Yhden ensihoitajan arviointiyksikkö auttaa kiireettömissä ensihoidon tehtävissä
13.6.2024 11:26:03 EEST | Kymenlaakson hyvinvointialue | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueella on vuoden ajan toiminut yhden ensihoitajan EVA-yksikkö, joka hoitaa hätäkeskuksen kautta tulleita kiireettömiä ensihoitotehtäviä. Huhtikuussa 2024 toiminta laajentui koko Kymenlaakson alueelle.

EVA-yksiköllä tarkoitetaan yhden ensihoitajan miehittämää ensihoitoyksikköä, joka hoitaa hätäkeskuksen kautta tulleita kiireettömiä tehtäviä sekä puhelimitse että potilaan luona. Valtakunnallisen riskinarvion perusteella hätäkeskus hälyttää yhden ensihoitajan arviointiyksikön hoitamaan sille soveltuvia ensihoitotehtäviä. Kun hätäkeskus on antanut tehtävän yksikölle, EVA-ensihoitaja soittaa etukäteen kohteeseen ja tekee puhelimitse hoidon tarpeen arvion. Arvion perusteella ensihoitaja antaa neuvoja ja hoito-ohjeita, ohjaa potilaan tarkoituksenmukaiseen hoitopaikkaan tai tekee päätöksen tulla potilaan luo tekemään tarkempia tutkimuksia ja tarvittaessa aloittamaan hoidon. Jos terveydentila sitä edellyttää, EVA-ensihoitaja voi järjestää kuljetusta varten potilaalle myös perinteisen ambulanssin. Yhden ensihoitajan yksikkö ei kuljeta potilaita.
Yksikön varustelu mahdollistaa potilaan elintoimintojen kattavan tutkimisen sekä sydänfilmin kuin joidenkin näytteidenkin ottamisen. Lisäksi lääkärin määräyksellä yksikön ensihoitaja voi aloittaa potilaalle antibioottihoidon tai muun lääkehoidon. Tavoitteena on lisätä kotiin vietäviä palveluita ja vähentää päivystyskäyntejä, kuten ehkäistä ikääntyneiden turhia siirtymiä päivystykseen.
Arviointiyksiköt turvaavat ambulanssien riittävyyttä hätätilanteisiin
Yhden ensihoitajan yksikkö aloitti Kouvolan alueella vuoden 2023 keväällä. Huhtikuussa 2024 toiminta laajentui koko Kymenlaakson alueelle, ja tässä yhteydessä myös kotisairaalan liikkuva ArVi-toiminta yhdistyi osaksi EVA-toimintaa. ArVi on palvellut lähtökohtaisesti kotihoidon ja asumisen yksiköitä tarjoamalla sairaanhoidollista tukea kotihoidolle ja asumisen yksiköille ympäri vuorokauden.
ArVi ja EVA muodostavat nyt yhdessä Ensihoidon arviointiyksikön. Ensihoidon arviointiyksiköt ovat yhden ensihoitajan yksiköitä, jotka toimivat alueella ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Pohjoisella ja eteläisellä alueella toimivat omat yksiköt päiväsaikaan, yöaikaan yksikkö päivystää joko Kouvolassa tai Kotkassa. Yksiköissä työskentelevät kokeneet hoitotason ensihoitajat, joilla on vahva ensihoidon osaaminen sekä laaja tuntemus saatavilla olevista palveluista.
Ensihoidon arviointiyksikössä yhdistyvät perinteisen ensihoidon, uudenlaisten yhden ensihoitajan yksiköiden ja sairaanhoidollisen tuen tarjoamisen parhaat puolet. Ensihoidon arviointiyksikkö osaltaan huolehtii myös siitä, että kiireellistä ensihoitoresurssia eli ambulansseja jää riittävästi hätätilanteiden hoitamiseen, kun kiireettömien tehtävien hoito on keskitetty siihen parhaiten soveltuville yksiköille.
Yhden ensihoitajan yksikköä on Kymenlaaksossa kehitetty osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riku LamposaariYlihoitajaKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 489 8369riku.lamposaari@kymenhva.fiJohanna KähkönenPalveluesimiesKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:040 654 2150johanna.kahkonen@kymenhva.fiKuvat


Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Euroopan unionin rahoittama
Hankkeen on rahoittanut Euroopan unionin elpymisväline NextGenerationEU.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Alijäämien kattamiselle ei vielä myönnetty lisäaikaa − arviointimenettely keskeinen peruste2.7.2026 14:55:09 EEST | Tiedote
Valtionvarainministeriö on tehnyt kielteisen päätöksen Kymenlaakson hyvinvointialueen hakemukselle alijäämien kattamisen määräajan pidentämisestä.
Kymenlaakson hyvinvointialueen toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on julkaistu29.6.2026 08:52:10 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue on laatinut ensimmäisen toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmansa. Suunnitelmatyö käynnistyi syksyllä 2024, ja sen tavoitteena on vahvistaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista hyvinvointialueen palveluissa.
Kymenlaakson pelastuslaitokselle kokeiluun ensimmäinen pelastusrobotti26.6.2026 11:26:25 EEST | Tiedote
Kymenlaakson pelastuslaitos on ottanut kokeiluun pelastusrobotiikkaan perustuvia ratkaisuja. Teknologia avaa kokonaan uusia mahdollisuuksia erityisesti vaativien ja riskialttiiden tehtävien suorittamiseen. Pelastusrobotin käyttöönotto on osa laajempaa pelastuslaitoksen kehitystyötä.
Kymenlaakson päivystyksissä juhannus jatkuu edelleen22.6.2026 11:06:58 EEST | Tiedote
Juhannuksen aikaan 18.–21.6.2026 Kymenlaakson keskussairaalan ja Ratamokeskuksen päivystyksissä hoidettiin yhteensä miltei tuhat potilasta.
Aluevaltuusto palautti tulevaisuuden palveluympäristön valmisteluun17.6.2026 09:37:20 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui 16.6.2026. Kokouksen tallenne on katsottavissa hyvinvointialueen YouTube-kanavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme