Etelä-Savon kauppakamari

Ehdota voittajaa palvelun aatelia -kilpailuun!

15.6.2024 07:00:00 EEST | Etelä-Savon kauppakamari | Tiedote

Jaa

Etelä-Savon alueelta etsitään loistavia palvelun tuottajia kilpailussa, johon kuka tahansa voi ehdottaa voittajaa. Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja laajaa palvelutarjontaa, eli palvelun aatelia.

Kilpailun ehdotusaika alkoi 15.6. ja jatkuu syyskuun puoliväliin asti. Kuka tahansa voi ehdottaa ehdokasta mukaan kilpailuun hyvin perusteluin eskauppakamari.fi/palvelunaatelia -sivustolla. Ehdotusaikana voi jättää useamman ehdotuksen ja toimija voi myös itse ehdottaa itseään mukaan kilpailuun.

Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa 2024 ja tullaan jatkossa järjestämään vuosittain. Ehdotusajan jälkeen Etelä-Savon kauppakamarin Kaupan- ja palvelualanvaliokunta valitsee ehdotusten perusteluiden pohjalta finalistiyritykset, joiden toimintaa tullaan arvioimaan esimerkiksi mysteerishoppauksen keinon. Valiokunta valitsee voittajan ehdotusten, perusteluiden ja arvioinnin pohjalta.

”Yhteistyökumppaneiden avulla on mahdollistunut laajamittainen toteutus, josta olemme erittäin tyytyväisiä. Toivomme, että kilpailu tuo myös positiivista virettä koko Etelä-Savoon”, toteaa Tiina Ylönen kauppakamarilta. ”Tarjoamme myös valmista viestintämateriaalia halukkaille, jos esimerkiksi palveluntarjoajat haluavat tuoda kilpailua esille omissa toimipaikoissaan”, Tiina jatkaa. Kilpailun materiaalipankki päivittyy jatkuvasti ja sieltä saa vapaasti ladata materiaalia käyttöönsä.

Kilpailua mahdollistamassa yhteistyökumppaneina ovat Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon maakuntaliitto, Hirvensalmen kunta, Juvan kunta, MEKS Kaakko, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, MPY, Mäntyharjun kunta, OP Suur-Savo, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, SaaraLiu, Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye