PORI JAZZIN KOKO PÄÄSYMAKSUTON OHJELMA ON JULKAISTU
13.6.2024 10:00:00 EEST | Pori Jazz Festival Oy | Tiedote
Pori Jazz 2024 käynnistyy perjantaina 12.7. ja tuttuun tapaan luvassa on pääsymaksullisen ohjelman lisäksi monipuolinen pääsymaksuttomien konserttien tarjonta.

Tiistaihin 16.7. asti konsertteja on Winston Livessä, Panimoravintola Beer Hunter’sissa, Cafe Antonissa, Cafe Pori Jazzissa sekä kesäkävelykadulla. Konserteissa esiintyvät mm. Signe, Olli Soikkeli Trio, Sami Leponiemi Quartet, Hamid Moeini Band, Adele Sauros Quartet, Freezer ja Héctor Lepe Quartet. Kansainvälistä väriä tuo mm. ruotsalainen laulajatar Isabella Lundgren, joka esiintyy Riitta Paakki Trion kanssa. Päivittäin 12.–16.7. on luvassa lisäksi iltajamit Winston Livessä.
Viime kesänä pääkonserttien Elämyslavalla suuren suosion saanut Jazz It Up! -show nähdään tänä vuonna osana ikärajatonta ja pääsymaksutonta ohjelmaa Promenadisalissa maanantaina 15.7. ja tiistaina 16.7. Tanssia, elävää musiikkia ja videotaidetta yhdistelevässä teoksessa esiintyy POSTPOSTRENEFESTIN tanssijoita, Palmgren-konservatorion muusikoita sekä laulusolisti Viia Koivula.
Kirjurinluodon Jazzpuisto aukeaa keskiviikkona 17.7. ja alueella on kaksi lavaa, Satakunnan Osuuskaupan kanssa yhteistyössä toteutettava pääsymaksuton ja ikärajaton Poriljonki sekä Cafe Pori Jazz, jonka pääsymaksullinen ohjelmisto on julkaistu jo aiemmin. Keskiviikkona 17.7. pääsymaksutonta ohjelmaa on myös Kirjurinluodon Lokkilavalla, luvassa on jo aiemmin julkaistu Pori Jazz Kidsin pääkonserttipäivä sekä ikärajattomat Kasmirin ja Sara Been konsertit illalla.
Poriljongissa kuullaan 17.–20.7. välisenä aikana mm. seuraavia artisteja: Peela, Joonatan Henriksson Quintet, Marjo Leinonen & Publicans, Vili Mustalampi, Osmo Ikonen & Lenni-Kalle Taipale, Vesa Aaltonen Prog Band, Jaska Lukkarinen One For Joe, Perillä ja Lauri Schreck & Puhuri. Kansainvälistä väriä Poriljongin ohjelmatarjontaan tuovat mm. saksalainen Matti Klein Trio sekä italialainen Emiliano D’Auria feat. Luca Aquino. Yhteistyö porilaisen Validi Karkian kanssa jatkuu kolmella konsertilla, joissa esiintyvät Kuusumun Profeetta, Aija Puurtinen & Brooklynin satu sekä Maija Kauhanen.
Kaikkiaan kesän 2023 Pori Jazz tarjoaa koko ohjelmassaan 106 konserttia, joista pääsymaksuttomia on 60. Festivaalin tuottaa Pori Jazz 66 ry.
Pori Jazzin pääsymaksulliset pääkonsertit järjestetään Kirjurinluodon konserttipuistossa 18.–20.7. ja pääsymaksulliset perinteiset iltajamit samoina päivinä Porin Teatterin pienellä näyttämöllä. Jameja isännöi tuttuun tapaan trumpetisti Mikko ”Gunu” Karjalainen. Pääkonserttien ja teatterin iltajamien liput ovat saatavilla Ticketmasterin kanavista kautta maan, Porissa lisäksi festivaalin omalta toimistolta raatihuoneelta sekä molemmista Prismoista. Cafe Pori Jazzin pääsymaksullisiin iltakonsertteihin lipunmyynti on vain tapahtuma-alueen porteilla.
Pääsymaksuttoman ohjelman koko aikataulu löytyy liitteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: tuottaja Sanna Grönmark
044 3637 066 / sanna.gronmark@porijazz.fi
Kuvat








Liitteet
Linkit
Pori Jazz -festivaalia on vuodesta 1966 lähtien järjestänyt Pori Jazz 66 ry, joka on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yhteisö. Yhdistyksen tavoitteena on tukea jazzmusiikin harrastuksen edistämistä ja leviämistä. Merkittävä osa festivaalin ohjelmasta on pääsymaksutonta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pori Jazz Festival Oy
BASISTI KAISA MÄENSIVU ON PORI JAZZIN VUODEN TAITEILIJA 202630.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi 2026 on valittu basisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Kaisa Mäensivu. Hänen oma yhtyeensä Kaisa's Machine esiintyy festivaaleilla ja klubeilla ympäri maailmaa. Yhtyeenjohtamisen lisäksi Mäensivu on esiintynyt jazzin huippunimien kanssa, kuten kitaristi Kurt Rosenwinkel, pianisti Dave Kikoski ja trumpetisti Tim Hagans.
20. Pori Jazz Kids -festivaalin ohjelma julki3.6.2026 10:00:08 EEST | Tiedote
Pori Jazz Kids järjestetään tänä kesänä jo 20. kerran. Koko perheen festivaali kutsuu tuttuun tapaan kaikenikäiset mukaan musiikillista iloa ja yhdessä tekemisen riemua pulppuavaan tapahtumaan. Kaikki konsertit, työpajat ja muu ohjelma ovat Pori Jazz Kidsissä pääsymaksuttomia ja esteettömiä.
PORI JAZZIN PÄÄSYMAKSUTON OHJELMA JULKAISTU21.5.2026 10:00:12 EEST | Tiedote
Pori Jazzin monipuolinen pääsymaksuton ohjelmatarjonta on nyt julkaistu lukuun ottamatta Pori Jazz Kidsiä, joka esitellään yleisölle kesäkuun alussa. Tämän kesän pääsymaksuttomat konsertit levittäytyvät jokirannan lisäksi Porin keskustaan ja tarjoavat musiikkia sekä elämyksiä kaikenikäisille. Ohjelmakokonaisuus painottuu vahvasti kotimaiseen jazziin, tuoden esiin niin suomalaisen jazzin kärkinimiä kuin uusia nousevia tekijöitä. Mukana on myös kokeellista musiikkia, monitaide-esityksiä ja kansainvälisiä vieraita.
Reiska Laineen 80-vuotisjuhla soi Lokkilavalla ja Porin Teatterissa muistellaan Severi Pyysaloa15.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pori Jazz juhlistaa keskiviikkona 15.7. kahden merkittävän suomalaisen jazzmuusikon elämäntyötä. Rumpali Reiska Laine täyttää 11.7.2026 80 vuotta ja keskiviikon alkuillassa Kirjurinluodon Lokkilavalla päästään ainutlaatuiselle musiikkimatkalle Reiskan tätä konserttia varten kokoaman sekstetin kanssa. Myöhemmin samana iltana Porin Teatterissa muistellaan huhtikuussa edesmennyttä muusikko Severi Pyysaloa jamien merkeissä. Molempiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Pori Jazzin alkupäivät tarjoavat harvinaista herkkua – suuria orkesterisävyjä ja nuorten tekijöiden tanssitaidetta7.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pori Jazz tarjoaa elämyksiä sekä Promenadikeskuksen Promenadisalissa että Porin Teatterin päänäyttämöllä heti yhdeksänpäiväisen festivaalin alkupäivinä. Lauantaina 11.7. Promenadisalissa koetaan Aili Ikosen ja Pori Sinfoniettan yhteiskonsertti, ja maanantaina 13.7. sekä tiistaina 14.7. Porin Teatterissa nähdään yleisön suosikiksi noussut Jazz It Up! -show.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme