Kulttuuri- ja taidealan koulutetut osaksi ikäihmisten palveluja -hanke aloitti Pohteella
18.6.2024 14:21:20 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on käynnistynyt hanke, jossa kulttuuri- ja taidealan koulutettuja toimii ikäihmisten palveluissa.

Kulttuurista kultaa — kulttuuri- ja taidealan koulutetut osaksi ikäihmisten palveluja
Hankkeessa kokeillaan nimensä mukaisesti kulttuurialan koulutettujen työskentelemistä osana ikäihmisten palveluja. Tavoitteena on, että kulttuuri- ja taidealan koulutetut ammattilaiset edistävät ikäihmisten palveluissa asiakkaiden ja asukkaiden osallisuutta ja toimintakykyä kulttuurin ja taiteen keinoin. Työllään he tuovat ikäihmisten päivittäiseen arkeen mielekkyyttä ja hyvinvointia sekä tukevat myös muiden työyhteisössä työskentelevien työtä. Hanke on aloittanut keväällä ja kestää lokakuun loppuun saakka.
Hanke on osa sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa Hyvän työn ohjelmaa
Hyvän työn ohjelma sisältää toimenpiteitä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöpulan helpottamiseksi. Pohteen saama valtionavustus on tarkoitettu työnjakoa uudistaviin pilotteihin, joissa kokeillaan kulttuurialan koulutettujen henkilöiden työllistymistä asiakkaan toimintakykyä ja osallisuutta tukeviin tehtäviin iäkkäiden palveluissa.
Ympärivuorokautisessa asumisessa asiakkaiden tarpeisiin voi vastata lähihoitajien ja sairaanhoitajien lisäksi myös muiden ammattilaisten osaamisella. Sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitämiseen voidaan hyödyntää esimerkiksi liikunta-, kulttuuri- tai taidealan ammattilaisia.
Pilotit Oulussa ja Kuusamossa
Pohteella on haluttu kokeilla kulttuuri- ja taidealan koulutettujen työllistymistä asiakkaita kohtaavaan työhön. Hanke on myös yksi Pohteen tuoreen kulttuurihyvinvointisuunnitelmaan kirjattu hyvinvoinnin edistämisen toimenpide.
Uudenlaista työnjakoa kokeilevat pilotit on aloitettu kahdessa erilaisessa Pohteen palveluyksikössä, ikäihmisten asumispalveluyksikkö Siirinkodissa Oulussa ja kuntoutusyksikkö Katrinkodissa Kuusamossa. Kulttuuri- ja taidealan osaajat työskentelevät näissä työyhteisössä osana henkilökuntaa.
Tavoitteena kulttuuri- ja taidealan koulutettujen palkkaamisen malli
Hankkeen tavoitteena on luoda Pohteelle kulttuuri- ja taidealan koulutettujen palkkaamisen malli, joka sisältää uuden kulttuurialan koulutetun tehtävänkuvan ja siihen liittyvät toimivat käytännöt. Tavoitteena on, että hankkeen jälkeen toimintamalli voidaan hyödyntää ikäihmisten palveluissa.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terttu Piippo
projektipäällikkö
terttu.piippo@pohde.fi
p. 050 359 1747
Maria Vahtola
palvelualuejohtaja
ikäihmisten palvelut
maria.vahtola@pohde.fi
p. 044 703 4026
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto valitsi edustajiaan27.2.2026 08:30:27 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto kokoontui Pohteen nimikkokokoukseen maanantaina 23.2.2026. Kokousta johti nuorisovaltuuston puheenjohtaja Matilda Alanen Muhokselta. Päätösten lisäksi valtuutetut kertoivat terveisiä eri lautakunnista.
Lautakunta hyväksyi järjestöyhteistyön suunnitelman ja myönsi kumppanuusavustuksia25.2.2026 15:12:58 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 25.2.2026. Lautakunta hyväksyi järjestöyhteistyön suunnitelman, jossa kuvataan Pohteen ja eri järjestöjen ja seurakuntien välistä yhteistyötä. Lisäksi lautakunta myönsi kumppanuusavustuksia.
Yli 65-vuotiaille maksutonta elintapaohjausta – hankkeen pilotointi käynnistyy maaliskuussa 202625.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistää maaliskuussa 2026 yli 65-vuotiaille suunnatun maksuttoman elintapaohjauksen pilotoinnin osana Muutosvoima-hanketta. Tavoitteena on tukea ikääntyvien hyvinvointia, toimintakykyä ja elämänlaatua sekä ehkäistä elintapasairauksia varhaisessa vaiheessa.
Pohde käynnistää kilpailutuksen Esko Systemsin osakkeiden myynnistä ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnasta24.2.2026 13:10:42 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 24.2.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti yksimielisesti käynnistää kilpailutuksen Esko Systems Oy:n osakekannan myynnistä ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnasta.
Pohteen vanhusneuvosto haluaa päästä vaikuttamaan päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa24.2.2026 09:14:24 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vanhusneuvosto kokoontui perjantaina 20.2. puheenjohtaja Sirkka-Liisa Mikkosen johdolla. Vanhusneuvosto jätti aloitteen aluehallitukselle puhe- ja läsnäolo-oikeudesta tulevaisuuslautakunnassa sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme