Ansiopäivärahaa saaneiden määrä laski odotetusti
Kesäkuun puoliväliin menneessä ansiopäivärahaa saaneiden määrä oli yli 20 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa vastaavana ajankohtana. Tästä määrästä 30 prosenttia sai lomautusajan päivärahaa. Toukokuussa kuun puolivälissä lomautettujen osuus oli 19 prosenttia, mutta kohosi kuitenkin 40 prosenttiin kuun loppuun mennessä. Ansiopäivärahan hakijamäärät ovat laskeneet tyypillisesti Avoimessa työttömyyskassassa kesäkuukausina.

Toukokuun puolenvälin tietojen perusteella näytti, että Avoimen työttömyyskassan ansiopäivärahaa hakeneiden määrä on kääntymässä laskuun. Tarkastelu kuukauden päätyttyä vahvisti ennusteen. Toukokuussa ansiopäivärahaa sai Avoimesta työttömyyskassasta 11,8 prosenttia kaikista kassan jäsenistä, mikä oli reipas pudotus huhtikuun lukemista. Laskusta huolimatta saajia oli kuitenkin 20 prosenttia viime vuoden toukokuuta enemmän. Ansiopäivärahamenot putosivat niin ikään edellisen kuukauden 48,1 miljoonasta eurosta 37,7 miljoonaan euroon. Huomattavasta pudotuksesta huolimatta ansiopäivärahamenot olivat kuitenkin 4,7 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suuremmat.
Avoimesta työttömyyskassasta sai toukokuussa ansiopäivärahaa 28 636 jäsentä, mikä oli vajaat 4000 vähemmän kuin huhtikuussa. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna ansiopäivärahan saajien määrä kuitenkin kasvoi 20 prosentilla mutta se oli huomattavasti maltillisempi kuin huhtikuun 30,5 prosentin kasvu. Viime vuonna saajamäärä kääntyi laskuun maaliskuun jälkeen, mutta tänä vuonna käänne tapahtui vasta kuukautta myöhemmin ja lasku oli huomattavasti jyrkempi.
Toukokuun puolivälissä lomautettujen määrä näytti kääntyvän jyrkkään laskuun, kun lomautettujen osuus saajista oli silloin 19 prosenttia. Kuukauden loppuun mennessä lomautusajan päivärahan saajien osuus kaikista päivärahansaajista nousi kuitenkin jälleen 40 prosenttiin. Lomautettujen kokonaismäärä laski kyllä hieman kuukauden loppupuolella alkukuuhun verrattuna, mutta kun puolestaan saajien kokonaismäärä laski reilusti, niin lomautettujen osuus pysyi edelleen korkeana. Lomautusajan päivärahan saajista 16 prosenttia oli naisia ja 84 prosenttia miehiä.
Soviteltua päivärahaa saavien osuus on pysytellyt koko alkuvuoden 13 prosentin tuntumassa mutta nousi nyt toukokuussa 16 prosenttiin.
Ansiopäivärahamenot laskivat
Toukokuussa palattiin ansiopäivärahamenoissa jälleen vuoden alussa alkaneelle laskutrendille. Toukokuussa ansiopäivärahamenot olivat 37,7 miljoonaa euroa, mikä on 10,4 miljoonaa eroa vähemmän kuin huhtikuussa. Huomattavasta pudotuksesta huolimatta ansiopäivärahamenot olivat kuitenkin 4,7 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa suuremmat. Mikäli kehitys tästä eteenpäin kulkee aiempien vuosin mukaisesti ansiopäivärahamenot tulevat laskemaan seuraavan kahden kuukauden ajan.

Maksettujen päivien määrä palasi laskutrendille
Vuoden alusta asti jatkunut laskusuuntainen trendi maksettujen päivien määrässä päättyi huhtikuussa, kun maksettujen päivien määrä nousi 19 päivään. Toukokuussa palattiin takaisin laskutrendille, jolloin maksettujen päivien lukumäärä oli 17,7 päivää. Tämä on jopa 12,4 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
A-kassaan saapui toukokuussa yhteensä 33 796 ansiopäivärahahakemusta, mikä on 6455 hakemusta vähemmän kuin huhtikuussa. Määrä on kuitenkin 14 prosenttia enemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Suurin osa saapuneista hakemuksista, eli 61,3 prosenttia, oli jatkohakemuksia. Ensihakemusten osuus laski huhtikuusta toukokuulle ja oli nyt 5,9 prosenttia. Soviteltuja hakemuksia oli 32,8 prosenttia kaikista hakemuksista.
A-kassan käsittelyajat paranivat jälleen toukokuussa. Ensihakemusten käsittelyynottoaika oli toukokuussa keskimäärin 6,5 päivää eli käsittelyaika lyheni 2,1 päivää huhtikuun käsittelyajasta. Soviteltavien hakemusten käsittelyaika nopeutui niin ikään edelliskuukaudesta. Niiden käsittelyaika oli nyt 4,6 päivää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami AaproKassanjohtaja Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:040 565 9628sami.aapro@a-kassa.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Yhteistyö A-kassan ja Baronan välillä tuottaa tuloksia – henkilökohtainen palvelu saa kiitosta jäseniltä16.6.2025 07:40:25 EEST | Tiedote
A-kassan ja työelämäyhtiö Baronan yhteistyö auttaa yhä useampaa jäsentä löytämään uuden suunnan työelämässä. Ensimmäiset puitesopimukset on solmittu ja uusia urapolkuja on syntynyt. Baronan räätälöity työnhakupalvelu on osa A-kassan alkuvuodesta lanseeraamaa työllisyyspalveluiden kokonaisuutta, jonka tavoitteena on tarjota käytännönläheistä ja oikea-aikaista tukea työnhakuun.
Jäsenet kiittävät A-kassan palveluiden sujuvuutta – kehitystyö jatkuu12.6.2025 11:16:47 EEST | Tiedote
A-kassan tuoreen jäsentutkimuksen mukaan jäsenet ovat edelleen erittäin tyytyväisiä kassan palveluihin. Suositteluindeksi (NPS) pysyi erinomaisella tasolla (56), ja lähes kaksi kolmesta jäsenestä (63 %) suosittelisi A-kassaa muille. Parhaiten arvioitiin eAsioinnin helppous ja ansiopäivärahan maksamisen luotettavuus.
Työ ei aina löydy omin voimin – A-kassa ja Barona auttavat löytämään reitin takaisin työelämään26.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Avoin työttömyyskassa A-kassa ja työelämäpalveluyritys Barona jatkavat tiivistä yhteistyötä tarjotakseen jäsenilleen käytännön tukea työllistymiseen. Keväällä 2025 käyttöön otettu räätälöity työnvälityspalvelu auttaa A-kassan jäseniä löytämään heille sopivia työmahdollisuuksia – myös sellaisia, joita he eivät itse välttämättä tulisi ajatelleeksi.
Ansiopäivärahan saajia selvästi vähemmän – silti joka kymmenes jäsen saa edelleen etuutta13.5.2025 07:46:03 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa selvää laskuaan. Huhtikuussa päivärahansaajia oli 28 986, mikä on yli 16 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Lomautettujen määrä on vähentynyt vielä nopeammin – yli 30 prosenttia vuoden takaisesta. Kokonaan työttömien lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Huhtikuussa 2025 heitä oli 13 543, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 13 943.
Ansiopäivärahan saajamäärän lasku tasaantumassa17.4.2025 14:06:50 EEST | Tiedote
A-kassan ansiopäivärahaa saaneiden määrä on alkuvuonna 2025 ollut selvässä laskussa. Tammikuusta maaliskuuhun saajamäärät ovat olleet merkittävästi edellisvuotta alempia. Tammikuussa ansiopäivärahaa sai 32 876 jäsentä, helmikuussa 30 983 ja maaliskuussa 30 668 jäsentä. Verrattuna vuoden 2024 vastaaviin lukuihin, saajamäärät ovat olleet 5,4–8 prosenttia pienemmät. Huhtikuussa lasku näyttäisi kuitenkin pysähtyvän. Kuukauden puoliväliin mennessä ansiopäivärahaa on saanut 21 345 jäsentä – 1,3 prosenttia enemmän kuin maaliskuun puolivälin lukema. Tämä saattaa viitata siihen, että saajamäärien väheneminen on tasaantumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme