Demarinuoret: SDP:n ei tule hyväksyä rajalakia
Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan perustuslakivaliokunta on päättänyt hyväksyä kiistellyn rajalain eduskunnan käsiteltäväksi. Demarinuoret tunnistaa SDP:n kriittisen aseman poikkeuslain hyväksynnässä ja vaatii emopuoluetta palauttamaan rajalain valtioneuvostoon valmisteltavaksi. On puolueen arvojen vastaista hakea lyhytjänteistä gallup-nostetta tukemalla lakiesitystä, joka on kaikkien asiantuntijalausuntojen perusteella kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä EU-oikeuden vastainen, ja siten myös Suomen perustuslain vastainen.
— SDP on vuosikausia soimannut oikeistoa moneen kertaan laittomaksi todetuista ‘rajat kiinni’ -avauksista, mutta löytääkin nyt itsensä flirttailijan paikalta. Pidän huolestuttavana sitä, että olemme valmiita romuttamaan kansainväliset velvoitteemme sillä sekunnilla, kun niiden puolustaminen vaatii meiltä jotain. Tällä tavalla kaikki kauheudet on maailmassa mahdollistettu, Demarinuorten puheenjohtaja Kangaskolkka linjaa.
Demarinuorten mielestä puolue tuntuu sormet ristissä odottelevan, että rajalaki muuttuisi sisällöltään eduskuntakäsittelyssä kuin taikaiskusta kansainväliset sopimukset täyttäväksi. Vaikka kaikki lainvalmistelun taustatiedot eivät ole turvallisuussyistä julkisia, perustuslakivaliokunnan kuulemien oikeusoppineiden yksimielisyyttä on vaikeaa sivuuttaa. Asiantuntijat ovat julkisuudessa vedonneet siihen, ettei lain perustavanlaatuisten ongelmien korjaaminen ole enää eduskuntakäsittelyssä mahdollista.
SDP on rajalain hyväksymisessä todennäköisesti vaa’ankieliasemassa. Nyt jos koskaan SDP:n on osoitettava arvojohtajuutta. Jos vastaavanlaista lainsäädäntöä halutaan edistää, Suomen pitäisi vaikuttaa kansainvälisten sopimusten sisältöön EU-tasolla eikä tähdätä niistä joustamiseen kotimaassa.
— SDP perusti koko eurovaalikampanjansa oikeusvaltion, ihmisoikeuksien ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen puolustamiselle. Puoluejohdon tulisi pahoissa paikoissa muistaa, että samat säännöt koskevat myös meitä. Pystymme parempaan, Kangaskolkka päättää.
Yhteyshenkilöt
Emilia KangaskolkkaDemarinuorten puheenjohtaja
Puh:045 114 9034emilia.kangaskolkka@demarinuoret.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret
Demarinuoret julkaisivat SDP:n kampanjastartissa 40 konkreettista tekoa paremman Suomen puolesta – “Jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojat”8.2.2025 12:56:03 EET | Tiedote
Demarinuoret haastaa erityisesti emopuolue SDP:tä luomaan ihmisille toivoa ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta rohkeilla sekä konkreettisilla uudistuksilla. Alue- ja kuntavaaliohjelmassaan Demarinuoret esittää 40 toimenpidettä, joilla Suomea rakennetaan kestävämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. “Tulevissa kuntavaaleissa on syytä puhua erityisesti peruskoulujen tilasta sekä lasten ja nuorten arjen kuormituksesta, joka osaltaan heijastuu oppimistulosten laskuna. Yhtenä keinona esitämme Suomen jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojia, linjaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka. Ammattiluokanvalvojien palkkaaminen on yksi monista konkreettisista toimista, joita Demarinuoret esittää vaaliohjelmassaan. “Mielenkiinnolla odotamme, mikä kunta uskaltaa kokeilla ensimmäisenä tätä mallia, jolla aidosti helpotetaan opettajien työtaakkaa ja vastataan nuorten kasvaneisiin tarpeisiin, jatkaa Kangaskolkka. Demarinuorten korostaa, että ehjä arki luo lapsille ja nuorille edellytykset elämää
Demarinuorten Kangaskolkka: “Eläkeneuvotteluissa päätettävä väestönkorjaustekijästä automaattisena vakauttajana”10.12.2024 12:05:30 EET | Tiedote
Demarinuoret ehdottaa työikäisen väestön määrään reagoivan automaattisen vakauttajan käyttöönottoa, joka mukauttaisi eläkkeitä syntyvyyden ja nettomaahanmuuton kehityksen mukaisesti.
Demarinuoret: SDP:n sotejargon riittää, nuorille on luotava Oma Jeesaaja -malli pirstaleisten palvelupolkujen tilalle16.11.2024 15:09:52 EET | Uutinen
Nuorten palveluiden johdonmukaistamiseksi me Demarinuoret esitämme Suomeen nuorilähtöistä Oma Jeesaaja -mallia
Demarinuorten Kangaskolkka: Perintöverosta luopuminen on edesvastuutonta haihattelua28.9.2024 08:38:44 EEST | Tiedote
Demarinuoret ei kannata Keskuskauppakamarin esitystä perintöveron poistamisesta. Perintöveroa ei voida käsittää pelkästään taloudellisena rasitteena, vaan merkittävänä yhteiskunnallisena työkaluna, jolla pyritään ehkäisemään varallisuuserojen kasvua. Suomen valtio ottaa ensi vuonna Orpon hallituksen johdolla velkaa 12,2 miljardia euroa. Kun valtiontalous on näin heikoissa kantimissa, on edesvastuutonta ajaa veropohjan rapauttamista omien eturyhmien iloksi. On myös huomionarvoista, että tulevina vuosina perintöveron suhteellinen merkitys valtiontalouden tulopohjassa tulee merkittävästi kasvamaan Suomen väestörakenteen takia. – Perintövero on yksi oikeudenmukaisimmista verolajeista, sillä se ei kohdistu ihmisten ansiotuloihin tai rasita suoraan heidän elintasoaan. Ilman perintöveroa suuri osa vauraudesta kasautuisi yhä harvemmille, mikä lisäisi eriarvoisuutta aivan kuten 2000-luvun kehitys Ruotsissa on osoittanut. Keskuskauppakamarin esitys jättää huomiotta yhteiskunnalliset ja sosiaalis
Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat: Elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) on erottava14.6.2024 13:38:00 EEST | Tiedote
Viime viikolla tietoon saapui syyttäjän päätös olla nostamatta syytettä Helsingin Sanomien toimittajia kohtaan kahden vuoden takaisesta paljastusartikkelista, jossa kuvailtiin yksityiskohtaisesti nykyisen elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) ympärillä vellovaa epäilyä seksuaalisesti ahdistavasta käytöksestä. Kaikki vireillä olleet rikosprosessit toimittajia sekä itse Rydmania (ml. raiskausepäily) kohtaan päättyivät lopulta syyttämättäjättämispäätöksiin. Haluamme korostaa, että seksuaalisesti ahdistavaa käytöstä voi tapahtua myös ilman varsinaisen rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Edustuksellisessa demokratiassa on kyse kansan luottamuksesta eikä ministeri Rydmanin käytöstä voida katsoa millään arvovaltaiseen tehtävään sopivana. Perussuomalaisten kyvyttömyys löytää luotettava henkilö omasta puolueestaan ministerin tehtävään on myös huolestuttavaa. Ihmettelemme Petteri Orpon kyvyttömyyttä johtaa valtioneuvostoa, jonka kokoomusministerinä Rydman ei voisi toimia, mutta saman hallitu
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme