Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat, mutta elinikää se ei välttämättä pidennä
13.6.2024 07:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Liikunta mielletään usein keinona pidentää elinikää, mutta tuoreessa kaksostutkimuksessa havaittiin, että liikunnan hyödyt pitkäikäisyyteen eivät ehkä olekaan niin suoraviivaisia kuin on ajateltu. Liikunta yksistään ei merkittävästi vaikuttanut kuolleisuuteen, kun otettiin huomioon muut terveyteen vaikuttavat tekijät, kuten tupakointi, alkoholin kulutus, ruokavalio sekä painoindeksi. Liikunnalla voidaan kuitenkin kehittää fyysistä toimintakykyä ja hallita monia sairauksien riskitekijöitä.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten Maailman terveysjärjestön liikuntasuosituksen noudattaminen on yhteydessä kuolleisuuteen ihmisillä, joilla on geneettinen alttius sydän- ja verisuonitaudeille. Tutkijat arvioivat myös liikuntasuosituksen noudattamisen ja kuolleisuuden välistä syy-seurausyhteyttä.
Tutkimuksessa havaittiin, että liikunnan itsenäiset yhteydet kuolleisuuteen olivat pieniä ja heikkenivät merkittävästi, kun huomioitiin keskeiset sekoittavat tekijät, kuten tupakointi, alkoholin kulutus, ruokavalio sekä painoindeksi. Liikunnan ei myöskään havaittu muokkaavan geneettistä sairausriskiä, vaan liikunnan yhteydet kuolleisuuteen olivat samankaltaiset riippumatta geneettisen sairausriskin tasosta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös identtisiä kaksospareja, jotka erosivat toisistaan liikunta-aktiivisuutensa suhteen. Kaksoset, joiden aktiivisuustaso 15 vuoden aikana oli liikuntasuosituksen mukainen, eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi pienemmässä kuolemanriskissä verrattuna vähemmän aktiivisiin kaksossisariinsa.
Tutkijatohtori Laura Joensuu Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo tutkimustuloksista näin:
"Yleisesti esiin nousevat liikunnan ja kuolleisuuden väliset suotuisat yhteydet perustuvat havainnoiviin tutkimuksiin, jotka ovat alttiita harhalle monista eri lähteistä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin huomioimaan eri virhelähteitä, emmekä voineet vahvistaa, että liikuntaa koskevien ohjeiden noudattaminen lieventäisi geneettistä sydän- ja verisuonitautiriskiä tai vähentäisi kuolleisuutta kausaalisesti."
Samalla Joensuu kuitenkin muistuttaa, että tutkimuksien tuloksia ei voi yleistää koskemaan muuta kuin kuolleisuusriskiä.
"Liikunnalla voidaan tutkitusti kehittää esimerkiksi fyysistä toimintakykyä, sekä hallita sairauksien riskitekijöitä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, tapahtuuko näin geneettisestä taustasta riippumatta."
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin kanssa. Tutkimuksessa seurattiin 4897 henkilön ja 180 identtisen kaksosparin kokonais- sekä sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta noin 17 vuoden ajan suomalaisessa kaksoskohortissa.
Seurantaan osallistuneiden geneettinen alttius sepelvaltimotautiin, sekä systoliseen ja diastoliseen verenpaineeseen arvioitiin uusien polygeenisten riskisummien avulla, jotka summaavat genominlaajuisen alttiuden sairastuvuuteen. Liikunta-aktiivisuutta arvioitiin vuosina 1975, 1981 sekä 1990 tutkittaville lähetetyllä kyselytutkimuksella.
Tutkimus valittiin Liikuntatieteellisen Seuran Vuoden Liikuntalääketieteellinen tutkimus 2022 -kilpailun finalistiksi ja julkaistiin korkeatasoisessa liikuntalääketieteen Medicine & Science in Sports & Exercise Medicine - julkaisussa. Tutkimusta rahoitti Suomen Akatemia, Juho Vainion säätiö, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö sekä Sigrid Juseliuksen säätiö.
Linkki avoimeen alkuperäisjulkaisuun:
Joensuu, Laura1,2; Waller, Katja1; Kankaanpää, Anna1,2; Palviainen, Teemu3; Kaprio, Jaakko3; Sillanpää, Elina PhD1,4. Genetic Liability to Cardiovascular Disease, Physical Activity, and Mortality: Findings from the Finnish Twin Cohort. Medicine & Science in Sports & Exercise. May 15, 2024. DOI: 10.1249/MSS.0000000000003482
Medicine & Science in Sports & Exercise (lww.com)
Lisätietoja:
Tutkijatohtori Laura Joensuu
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
+358504363466, laura.p.joensuu@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Arvostetaanko viisautta enää? Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma etsi vastauksia median murroksesta kasvatukseen10.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän vuoden 2026 keskusteluohjelma tarkasteli yhtä vanhimmista ja samalla ajankohtaisimmista ihanteista: viisautta. Viiden päivän aikana keskusteluissa kysyttiin, miltä viisaus näyttää aikana, jolloin huomiosta kilpaillaan ennennäkemättömällä voimalla, tekoäly muuttaa ajatteluamme ja yhteiskunnallinen keskustelu hakee uusia muotojaan.
Jyväskylän yliopisto sai yli 800 000 euroa luotettavan interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen6.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on saanut Business Finlandilta 822 000 euron rahoituksen interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen. Hankkeessa luodaan luotettavampia ja paremmin ihmisten kanssa yhteistyöhön kykeneviä tekoälyjärjestelmiä sekä valmistellaan teknologiaa kaupalliseen käyttöön.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2924 uutta opiskelijaa2.7.2026 12:04:36 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2924 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopulla uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Avoimen väylät uudistuvat Jyväskylän yliopistossa: Selkeyttä ja lisää mahdollisuuksia tutkintokoulutukseen hakeutuville29.6.2026 12:44:56 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto nostaa avoimen väylän kautta valittavien opiskelijoiden osuutta. Tavoitetaso on 15 prosenttia niiden tutkinto-ohjelmien sisäänotosta, joihin voi hakea avoimen väylältä. Samalla avoimen väylien edellytykset selkeytyvät: jatkossa Jyväskylän yliopistossa on kolme väylätyyppiä. Kehittämistyö tukee erityisesti valtion rahoittamalla opintosetelillä opiskelevien nuorten aikuisten korkeakoulupaikan saavuttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme