajia paremman tuoton, jos saisi itse sijoittaa lakisääteiset ja pakolliset eläkemaksunsa. Vertailu on kuitenkin hedelmätöntä, sillä työeläkevakuutus ei ole sijoitustuote, vaan nimensä mukaisesti vakuutus.  

– Työeläkejärjestelmässä ei ole kyse vain vanhuuden varalle säästämisestä, vaan tämä kollektiivinen vakuutusjärjestelmä tarjoaa loppuiän turvan myös esimerkiksi työkyvyttömyyden varalle, sanoo Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Ville-Pekka Sorsa.  

Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen haastattelee Sorsaa Salaisuuksien jäljillä -sarjan uusimmassa jaksossa. Video on katsottavissa alla sekä YouTube-kanavallamme ja koko artikkeli luettavissa täällä.  

Sorsa muistuttaa, että lakisääteisen työeläkkeen tarjoamaa työkyvyttömyysturvaa on erittäin vaikeaa ja kallista järjestää yksityisiltä vakuutusmarkkinoilta. Harva on myöskään ehtinyt kerätä sellaista pääomaa esimerkiksi pari–kolmekymppisenä, että siitä riittäisi työkyvyttömyyden sattuessa kuukausittainen tulo loppuelämän ajaksi. Lisäksi työeläkkeitä maksetaan joka kuukausi sijoitustoiminnan tuotoilla.  

– Yksityissijoittajalla se tarkoittaisi, että hänen pitäisi maksaa nykytasolla joka kuukausi 0,2–0,5 prosenttia pääomastaan käteisenä ulos ja tulevaisuudessa prosenttiosuus vain kasvaisi. Lisäksi hän ei voisi tietää, paljonko tuloja hänellä olisi laittaa säästöön tulevaisuudessa. Aika moni alkaisi silloin pitää kartutetusta pääomasta enemmän kiinni ja hakea tasaisempaa tuottoa vähemmällä riskillä, Sorsa kuvaa.  

Kolmas eroavaisuus on siinä, että työeläkejärjestelmässämme eläkettä maksetaan kuolemaan saakka. Yksityissijoittajan pitäisi siis myös kyetä arvioimaan elinikänsä, jotta hän voisi varmistua eläkesäästöjensä riittävyydestä.  

Sijoitusriskin maltillinen lisääminen ei vaaranna vakavaraisuutta  

Työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaa säännellään niin sanotuilla vakavaraisuussäädöksillä, Näin tehdään muun muassa juuri siksi, että ansaitut eläkkeet voidaan maksaa. Nyt osana eläkeuudistusta valmistellaan sijoitusuudistusta, jossa yksi keino voisi olla vakavaraisuussääntelyn tarkistaminen. Ville-Pekka Sorsan mukaan maltillinen riskinoton lisääminen on hänen mielestään järkevää.   

– Sijoitustuottojen merkitys eläkkeiden rahoittamisessa kasvaa, kun työssäkäyvien määrä suhteessa eläkkeellä oleviin pienenee Suomessa tasaisesti.  

Eläkkeet maksetaan suurimmaksi osaksi työssäkäyviltä sinä vuonna kerätyiltä eläkemaksuilla, mutta osa maksuista rahastoidaan. Niiden sijoitustuotoilla rahoitetaan yksityisaloilla nyt viidennes vuotuisesta eläkemenosta. Muutaman vuoden päästä niiden varassa on jo neljännes eläkemenosta eli 25 senttiä jokaisesta työeläke-eurosta tulee rahastoista.  

Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen kertoo, että paineet eläkevakuuttajien sijoitustuottojen kasvattamiselle ovat kasvaneet syntyvyyden heikentyessä ja inflaation paluun jälkeen.  

– Siihen on syytä reagoida maltillisella riskinottokyvyn kasvattamisella, jotta järjestelmän perusperiaatteita ei murreta, Pelkonen sanoo.  

Tutkimusjohtaja Sorsa sanoo, että vakavaraisuussääntelyn loiventamista ei kuitenkaan voi jatkaa aina vain. 

– Mitä löyhempää sääntely on, sitä enemmän eläkevarat näyttävät rahakasalta, jolle päättäjät alkavat keksiä muuta käyttöä eläkkeiden rahoittamisen sijaan. Tarvitaan sellaista sääntelyä, joka todella suojaa omaisuutta.   

Vakavaraisuussääntelyn pitää Sorsan mukaan turvata paitsi elinikäinen eläke myös riskien jakaminen. Jos jonkun eläkeaika jää lyhyeksi, “nostamatta jäänyt” eläke koituu kaikkien suomalaisten eduksi, ja toisin päin nuorena alkaneen työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset jaetaan muiden kesken. Vakavaraisuudesta huolehtiminen auttaa näiden etujen ja kustannusten jakamisen tasaisesti eri sukupolvien välillä.  Sorsan mielestä suomalaisen työeläkejärjestelmän erityispiirteet kannattaa säilyttää.   

– Tällainen lakisääteinen työeläkejärjestelmä, josta suurin osa ihmisistä saa elämiseen riittävän eläkkeen – ei sellaista oikein ole muualla. Iso trendi maailmalla oli vuosikymmeniä nimenomaan poispäin tällaisista – kohti pakollisen eläkemaksun vakauttamista matalalle tasolle ja kohti vapaaehtoisia yksityisiä eläkevakuutuksia. Nyt on tapahtumassa käännös, kun seuraukset alkavat näkyä – esimerkkinä vaikkapa Iso-Britannia ja sen maailman huippua oleva eläkeläisköyhyys, Sorsa sanoo.   

Yksityisten eläkerahastojen sijoitustuottoihin perustuvissa järjestelmissä on ollut ominaista myös ajallinen eriarvoisuus: maailmantalouden nousut ja laskut ovat vaikuttaneet siihen, että saman järjestelmän piirissä olleista toinen on voinut jäädä aikaisin eläkkeelle, kun taas toisen on laskukauden vuoksi ollut pakko jatkaa töitä pitkälle yli 70–80-vuotiaana. Ville-Pekka Sorsa sanoo, että Suomessa näin räikeää ajallista eriarvoisuutta ei ole.  

– Suomen kaltaisessa työeläkejärjestelmässä eri ikäluokilla on väistämättä erikokoiset eläkemaksut ja kenties eläkekin. Se ei näyttäydy kuitenkaan niin isona ongelmana, jos vaihtoehto olisi, että yksi ikäluokka ei voikaan jäädä eläkkeelle. On kohtuullista laittaa riski työikäisille, kun tuloksena on näin laaja turva vanhuuden, perheen ja työkyvyttömyyden varalle, Sorsa sanoo.  

Salaisuuksien jäljillä -videosarja paljastaa tekijöitä, jotka vahvistavat tai murtavat paitsi suomalaista eläkejärjestelmää myös koko hyvinvointivaltiota.