Muistutus: Tervetuloa mukaan - Vuoden kokki ja tarjoilija kilpailujen voittajat vierailevat viidellä maatilalla Etelä-Suomessa 25.6.
Hyvä ruoka yhdistää! MTK ja SLC järjestävät ravintola-alan Suomenmestaruuskilpailuissa menestyneille retken maalle tiistaina 25. kesäkuuta. Päivän aikana tutustutaan kotimaiseen ruuantuotantoon, ruuantuottajiin ja monipuolisiin suomalaisiin raaka-aineisiin vierailuilla Espoossa ja Laitikkalassa.

Kutsu medialle
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan Vuoden kokkiin ja Vuoden tarjoilijaan, sekä suomalaisen ruuan tuottajiin ja kesäiseen maaseutuun. Mukana matkassa myös MTK ry:n ja SLC:n asiantuntijoita, jotka ovat valmiina vastaamaan kysymyksiin vaikkapa maataloudesta tai kotimaisesta ruuasta.
Median edustajat ovat tervetulleita mukaan kahteen kohteeseen tiistaina 25.6.2024
-
klo 9:30 Råbäckin tila, Espoo (Mankintie 22, 02780 Espoo)
Råbäckin Espoossa sijaitsevalla tilalla keskitytään omenantuotantoon ja viljanviljelyyn. Tilalla toteutetaan uudenlaista kumppanuusmaataloutta omenapuuosuuksien muodossa – kuluttajat voivat hankkia osuuden omenasadosta ennakkoon nettikaupassa. Puiden viljelyssä sovelletaan viininviljelyn menetelmiä. Tilan isäntä Rikard Korkman on maanviljelijä kuudennessa polvessa ja viljelee maatilaa yhdessä perheensä kanssa.
-
klo 15:45 Suttisen tila, Laitikkala (Kissalammintie 43, 36660 Laitikkala)
Suttisen tila sijaitsee Pälkäneellä, Laitikkalan kylässä. Perinteikkäällä mutta nykyaikaisesti palvelevalla maatilalla tuotetaan erilaisia vihanneksia ja marjakasveja, mansikkaa, vadelmaa, ruusukaalia, pinaattia, maissia ja avomaankurkkua. Tilalta löytyy myös tilamyymälä ja kesäkahvila. Sukupolvien ketjussa Suttisen tilan hoidosta vastaavat tällä hetkellä talon isäntä ja emäntä, sekä kolme tytärtä.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen:
Ilmoittaudu viimeistään 20.6. MTK:n viestinnän Elli-Noora Jaloselle sähköpostitse elli-noora.jalonen@mtk.fi tai soittamalla 050 407 3877. Kerro kumpaan kohteeseen tulet mukaan, aamulla Espooseen vai iltapäivällä Laitikkalaan, ja myös mahdollisista ruokarajoitteista. Huomioi että vierailuilla ollaan pääsääntöisesti ulkona. Pukeudu sään mukaisesti ja pue ulkoiluun sopivat kengät.
Retkelle osallistuvat kokeista Vuoden Kokki Johan Kurkela ja kisassa kolmanneksi sijoittunut Simo Harrivaara. Paljon kilpailuja kiertänyt Johan on vaikuttanut ravintola Grönissä ja työskentelee tällä hetkellä freelancerina. Vuoden tarjoilija Kirsi Seppänen on Tampereella ravintola Haarlassa työskentelevä pitkän linjan ammattilainen, joka on aiemmin palkittu mm. vuoden Sommelierina.
Maatilaretkipäivä alkaa Espoosta, jonka jälkeen matkaamme Hämeeseen ja edelleen Makukylä Laitikkalaan. Yhteensä päivään mahtuu viisi erityyppistä maatilaa ja ruuan jatkojalostajaa.
- Maatilavierailun tarkoitus on esitellä kotimaisen tuotannon monipuolisuutta ja antaa ravintola-alan ammattilaisille mahdollisuus tutustua raaka-aineiden alkuperään ja kotimaisen ruuantuotannon korkeaan laatuun. Hyvä suomalainen ruoka tulee ihan läheltä, ja sillä on aina tarina ja ammattitaitoinen tekijä, toteaa MTK ry:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.
Lisätietoa Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija kilpailuista täältä.
Hyvä ruoka yhdistää - tervetuloa mukaan tapaamaan ravintola-alan ammattilaisia ja suomalaisen ruuan tuottajia!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elli-Noora Jalonenviestinnän kesätyöntekijä
Puh:+358 50 464 6566elli-noora.jalonen@mtk.fiHeidi Siivonenruokamarkkina-asiantuntija, MTK
Puh:040 5688802heidi.siivonen@mtk.fiMia WikströmKommunikationschefSLC
Puh:+358 50 355 3213mia.wikstrom@slc.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Komission tiukkaa ilmastotavoitetta ei voida saavuttaa maankäyttösektorilla2.7.2025 14:59:35 EEST | Tiedote
EU-komissio julkaisi tänään tavoitteensa vähentää unionin alueen kasvihuonekaasupäästöjä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja linjassa pitkän aikavälin ilmastotavoitteiden kanssa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK pitää ilmastotyötä välttämättömänä, mutta korostaa, ettei tiukkaa yleistavoitetta voida saavuttaa nykyisillä, epärealistisilla odotuksilla maankäyttösektoriin liittyen.
Koneen Säätiöltä merkittävä rahoitus MTK:lle25.6.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
Koneen Säätiön Metsän puolella -aloite myöntää yhteensä 2,2 miljoonaa euroa kolmelle hankkeelle, jotka edistävät luonnonarvomarkkinan käynnistymistä Suomessa. MTK:lle säätiö myöntää 500 000 euroa. Rahoituksella kehitetään metsänomistajalähtöisiä luontoarvomarkkinapalveluita.
Avomaankurkun satokausi on käynnissä – ennuste lupaa keskitasoista satoa25.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Avomaankurkku on nyt kotimaisimmillaan ja parhaimmillaan. Avomaankurkku on tutun kasvihuonekurkun topakka ja luonteikas serkku, mutta herkkä sellainen. Väärä kuljetuslämpötila, vetoisa tai kylmä säilytys kaupassa ja kotona voivat pilata kurkun matkan pellolta lautaselle. Kun viljely, kuljetus ja säilytys tehdään oikein, on lopputuloksena suomalaisten rakastama kesäherkku, joka maistuu sellaisenaan tai osana kesäruokia ja jatkaa ilahduttamista pitkälle syyskesään.
METSO-ohjelman rahoitus on turvattava myös jatkossa24.6.2025 13:08:13 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto hyväksyi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman eli METSO-ohjelman vuonna 2014. Nykyisen ohjelmakauden on määrä jatkua vuoden 2025 loppuun saakka. MTK on ollut mukana työryhmässä valmistelemassa uutta ohjelmakautta, joka alkaisi vuoden 2026 alussa. MTK:n ympäristöasiantuntija Heli Siitarin mukaan on välttämättömänä, että maanomistajia vapaaehtoiseen suojeluun kannustavan työkalun riittävä rahoitus turvataan myös jatkossa.
Laatua Suomesta Oy kokoaa laatutyön saman katon alle24.6.2025 11:11:23 EEST | Tiedote
Suomalaisen elintarvikeketjun vahvuus perustuu käytännön laatutyöhön alkutuotannossa ja elintarvikkeiden jalostuksessa. Marraskuussa 2024 perustettu Laatua Suomesta Oy kokoaa yhteen maatalouden, puutarhatuotannon sekä elintarvikkeita jalostavien yritysten laatutyön. Juuri avatuilla www.laatuasuomesta.fi -verkkosivuilla pääsee nyt seikkaperäisesti tutustumaan ajankohtaisiin ja kehitteillä oleviin laatujärjestelmiin ja yhtiön tarjoamiin palveluihin. Laatua Suomesta Oy:n perustajia ovat MTK, SLC, Kauppapuutarhaliitto ry sekä Hedelmän- ja Marjanviljelijäin Liitto ry.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme