Bassotaajuudet kuriin – Espoo vähentää ulkoilmakonserttien melua tapahtumakokemusta heikentämättä
13.6.2024 10:00:09 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoo hillitsee Suomen ensimmäisenä kaupunkina matalien taajuuksien voimakkuutta kesän ulkoilmakonserteissa. Tapahtuma-alueella basson väreilystä voi nauttia entiseen tapaan, mutta naapurustolle aiheutuva meluhaitta pienenee.

Espoo hillitsee ulkoilmakonserttien matalimpia taajuuksia, eli niin sanottuja bassotaajuuksia, koska ne kantautuvat helpoiten asuntojen rakenteista sisään ja aiheuttavat suurinta meluhaittaa lähinaapureille. Espoo ottaa bassotaajuuksille käyttöön C-taajuuspainotuksen määritellessään musiikkimelun raja-arvoja. Bassonjytke kantaa kauemmas kuin esimerkiksi laulu ja muut musiikin korkeammat äänentaajuudet, joiden voimakkuutta mitataan tarkastelemalla A-taajuuspainotusta.
“Ajatus bassotaajuuksien hillinnästä syntyi asukkaiden yhteydenottojen myötä. Jos asukkaat jostain valittavat ulkoilmakonsertteihin liittyen, se on juuri bassonjumputus. Haluamme hillitä ulkoilmakonserttien meluhaittoja vaarantamatta tapahtumien elinvoimaisuutta. Näin tapahtumien järjestäminen Espoossa pysyy mielekkäänä”, sanoo Espoon kaupungin ympäristötarkastaja Eero Lahtela.
Espooseen odotetaan tänä kesänä noin kymmentä suurta ulkoilmakonserttia, joihin lukeutuvat esimerkiksi Espoon Viinijuhlat Haukilahdessa ja tapahtumasarja Tapiolan kulttuuriaukiolla. Tapahtumajärjestäjät ovat ottaneet uudet melumääräykset hyvin vastaan, eikä festivaalikansallakaan ole syytä huoleen.
“Musiikillisesti festarifiilis on samanlainen kuin ennenkin, sillä tapahtuma-alueella basson rytmin tuntee yhä kehossaan. Ainoa muutos on naapuruston mahdollisuus parempiin yöuniin”, Lahtela sanoo.
Väännetään nupista tai käännetään lavaa – melunhallinnan keinot ovat monet
Jos isossa ulkoilmakonsertissa soitetaan musiikkia kello 20 jälkeen, tapahtumajärjestäjän pitää Espoossa tehdä meluilmoitus kaupungin ympäristönsuojeluun. Kaupungin meluilmoituspäätös velvoittaa järjestäjää hillitsemään ja seuraamaan meluhaittaa. Espoon keinoja ovat melun tapahtumakohtaiset raja-arvot, ja pääsääntöisesti ulkoilmakonserttien pitää loppua puoliltaöin, jos lähellä on asutusta.
Tapahtumajärjestäjät suunnittelevat itse parhaat melunhallinnan tavat. Naapurustoon kantautuvia bassotaajuuksia voi vähentää esimerkiksi säätämällä niiden volyymia, pystyttämällä meluesteitä tai käyttämällä useita pieniä kaiuttimia yhden ison sijaan.
Tapahtumien järjestäjien kannattaa suunnata esiintymislavat niin, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän meluhaittaa naapurustolle. Myös viestintä on tärkeää: jos lähikulmien asukkaat tietävät etukäteen tapahtumasta, he osaavat ennakoida esimerkiksi varautumalla korvatulpin, viettämällä mahdollisuuksien mukaan yön toisaalla tai sulkemalla ikkunat.
“Asukaspalautteista voimme kesän mittaan päätellä, miten bassotaajuuksien rajoittaminen vaikuttaa meluhaittaan. Edelläkävijä-Espoon kokemuksista voivat myöhemmin hyötyä muutkin kunnat”, Lahtela sanoo.
Espoon kaupunkitapahtumia kesällä 2024: https://kaupunkitapahtumatespoo.fi/
Tietoa desibeleistä:
- Desibeli (dB) on yksikkö, jota käytetään äänenvoimakkuuden mittaamiseen.
- dB(A)-yksikköä käytetään mittaamaan ihmiskorvalle kuuluvaa äänenvoimakkuutta.
- dB(C):llä mitataan erittäin korkeiden tai erittäin matalien taajuuksien voimakkuutta. Matalista taajuuksista, jotka ihminen tuntee kehossaan värähtelynä, puhutaan usein basso- tai alataajuuksina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero LahtelaYmpäristötarkastaja
Puh:+358 40 636 9727eero.lahtela@espoo.fiKuvat

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo tukee työnantajia – uudet rekrytointituet haettavissa 3.2.20263.2.2026 10:17:46 EET | Tiedote
Espoo avaa haettavaksi kaksi uutta taloudellista tukea rekrytoiville työnantajille.
Konserni- ja tilajaoston päätöksiä 2.2.20262.2.2026 13:10:35 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaosto merkitsi tiedoksi konserniraportin tammi-joulukuu 2025 ja kävi omistajalinjauksia koskevan lähetekeskustelun.
I Esbo färdigställdes drygt 2 400 nya bostäder i fjol30.1.2026 13:25:50 EET | Pressmeddelande
Antalet färdigställda bostäder var mer än 800 färre än året innan. Det beror på bostadsbyggandets konjunktursvacka. Det finns dock groende tecken på att produktionen håller på att återhämta sig.
Espooseen valmistui viime vuonna reilut 2 400 uutta asuntoa30.1.2026 13:25:50 EET | Tiedote
Valmistuneiden asuntojen määrä laski yli 800:lla verrattuna vuoteen 2024. Laskua selittää asuntorakentamisen suhdannekuoppa. Orastavia merkkejä tuotannon elpymisestä on kuitenkin havaittavissa.
Espoo Cateringin Tytti Saari voitti PRO-palkinnon 202630.1.2026 10:06:47 EET | Tiedote
Espoo Cateringin tiimiesihenkilö Tytti Saari on voittanut Ammattikeittiön päällikkö -sarjan PRO-palkinnon 2026. Palkinto jaettiin torstaina 29.1.2026 Helsingin Finlandia-talolla järjestetyssä PRO-gaalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme