SDP:n Pia Hiltunen: Hallituksen leikkaukset eivät edistä lasten ja nuorten hyvinvointia
13.6.2024 15:12:53 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Hiltunen (sd.) näkee, että nykyinen hallitus ei edistä lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. - Leikkaukset eivät luo tulevaisuususkoa, paranna oppimistuloksia tai edistä perhemyönteisyyttä.

Tänään eduskunnan täysistunnossa käydään ajankohtaiskeskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Pia Hiltusen (sd.) mielestä keskustelu lisääntyvästä pahoinvoinnista on teennäistä, mikäli tosiasioita ja juurisyitä ei tunnusteta. Hiltusen mielestä hallitus moraaliposeeraa myös juhliessaan peruskoulun rahoituksen panostuksella.
-Hyvinvointi lähtee oikeudesta saada olla lapsi ja nuori sekä kehittyä rauhassa. Huoltajien vastuulla on huolehtia lastensa perustarpeista ja asettaa rajat. Rajat ovat rakkautta.
Kotien lisäksi kouluilla on suuri vastuu hyvinvoinnin edistämisessä
-Erityisopettajien puute on vakava ongelma tuen järjestämisessä ja pelkäänpä ettei hallituksen oppimisentuenuudistus tule tilannetta helpottamaan. Kirjausvelvollisuuden vähentäminen ei paranna lapsen oikeutta tukeen. Jos oikeasti olisi ajateltu lapsen etua, olisi pienennetty ryhmäkokoja ja huolehdittu siitä, että pienryhmäpaikkoja olisi riittävästi. Nyt kuntien valtionosuusleikkaukset ovat suoraan pois koulutuksesta ja lasten palveluista.
-Ihmettelen myös, mitä hyötyä on lisätä vuosiviikkotunteja, jos lapsilla ei ole edes oppikirjoja. Oppimisprosessi ei ole muuttunut, vaan oppiminen vaatii edelleen harjoittelua. Jos ei ole mistä harjoitella, miten voidaan odottaa parempia tuloksia.
Viime aikoina monet poliitikot ovat myös väläytelleet, kuinka kouluissa tulisi olla kännykänkäyttökielto. Hiltunen näkee, että suurempi ongelma lasten ja nuorten kännykän käytössä on kuitenkin vapaa-ajalla.
-Kouluilla on mahdollisuus kieltää kännyköiden tarpeeton käyttö, mutta ei voida ajatella, ettei koulun tarvitsisi opettaa tiedonhakua, medianlukutaitoja tai kriittistä ajattelua, jota somen kanssa tarvitaan entistä enemmän. Kieltämällä yhden sovelluksen ja puhelimien käytön siirrämme vain ongelmaa, eikä se ratkaise aitoa haastetta puhelimien suhteen.
-Vapaa-ajalla käytetyt tunnit puhelimien kanssa on ongelma, jossa myös rajojen asettaminen olisi oleellista. Esimerkiksi harrastukset ja liikunnan lisääminen tukisivat lasten ja nuorten hyvinvointia ja rajoittaisivat someen käytettävissä olevaa aikaa.
Hiltunen syyttää hallitusta nuorten tulevaisuususkon heikentämisestä.
-Kehtaako hallitus aidosti julistaa panostavansa lapsiin ja nuoriin lisäämällä lapsiperheköyhyyttä, heikentämällä peruspalveluja koulutuksen ja soten osalta ja viemällä opiskelijoiden toimeentulon, Hiltunen päättää.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:050 438 1837pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.
SDP:n Matias Mäkynen: Oikeistohallitus heikentää jälleen naisten oikeuksia21.9.2026 12:58:44 EEST | Tiedote
Hallituksen naisvihamielinen politiikka saa uusia kierroksia, kun luvassa on satojen eurojen toimenpidemaksu abortteihin. Svenska Yle kertoo, että Orpon hallituksen kompromissin mukaan omasta pyynnöstä tehtävästä raskaudenkeskeytyksestä voi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa.
SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote
SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.
Kansanedustaja Elisa Gebhard: Hallituksen aborttimaksu on arvovalinta – naisten oikeuksista tehdään maksullisia21.9.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard arvostelee jyrkästi Orpon hallituksen suunnitelmaa ottaa käyttöön uusi maksu osalle raskaudenkeskeytyksistä.
SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote
Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


