Tuottajavastuunsa hoitaneiden yritysten määrä kasvussa - kampanja tavoitti yli 1,2 miljoonaa
Tuottajayhteisöihin liittymiset kasvoivat alkuvuonna noin tuhannella. Pirkanmaan ELY-keskuksen ”Yritys, tunne tuottajavastuusi!” -kampanja jakoi tietoa tuottajavastuusta keväällä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Kampanja tavoitti yli 1,2 miljoonaa henkilöä.

Tuottajavastuunsa hoitaneiden yritysten määrä on lisääntynyt alkuvuonna 2024. Tuottajayhteisöihin liittymisiä oli tammikuusta kesäkuuhun reilu tuhat kappaletta. Tuottajayhteisöihin liittyneiden jäsenten määrä oli vuoden alussa 11 500 ja kesäkuussa 13 000 yritystä. Moni yritys on tuottajavastuussa eri tuoteryhmistä ja näin jäsenenä useassa tuottajayhteisössä samaan aikaan. Yhteensä tuottajavastuun hoitaneita yksittäisiä yrityksiä on nyt noin 7200.
Tuottajavastuun alaiset yritykset vastaavat tuotteidensa jätehuollosta, kun tuotteet poistetaan käytöstä. Tuottajavastuun voi helpoiten hoitaa liittymällä tuottajayhteisöön. Tuottajavastuun ansiosta raaka-aineet saadaan kiertoon ja kuluttajat voivat kierrättää maksutta.
- Tällä hetkellä noin viidesosa yrityksistä on hoitanut tuottajavastuunsa. Moni yritys ei välttämättä tiedä, että tuottajavastuu on lakisääteinen velvollisuus. Siksi on tärkeää lisätä tietoutta tuottajavastuusta, kertoo tuottajavastuuta valvova Mervi Sivula Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Kampanja tavoitti yli 1,2 miljoonaa
Tänä vuonna kymmeniä tuhansia uusia yrityksiä tuli jätehuollon tuottajavastuun piiriin, kun jätelainsäädäntö uudistui. Tuottajavastuu koskee nyt noin 50 000:ta yritystä.
Pirkanmaan ELY-keskuksen ”Yritys, tunne tuottajavastuusi!” -kampanja jakoi huhti- ja toukokuussa tietoa tuottajavastuusta ja sen hoitamisesta yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Kampanjan aikana esitetty YLE:n yleishyödyllinen tietoisku tavoitti yli 1,2 miljoonaa katsojaa. Kohdennettu mainoskampanja tavoitti yli 312 000 henkilöä sosiaalisessa mediassa. Myös animaatioita katsottiin yli 42 000 kertaa.
- Saimme paljon näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa sekä YLE:n yleishyödyllisen tietoiskun kautta. On tärkeää, että kaikki tuottajavastuussa olevat yritykset hoitavat velvoitteensa. Tuottajavastuu on osa vastuullista yritystoimintaa ja sen avulla jätteet saadaan tehokkaasti hyötykäyttöön, Sivula miettii.
15 yhteistyötahoa mukana
Mukana kampanjassa olivat muun muassa: Elker Oy, ERP Finland ry, Kaupan liitto, Pakkaustuottajayhteisö Sumi Oy, Recser Oy, SER-Tuottajayhteisö ry, Suomen Keräyspaperi Tuottajayhteisö Oy, Suomen Kiertovoima ry, Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy, Suomen Pakkaustuottajat Oy, Suomen Palautuspakkaus Oy, Suomen Rengaskierrätys Oy, Suomen ympäristökeskus, Suomen yrittäjät ja Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta.
Ympäristöministeriö rahoitti kampanjan toteuttamista.
Kampanjassa jaettiin tietoa tuottajavastuusta sosiaalisessa mediassa, Yleisradion tietoiskussa sekä tuottajavastuu.fi-verkkosivuilla.
Lue lisää:
Mitä tuottajavastuu tarkoittaa (tuottajavastuu.fi)
Näin hoidat tuottajavastuun (tuottajavastuu.fi)
Yritys, tunne tuottajavastuusi -kampanja (tuottajavastuu.fi)
Testaa, koskeeko tuottajavastuu yritystäsi:
Chatbot Tuuri (ely-keskus.fi/tuottajavastuu)
Selvitä yrityslupasi (suomi.fi)
Lisätietoja yrityksille
- tuottajavastuu@ely-keskus.fi
- Ympäristöasioiden asiakaspalvelu, p. 0295 020 900
Lisätietoja medialle
Pirkanmaan ELY-keskus:
- Mervi Sivula, ylitarkastaja, p. 0295 036 011, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- Milla Kolehmainen, ylitarkastaja, p. 0295 036 188, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- Tuomo Aunola, ylitarkastaja, p. 0295 036 319, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Viranomaisten tueksi on valmistunut julkaisu nimeltään ”Opas perheryhmäkotitoiminnan ohjaukseen ja valvontaan”6.3.2025 15:12:52 EET | Tiedote
Perheryhmäkodit ovat ympärivuorokautisia palveluyksiköitä, joissa asuu ilman huoltajaa maahan saapuneita, oleskeluluvan saaneita lapsia. Toiminta on pitkään muistuttanut sosiaalihuollon palvelua, mutta lainsäädännön soveltaminen on vaihdellut alueittain. Toiminnan juridinen perusta ei ole ollut selkeä, eikä aina ole ollut selvää, minkä lain puitteissa toimintaa tulee toteuttaa.
Kunnat saavat 6,3 miljoonaa euroa korvauksia kertakäyttöisten muoviroskien siivouskuluista4.3.2025 10:11:03 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus päätti 6,3 miljoonan euron korvauksista kunnille kertakäyttöisten muovituotteiden (SUP) tuottajilta yleisten alueidensa siivoukseen. Kolmasosa kunnista haki korvauksia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunnat ovat voineet hakea korvausta.
Työllisyyskatsaus │ Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaalla tammikuussa, lomautettujen määrä väheni25.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Tammikuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 31 625 henkilöä, joka on 3 717 henkilöä enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli tammikuussa 11,9 prosenttia.
Pyhäjärven uusi säännöstelylupa huomioi talven erilaiset sääolosuhteet17.2.2025 09:09:01 EET | Tiedote
Pirkanmaalla sijaitseva Pyhäjärvi on saanut uuden vesilain mukaisen säännöstelyluvan, joka asettaa aikaisempaa joustavammat määräykset talviajan juoksutuksen hoitamiselle. Uuden luvan avulla pystytään ottamaan paremmin huomioon lauhat, vähälumiset talvet, sekä reagoimaan Kokemäenjoen talviaikaisiin tulviin. Kesäkauden osalta lupaan ei tullut muutoksia.
Pirkanmaan raakkujokien valuma-alueille rakennetaan kosteikkoja – kunnostustyöt alkavat pian14.2.2025 12:29:19 EET | Tiedote
Pirkanmaan raakkujokien valuma-alueille rakennetaan lähiaikoina kolme kosteikkoa. Kosteikot hyödyttävät joessa esiintyviä raakkuja, kun veden laatu paranee. Kosteikot toimivat luonnon omana suodattimena. Ne sitovat vedessä olevia ravinteita ja kiintoainetta, sekä pidättävät vettä pesusienen lailla. LIFE Revives -hankkeessa tehdään kunnostuksia joessa ja joen valuma-alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme