Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat: Elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) on erottava
14.6.2024 13:38:00 EEST | Demarinuoret | Tiedote
Viime viikolla tietoon saapui syyttäjän päätös olla nostamatta syytettä Helsingin Sanomien toimittajia kohtaan kahden vuoden takaisesta paljastusartikkelista, jossa kuvailtiin yksityiskohtaisesti nykyisen elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) ympärillä vellovaa epäilyä seksuaalisesti ahdistavasta käytöksestä.
Kaikki vireillä olleet rikosprosessit toimittajia sekä itse Rydmania (ml. raiskausepäily) kohtaan päättyivät lopulta syyttämättäjättämispäätöksiin. Haluamme korostaa, että seksuaalisesti ahdistavaa käytöstä voi tapahtua myös ilman varsinaisen rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Edustuksellisessa demokratiassa on kyse kansan luottamuksesta eikä ministeri Rydmanin käytöstä voida katsoa millään arvovaltaiseen tehtävään sopivana. Perussuomalaisten kyvyttömyys löytää luotettava henkilö omasta puolueestaan ministerin tehtävään on myös huolestuttavaa.
Ihmettelemme Petteri Orpon kyvyttömyyttä johtaa valtioneuvostoa, jonka kokoomusministerinä Rydman ei voisi toimia, mutta saman hallituksen toisen puolueen ministerinä siitä huolimatta voi. Orpon johtajuus on ollut hävettävän heikkoa koko hallitusvuoden rasismikohuista lähtien ja on ristiriitaista väittää voivansa vaikuttaa vain kokoomuksen ministerikokoonpanoon kun pääministerin tulisi johtaa koko valtioneuvostoa. Peräänkuulutamme Orpolta johtajuutta laittaa rajat myös perussuomalaisia edustavalle ministeri Rydmanille.
Vaadimme, että poliittisen toimintaympäristön ja poliittisen nuorisojärjestötoiminnan on oltava täysin häirinnästä vapaa. Kenenkään ei tule kohdata ahdistavaa käytöstä, ja jokaiseen häirintätapaukseen on puututtava asianmukaisesti.
Häirinnästä vapaan ja turvallisen poliittisen toimintaympäristön vuoksi vaadimme, että elinkeinoministeri Wille Rydman eroaa ministerin tehtävistä.
Demarinuoret
Keskustanuoret
RKP-nuoret
Vihreät nuoret
Vasemmistonuoret
Vasemmisto-opiskelijat
Demariopiskelijat
Keskustaopiskelijat
Yhteyshenkilöt
Emilia KangaskolkkaDemarinuorten puheenjohtaja
Puh:045 114 9034emilia.kangaskolkka@demarinuoret.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret
Demarinuorten liittokokous: Varallisuuden keskittymistä on suitsittava demokratian nimissä7.6.2026 17:06:47 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 34. liittokokouksen julkilausuma 7.6.2026.
Demarinuorten uusi liittohallitus on valittu7.6.2026 13:25:27 EEST | Tiedote
Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous on valinnut järjestölle uuden liittohallituksen. Lauantaina puheenjohtajaksi valittiin Julia Väänänen Tuusulasta sekä varapuheenjohtajiksi Mitro Kutvonen Helsingistä ja Anni Lahtinen Mikkelistä.
Demarinuorten uusi puheenjohtaja on tuusulalainen Julia Väänänen6.6.2026 19:47:37 EEST | Tiedote
Demarinuorten puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2028 on valittu 24-vuotias Julia Väänänen Tuusulasta. Demarinuoret on kokoontunut Tampereelle 120-vuotisjuhlaliittokokoukseen 160 demarinuoren voimin.
Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous Tampereella 5.-7.6.20265.6.2026 11:35:53 EEST | Tiedote
Demarinuorten 120-vuotisjuhlaliittokokous on kutsuttu koolle Tampereelle. Tulevana viikonloppuna noin 160 kokousdelegaattia kokoontuu valitsemaan Demarinuorille uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä liittohallituksen. Istuva puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka päättää kolmivuotisen kautensa Demarinuorten puheenjohtajana.
Demarinuorten Kangaskolkka: Jyrkkä ei kokoomuksen nuorisosiiven mielihaluille kyykyttää palkansaajia2.6.2026 10:34:40 EEST | Tiedote
Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka tyrmää kokoomusnuorten mielihalut jatkuvaan työntekijöiden kyykyttämiseen poistamalla lakisääteiset sunnuntailisät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme